Presidentti Barack Obama antoi taas taannoisessa puheessaan loistavan oppitunnin liberaalista maailmankuvasta todetessaan, että imperiumien aika on ohitse, eikä suurten valtioiden tule uhkailla pienempiään aseellisesti. En ole kuullut, että Yhdysvallat itse olisi sulkemassa ulkomailla sijaitsevia tukikohtiaan tai poistumassa Afganistanista, joten ilmoitus taisi olla hiukan hätiköity. Vaikka on vanhastaan jo tuttua, ettei oikeistolainen koskaan anna mitättömien pikkuseikkojen, kuten faktojen, häiritä säkenöivää argumentointia näin röyhkeä päin naamaa valehteleminen hätkähdyttää aina. Röyhkeästä valehtelusta on tullut reaalidemokratiassa niin tavallinen ilmiö, että se ansaisisi tulla tutkituksi. Mielenkiintoista olisi saada selville uskooko puhuja itse sanomaansa. Uskooko esimerkiksi Obama, joka viikottain allekirjoittaa tappokäskyjä ja panee tarvittaessa CIAn tai jonkin muista vastaavista orgaaneistaan horjuttamaan tottelemattomia hallituksia, olevansa suuri hyväntekijä.
Onneksi pääkonttorin propagandaa kritiikittömästi toistelevalle valtamedialle on myös vaihtoehtoja. Mitään poliittisesti merkittävää vaihtoehtoa nämä kriittiset kanavat eivät tarjoa, koska suuri yleisö ei niitä löydä, mutta saa niistä ainakin terapeuttista vaihtelua tavanomaisen valehtelun sijaan. Itse katselin pari päivää sitten Kultturivihkojen EU-vaalistudiota, jossa oli vieraana Leif Salmén. Hän pani merkille monia kiinnostavia seikkoja, jotka YLElle, HSlle ja muille Washingtonin papukaijoille ovat täysin käsittämättömiä. Hän mm totesi EU-vaalien äänestysprosentin jäävän joissakin itäisen keski-euroopan maissa Yhdysvaltain tasolle 20%. Lisäten edelleen osuvasti että Yhdysvallat ei olekaan demokratia vaan plutokratia. Hän myös kritisoi käsitystä EU:sta rauhan projektia huomauttaen sen jäsenien olleen aktiivisessa roolissa Jugoslavian hajoamissodan käynnistymisessä, jonka eräänä alkupisteenä oli se, kun Saksa meni kerkeästi tunnustamaan Slovenian itsenäisyyden.
Katselin siis Kulttuurivihkojen vaalistudiota vaali-illan jälkeen, mikä saattaa vaikuttaa kummalliselta, mutta valtamedian vastaavista lähetyksistä poiketen siinä puhuttiin asiaa, eikä vain arvuuteltu puolueiden kannatusprosentin kymmenysten mahdollisia muutoksia laskennan edistyessä. Salménia totta vieköön kaivattaisiin televisiossa vastapainoksi sitä, hyvin harvoja kunniallisia poikkeuksia lukuun ottamatta, nykyään hallitsevien oikeistoämyrien ja pölvästien törkytehtailulle. Pitäisi varmaankin perehtyä niihin esseekokoelmiin, joiden kirjoittamiseen Salmén on viimeisten vuosien aikana keskittynyt.
Pari muutakin kiinnostavaa juttua osui silmään viikon aikana. Toinen oli hyvin poikkeuksellisesti HS:ssa, jossa Elina Grundström kirjoitti rokotusvastaisuuden ja ylipäätään tieteelliseen tietoon kohdistuvan kasvavan epäluuloisuuden, jopa vihan merkitsevän keskiajan paluuta. Tähän liittyy myös valtioiden vallan rapautuminen mm veronkierron seurauksena ja julkisten väkivaltakoneistojen korvautuminen yksityisillä, esimerkiksi rikkaiden yksityisarmeijoilla ja jengeillä. Kiinnostava ajatus, jota sietää tuumailla. Olen kyllä pannut merkille irrationalismin nousun ja sen että valtiota ja sen omaisuutta pidetään nykyään usein vain henkilökohtaisen hyödyn tavoittelun välineenä. Valtion toimintoja yksityistetään ja ulkoistetaan niin, ettei se enää selviä tehtävistään. Ainoa toiminta, jota ei yksityistetä on kaiketi keinottelijoiden tappioiden maksaminen.
Toisen kiinnostavan pikkujutun huomasin Voiman sivuilta. Se tosin taisi olla jo vuodelta 2010, mutten aiemmin ollut huomannut sitä. Siinä oli linkki virolaisen kirjailijan Jaan Kaplinskin blogiin. Sofi Oksasen kirjaan Puhdistus viitaten Kaplinski sanoo, että elämä Neuvostoliitossa 50-luvulla ei ollut helvettiä. Valtio oli tosin epäonnistunut, mutta huonompiakin valtioita oli niin silloin kuin vielä nytkin. Siihen aikaan ilmestyi laadukastakin kirjallisuutta, mutta Oksasen kirja muistuttaa mustavalkoisuudessaan kankeimpia stalinistisia tekeleitä. Hyvikset ja pahikset ovat vain vaihtaneet paikkaa. Mutta Sofi Oksanen iski hyvään markkinarakoon. Mitä karseampaa tarinaa iskee kaikesta vasemmistolaisuudelta haiskahtavastakin sen paremmin kauppa käy.
Yhdysvalloissa on koomikko presidenttinä. Me saamme koomikon pääministeriksi, jos Alexander Stubb voittaa sekoomuksen puheenjohtajan paikan. Molempien jutut ovat kaikessa tolkuttomuudessaan tavallaan hauskojakin, mutta hauskuuteen sekoittuu myös epäuskoa. Oikeasti pellet kuuluisivat sirkukseen.
torstai 5. kesäkuuta 2014
perjantai 23. toukokuuta 2014
Säkenöivää argumentointia - parhaimmistomme NATO:n asialla
Kun kuuntelee Nato-jäsenyyden puolustajien argumentointia voi jäsenyyden vastustajana vain toivoa lisää samaa lajia. Viimeksi liikkeellä oli Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Kalle Michelsen. Hän perusteli kaakkois-Suomen alueuutisissa jäsenyyden siunauksellisuutta taloudellisilla näkökohdilla. Professori M:n mukaan Suomen aseman "epäselvyys" Naton ja Venäjän välissä hankaloittaa kaupankäyntiä. Jäsenyys Natossa selkiyttäisi arvon professorin mukaan Suomen asemaa ja parantaisi pitkällä tähtäimellä myös idän (kauppa)suhteita.
En tiedä mitä oppialaa professori M edustaa, mutta argumentaation vauhdikkuuden perusteella veikkaisin hänen olevan taiteilijaprofessori. Jos hänellä on takanaan myös joitakin teoreettisia opintoja, eivät ne millään muotoa pysty kahlitsemaan professori M:n hengen häkellyttävää lentoa. Professori M on henkevine argumentteineen arvovaltaisessa seurassa. Itse rauhan nobelisti Martti Ahtisaari on todennut Suomen Nato-jäsenyydestä koituvan taloudellisia etuja. Se tosin jäi epäselväksi tarkoittiko presidentti Ahtisaari Suomen valtion vai omaa talouttaan. Jos lukee Jussi Parviaisen blogia on taipuvainen asettumaan jälkimmäisen tulkintavaihtoehdon kannalle.
Kun kuuntelee edellä mainittujen kahden herran Nato-asianajoa tulee ihmetelleeksi missä luuraa meppi Liisa Jaakonsaari, joka sentään on suomalaisten demarien keskuudessa läntisen sotilasliiton tarmokkain tukija ja kotisivujensa mukaan Suomen Atlantti-seuran puheenjohtaja vuodesta 2009 lähtien. Miksei Jaakonsaari kuitenkaan tartu aktiivisemmin Ukrainan kriisin tarjoamaan tilaisuuteen edistää sydänmen asiaansa etenkin kun hän on kampanjoimassa päästäkseen jatkokaudelle EU-parlamenttiin. Ensisilmäyksellä eivät Jaakonsaaren ehdokassivutkaan millään lailla Naton olevan hänen tärkeimpiä profiloivia kysymyksiään. Joku sairaalloisen epäluuloinen ihminen voisi väittää sillä olevan jotakin tekemistä suomalaisen vaalikarjan härkäpäisen Nato-vastaisuuden kanssa.
Hiukan Jaakonsaaren blogia selailtuani havaitsen suureksi helpotuksekseni kuitenkin, ettei Liisa jää yhtään Kallea ja Marttia pahemmaksi todetessaan seuraavaa: "Brysselissä vieraillut Yhdysvaltojen presidentti Obama kertoi olevansa enemmän huolissaan ydiniskusta Manhattanille kuin siitä, mitä tapahtuu Ukrainassa. Totta tietenkin – huolen jaamme kaikki, mutta samalla Obama tuli paljastaneeksi sen tosiasian, että USA:lla on vähiten menetettävää kärjistyvässä Ukrainan ja Venäjän välisessä kriisissä. Siksi Euroopassa pitää olla nyt erityisen varovainen." Parhaimmistomme ajatuksiin perehtyminen on palkitsevampaa kuin saatamme kuvitellakaan. Ilman Jaakonsaaren blogia ainakaan minä en olisi osannut kuvitellakaan meidän kaikkien olevan huolissamme ennen kaikkea ydiniskusta Manhattanille.
En tiedä mitä oppialaa professori M edustaa, mutta argumentaation vauhdikkuuden perusteella veikkaisin hänen olevan taiteilijaprofessori. Jos hänellä on takanaan myös joitakin teoreettisia opintoja, eivät ne millään muotoa pysty kahlitsemaan professori M:n hengen häkellyttävää lentoa. Professori M on henkevine argumentteineen arvovaltaisessa seurassa. Itse rauhan nobelisti Martti Ahtisaari on todennut Suomen Nato-jäsenyydestä koituvan taloudellisia etuja. Se tosin jäi epäselväksi tarkoittiko presidentti Ahtisaari Suomen valtion vai omaa talouttaan. Jos lukee Jussi Parviaisen blogia on taipuvainen asettumaan jälkimmäisen tulkintavaihtoehdon kannalle.
Kun kuuntelee edellä mainittujen kahden herran Nato-asianajoa tulee ihmetelleeksi missä luuraa meppi Liisa Jaakonsaari, joka sentään on suomalaisten demarien keskuudessa läntisen sotilasliiton tarmokkain tukija ja kotisivujensa mukaan Suomen Atlantti-seuran puheenjohtaja vuodesta 2009 lähtien. Miksei Jaakonsaari kuitenkaan tartu aktiivisemmin Ukrainan kriisin tarjoamaan tilaisuuteen edistää sydänmen asiaansa etenkin kun hän on kampanjoimassa päästäkseen jatkokaudelle EU-parlamenttiin. Ensisilmäyksellä eivät Jaakonsaaren ehdokassivutkaan millään lailla Naton olevan hänen tärkeimpiä profiloivia kysymyksiään. Joku sairaalloisen epäluuloinen ihminen voisi väittää sillä olevan jotakin tekemistä suomalaisen vaalikarjan härkäpäisen Nato-vastaisuuden kanssa.
Hiukan Jaakonsaaren blogia selailtuani havaitsen suureksi helpotuksekseni kuitenkin, ettei Liisa jää yhtään Kallea ja Marttia pahemmaksi todetessaan seuraavaa: "Brysselissä vieraillut Yhdysvaltojen presidentti Obama kertoi olevansa enemmän huolissaan ydiniskusta Manhattanille kuin siitä, mitä tapahtuu Ukrainassa. Totta tietenkin – huolen jaamme kaikki, mutta samalla Obama tuli paljastaneeksi sen tosiasian, että USA:lla on vähiten menetettävää kärjistyvässä Ukrainan ja Venäjän välisessä kriisissä. Siksi Euroopassa pitää olla nyt erityisen varovainen." Parhaimmistomme ajatuksiin perehtyminen on palkitsevampaa kuin saatamme kuvitellakaan. Ilman Jaakonsaaren blogia ainakaan minä en olisi osannut kuvitellakaan meidän kaikkien olevan huolissamme ennen kaikkea ydiniskusta Manhattanille.
torstai 8. toukokuuta 2014
Kuinka ymmärtää porvarillista ajattelua?
Kun valkoinen armeija (suomeksi lahtarit) valloitti 1918 punaisten hallussa olleen Tampereen he jakoivat ilmoitusta, jossa sanottiin: "Antautukaa! Me emme tapa vankejamme, kuten punaiset." Allekirjoitus Valkoisen armeijan ylipäällikkö C.G.E. Mannerheim. No me, joille lahtareitten täyttämät joukkohaudat ovat tuttuja tiedämme kuinka paljon Mannerheimin lupaukseen saattoi luottaa. Aika pian se selvisi myös tamperelaisille, kun lahtarit alkoivat teloittaa tasapuolisesti molempien sukupuolien edustajia lapsiakaan unohtamatta.
Tämä on oiva esimerkki kun yrittää ymmärtää porvarillista ajattelua. Jos nyt menisi kysymään joltain liberaalilta reaalidemokraatilta pitikö marskin lupaus Tampereella 1918 antama paikkansa saisi epäilemättä myöntävän vastauksen. Tämä edustaa sitä samaa totuus- ja oikeudenmukaisuuskäsitystä, jonka mukaan Hamid Karzai on demokraattisesti valittu presidentti vaikka jo etukäteen tiedetään ettei suuri osa äänioikeutetuista voi äänestää (koska monia äänestyspaikkoja ei avata) ja uurnaan päätyy lopulta miljoonia äänestyslippuja enemmän kuin mitä kansalaisia on käynyt äänestämässä. Ja kaiken lisäksi maassa on miehitysarmeija. Yhtä moitteettoman vapaina on pidetty Irakissa länsimiehityksen aikana pidettyjä vaaleja. Vaikka Yhdysvaltain johtaman koalition joukot taistelivat vaalien aikana ne olivat siitä huolimatta ongelmattoman (reaali)demokraattiset.
Muualla maailmassa reaalidemokratian voittokulku tietää paikalliselle väestölle jatkuvaa verilöylyä ja nöyryytyksiä. Me selviämme pelkillä henkisillä vaivoilla, jotka päivittäinen hurskastelevan valehtelun kuunteleminen ja katseleminen aiheuttaa. Tältä ei nimittäin voi välttyä, jos katselee tai kuuntelee YLEä tai kaupallisia ja lukee hesaria. Kunnialliset, rehelliset poikkeukset ovat harvinaisia (luultavasti uraputki jää lyhyeksi tai sitten pää ja henkilökohtainen moraali eivät kestä jatkuvaa valehtelemista). Kaikkein kiinnostavinta on miettiä kuka uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa kekkaloivista propagandalingoista valehtelee tyhmyyttään tai tietämättömyyttään ja kuka pomon mieliksi uraansa edistääkseen. Sitten ovat tietysti myös ne jotka tekevät sen aatteellisista syistä pitääkseen pystyssä reaalidemokraattista kapitalismia.
Joidenkin oikeistopoliitikkojen ohella myös pääkirjoittajat ovat kyselleet NATO-keskustelun perään kaiketi Ukrainan kriisin innoittamina. Vaikka oikeisto tapansa mukaan kyselee kernaasti muiden moraalin perään olisi aiheellista keskustella myös NATO:n moraalista. Tasapuolinen kaukaisten maiden kaikenikäisten ihmisten tappaminen on tälle järjestölle arkipäiväisen luontevaa (lennokkien kauko-ohjaajat nimittävät tappamiaan ihmisiä rennosti termillä "bugsplat"). Tämä ei arvatenkaan hetkauta porvarillisia kunnon kansalaisia, sillä olisihan heidän kannaltaan monin verroin traagisempaa, jos nämä ihmiset lennokin tähtäimen asemesta päätyisivät omaan naapurustoon pakolaisiksi. Sehän laskisi kämpän arvoa! Mutta mitäs tuumaatte siitä, että NATOn kuljetuskoneet lennättävät heroiinia Afganistanista Belgiaan ja sieltä koko Euroopan laajuisille markkinoille? Tästäkään ei juuri ole mediassamme puhuttu. Jos puhuttaisiin, yrityshenkinen porvarimme kysyisi kaiketi, kuinka bisnekseen pääsee mukaan?
Tämä on oiva esimerkki kun yrittää ymmärtää porvarillista ajattelua. Jos nyt menisi kysymään joltain liberaalilta reaalidemokraatilta pitikö marskin lupaus Tampereella 1918 antama paikkansa saisi epäilemättä myöntävän vastauksen. Tämä edustaa sitä samaa totuus- ja oikeudenmukaisuuskäsitystä, jonka mukaan Hamid Karzai on demokraattisesti valittu presidentti vaikka jo etukäteen tiedetään ettei suuri osa äänioikeutetuista voi äänestää (koska monia äänestyspaikkoja ei avata) ja uurnaan päätyy lopulta miljoonia äänestyslippuja enemmän kuin mitä kansalaisia on käynyt äänestämässä. Ja kaiken lisäksi maassa on miehitysarmeija. Yhtä moitteettoman vapaina on pidetty Irakissa länsimiehityksen aikana pidettyjä vaaleja. Vaikka Yhdysvaltain johtaman koalition joukot taistelivat vaalien aikana ne olivat siitä huolimatta ongelmattoman (reaali)demokraattiset.
Muualla maailmassa reaalidemokratian voittokulku tietää paikalliselle väestölle jatkuvaa verilöylyä ja nöyryytyksiä. Me selviämme pelkillä henkisillä vaivoilla, jotka päivittäinen hurskastelevan valehtelun kuunteleminen ja katseleminen aiheuttaa. Tältä ei nimittäin voi välttyä, jos katselee tai kuuntelee YLEä tai kaupallisia ja lukee hesaria. Kunnialliset, rehelliset poikkeukset ovat harvinaisia (luultavasti uraputki jää lyhyeksi tai sitten pää ja henkilökohtainen moraali eivät kestä jatkuvaa valehtelemista). Kaikkein kiinnostavinta on miettiä kuka uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa kekkaloivista propagandalingoista valehtelee tyhmyyttään tai tietämättömyyttään ja kuka pomon mieliksi uraansa edistääkseen. Sitten ovat tietysti myös ne jotka tekevät sen aatteellisista syistä pitääkseen pystyssä reaalidemokraattista kapitalismia.
Joidenkin oikeistopoliitikkojen ohella myös pääkirjoittajat ovat kyselleet NATO-keskustelun perään kaiketi Ukrainan kriisin innoittamina. Vaikka oikeisto tapansa mukaan kyselee kernaasti muiden moraalin perään olisi aiheellista keskustella myös NATO:n moraalista. Tasapuolinen kaukaisten maiden kaikenikäisten ihmisten tappaminen on tälle järjestölle arkipäiväisen luontevaa (lennokkien kauko-ohjaajat nimittävät tappamiaan ihmisiä rennosti termillä "bugsplat"). Tämä ei arvatenkaan hetkauta porvarillisia kunnon kansalaisia, sillä olisihan heidän kannaltaan monin verroin traagisempaa, jos nämä ihmiset lennokin tähtäimen asemesta päätyisivät omaan naapurustoon pakolaisiksi. Sehän laskisi kämpän arvoa! Mutta mitäs tuumaatte siitä, että NATOn kuljetuskoneet lennättävät heroiinia Afganistanista Belgiaan ja sieltä koko Euroopan laajuisille markkinoille? Tästäkään ei juuri ole mediassamme puhuttu. Jos puhuttaisiin, yrityshenkinen porvarimme kysyisi kaiketi, kuinka bisnekseen pääsee mukaan?
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
Mitä Kokoomuksen puheenjohtajalta edellytetään
Kokoomuksen tulevalta puheenjohtajalta edellytetään kykyä "vaikeisiin päätöksiin". On oltava epäröimättä valmis viemään vaikka mummolta tekohampaat suusta, lapselta tuttipullo ja heittämään suurperhe irtaimistoineen pakkaseen, jotta sijoittajien tappiot ja luottoluokittajien toiveet saadaan täytettyä. On myös nikottelematta pystyttävä nostamaan osinkoveroa, palautettava varallisuusvero ja... no jaa unohdetaan nämä jälkimmäiset. Ei puheenjohtajakandidaateilta voi mahdottomia vaatia. Jämäkkä pitää olla mutta ei sentään sydämetön.
Kokoomuksen puheenjohtaja ei myöskään saa olla liian herkkähipiäinen. Kateelliset ja laiskat ihmiset keksivät mitä älyttömämpiä syytöksiä joilla piinata niitä, jotka menestyvät oman ahkeruutensa ja nerokkuutensa ansiosta. Ajatekaa nyt vaikka Paula Risikkoa. Hän ihan vaan hyvää hyvyyttään ja pelkästään työttömien parasta ajatellen ehdotti, että sosiaaliturvan vastikkeeksi pitäisi ihan pikkuisen paiskia pakkotöitä vaikka jonkun pyyteettömän hoivayrittäjän vanhusvarastolla. Ja heti kateelliset, kaunaiset ja laiskat ihmiset ovat syyttämässä häntä natsiksi. Tämä on aivan tolkutonta! Ei Risikko tai muutkaan kokoomuslaiset mitään natseja ole! Vai oletteko kateelliset nähneet jonkun pukeutuvan univormuun? No jaa... Aika monet poliisit, kapiaiset ja sairaanhoitajat kannattavat kokoomusta. Mutta kenelläkään ette varmasti ole nähneet sellaisia hassuja pieniä viiksiä, joten puhe natseista on vain tyypillistä suomalaista kateutta. Kaunaisten häviäjien panettelua!
Merkittävien ulkopoliittisten suhteiden hoitamisen kannalta kaikki kokoomuksen puheenjohtajakandidaatit ovat luotettavia. En puhu nyt Brysselissä sukkuloinnista, sillä sehän on sisäpolitiikkaa. Moskovan suunnan taas voi delegoida epävirallisen ulkoministerimme, Kimmo Sasin, kontolle. Hänhän jo taannoin kehuskeli näpäyttäneensä Venäjää Euroopan neuvoston kokouksessa. Tarkoitan tietenkin suhteita Washingtonin pääkonttorille. Sekä Stubb, Vapaavuori, että Virkkunen ymmärtävät pääkonttorin kanssa käytettävän liturgian päälle. Jos Venezuelan presidentti Maduro päättää jotain, se on ihmisoikeusrikkomus. Jos CIA kiduttaa jotain arabia se on... jaa-a mikähän se olisi? No, riittää kun tietää ettei se ole ainakaan ihmisoikeusrikkomus. Kun Kuuban presidentti Raul Castro sanoo jotain se on sekä ihmisoikeusrikkomus, että kansainvälisen oikeuden loukkaus. Kun Yhdysvallat eliminoi pakistanilaisen hääseurueen se on... jaa, olipa mikä hyvänsä, niin riittää että tietää, ettei se ole ihmisoikeusrikkomus eikä kansainvälisen oikeuden loukkaus. Korkeintaan se on virhe. Ihan pikkuinen virhe tosin. Siis jos ollaan ihan varmoja ettei kukaan hääseurueesta ollut terroristi niin silloin voidaan puhua voimavarojen kohdentamisesta hiukan väärin. Mutta mistäs sen aina tietää kuka on terroristi varsinkaan Pakistanissa ja olisi niistä lapsista joku voinut aikuisena ryhtyä terroristiksi, joten kai se voisi olla sellainen ennalta ehkäisevä isku sitten...
Kuten näemme kokoomuksen puheenjohtajalta odotetaan aivan erityisiä ominaisuuksia. Kaikkia ei tässä voi edes luetella. Edellä mainittujen lisäksi, ja ennen kaikkea, hänen täytyy pystyä puhumaan vakuuttavasti niin etteivät mitättömät sivuseikat, kuten totuus, johdonmukaisuus tai luonnonlait kahlitse jouhevaa argumentointia. Ei sitä muuten kykypuolueen puheenjohtajaksi pääsisikään.
Kokoomuksen puheenjohtaja ei myöskään saa olla liian herkkähipiäinen. Kateelliset ja laiskat ihmiset keksivät mitä älyttömämpiä syytöksiä joilla piinata niitä, jotka menestyvät oman ahkeruutensa ja nerokkuutensa ansiosta. Ajatekaa nyt vaikka Paula Risikkoa. Hän ihan vaan hyvää hyvyyttään ja pelkästään työttömien parasta ajatellen ehdotti, että sosiaaliturvan vastikkeeksi pitäisi ihan pikkuisen paiskia pakkotöitä vaikka jonkun pyyteettömän hoivayrittäjän vanhusvarastolla. Ja heti kateelliset, kaunaiset ja laiskat ihmiset ovat syyttämässä häntä natsiksi. Tämä on aivan tolkutonta! Ei Risikko tai muutkaan kokoomuslaiset mitään natseja ole! Vai oletteko kateelliset nähneet jonkun pukeutuvan univormuun? No jaa... Aika monet poliisit, kapiaiset ja sairaanhoitajat kannattavat kokoomusta. Mutta kenelläkään ette varmasti ole nähneet sellaisia hassuja pieniä viiksiä, joten puhe natseista on vain tyypillistä suomalaista kateutta. Kaunaisten häviäjien panettelua!
Merkittävien ulkopoliittisten suhteiden hoitamisen kannalta kaikki kokoomuksen puheenjohtajakandidaatit ovat luotettavia. En puhu nyt Brysselissä sukkuloinnista, sillä sehän on sisäpolitiikkaa. Moskovan suunnan taas voi delegoida epävirallisen ulkoministerimme, Kimmo Sasin, kontolle. Hänhän jo taannoin kehuskeli näpäyttäneensä Venäjää Euroopan neuvoston kokouksessa. Tarkoitan tietenkin suhteita Washingtonin pääkonttorille. Sekä Stubb, Vapaavuori, että Virkkunen ymmärtävät pääkonttorin kanssa käytettävän liturgian päälle. Jos Venezuelan presidentti Maduro päättää jotain, se on ihmisoikeusrikkomus. Jos CIA kiduttaa jotain arabia se on... jaa-a mikähän se olisi? No, riittää kun tietää ettei se ole ainakaan ihmisoikeusrikkomus. Kun Kuuban presidentti Raul Castro sanoo jotain se on sekä ihmisoikeusrikkomus, että kansainvälisen oikeuden loukkaus. Kun Yhdysvallat eliminoi pakistanilaisen hääseurueen se on... jaa, olipa mikä hyvänsä, niin riittää että tietää, ettei se ole ihmisoikeusrikkomus eikä kansainvälisen oikeuden loukkaus. Korkeintaan se on virhe. Ihan pikkuinen virhe tosin. Siis jos ollaan ihan varmoja ettei kukaan hääseurueesta ollut terroristi niin silloin voidaan puhua voimavarojen kohdentamisesta hiukan väärin. Mutta mistäs sen aina tietää kuka on terroristi varsinkaan Pakistanissa ja olisi niistä lapsista joku voinut aikuisena ryhtyä terroristiksi, joten kai se voisi olla sellainen ennalta ehkäisevä isku sitten...
Kuten näemme kokoomuksen puheenjohtajalta odotetaan aivan erityisiä ominaisuuksia. Kaikkia ei tässä voi edes luetella. Edellä mainittujen lisäksi, ja ennen kaikkea, hänen täytyy pystyä puhumaan vakuuttavasti niin etteivät mitättömät sivuseikat, kuten totuus, johdonmukaisuus tai luonnonlait kahlitse jouhevaa argumentointia. Ei sitä muuten kykypuolueen puheenjohtajaksi pääsisikään.
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Totuus Palmen murhasta. Petterssonin parjaaminen on syytä lopettaa.
Olen kirjoittanut Palmen murhasta aikaisemminkin, mutta nyt se on tehtävä, toistonkin uhalla, uudestaan. Göteborgissa asuva suomalainen kirjailija Asko Sahlberg kertoo viimeisimmän APU-lehden haastattelussa kirjoittaneensa kirjan, jossa esittää mielestään jännittävän teorian Palmen murhasta. Jännityksen säästämiseksi hän ei kerro juonesta sen tarkemmin, mutta murhan tekijäksi paljastuu kirjassa Christer Pettersson. Toivottavasti olen käsittänyt Sahlbergin projektin jotenkin väärin, sillä olisi tosi härskiä lyödä mynttiä parjaamalla syytöntä miestä.
Kyse on siis romaanista ja niin ollen fiktiosta. Pakko on kuitenkin sanoa, että jos kirjailija Sahlberg tai muut kirjoitatte jostakin todellisesta tapahtumasta niin vaivatkaa itseänne nyt edes vähän historian tutkimisella. Aineistoa löytyy Ruotsista ihan kirjastojen hyllyltä. Jälleen kerran on toistettava sama juttu: Christer Pettersson ei tappanut Olof Palmea! Tämä on jo todettu hovioikeudessa ja tunnetut faktat tukevat tätä päätöstä. Siksi olisi suotavaa, että Pettersson-vainaan parjaaminen ansaintatarkoituksessa lopetettaisiin. Mahtaisikohan sama meno jatkua yhtä sukkelasti jos kysymyksessä olisi joku ns kunnon kansalainen tai silmäätekevä.
Pettersson on tietysti mieluinen syyllinen kaikille. Moderaattien muinainen puheenjohtaja Ulf Adelssohn on kertonut Palmea sosiaalidemokraattien johtajana seuranneen Ingvar Carlssonin sanoneen hänelle, että kaikkien kannalta olisi parasta, jos tappaja olisi yksinäinen mielipuoli. Pettersson oli juuri sopiva tähän rooliin.
Tärkeimpänä todisteena Petterssonin syyllisyydelle on pidetty Lisbet Palmen tunnistusta. Tunnistustilaisuutta ei kuitenkaan millään voi pitää pätevänä todisteena. Lisbet Palmelle kerrottiin ennen tunnistustilaisuutta, että epäilty oli alkoholisti. Tunnistusrivissä Pettersson oli ainoa alkoholisti muiden ehdokkaiden enemmistön ollessa poliiseja. Katsoessaan rivistöä Lisbet Palme totesi havaitsevansa kuka joukossa on alkoholisti.
Lisbet Palme oli kyllä miehensä lähellä kun tämä ammuttiin, mutta on kyseenalaista näkikö hän ampujan vai hieman heidän takanaan tulleen todistajan. Joka tapauksessa rouva Palme kertoi samana iltana sairaalassa häntä haastatelleelle poliisille epäilevänsä teosta Ustasaa (eräs ääriliike entisen Jugoslavian alueelta).
Myöskään murhapaikan läheisyydessä olleiden silminnäkijöiden havainnot eivät tue Petterssonin syyllisyyttä. Silminnäkijät kuvaavat paikalta hölkännyttä murhaajaa urheilulliseksi. Samaa ei voisi sanoa Petterssonista, joka kaiken lisäksi ontui tunnistettavasti. Tästä ei kukaan silminnäkijöistä mainitse mitään. Ontuvaa on laitapuolen kulkijaa mahdollista matkia, mutta ontuvan alkoholistin ja narkomaanin on paljon vaikeampi matkia urheilullisen henkilön ruumiinkieltä ja juoksutyyliä. On myös hyvin kyseenalaista olisiko Pettersson jaksanut juosta Tunnelgatanin jyrkät rappuset ylös riittävän nopeasti päästäkseen karkuun.
Kenties vakuuttavin todistus, joka puhuu Petterssonin syyttömyyttä vastaan tulee todistajalta, joka näki murhaajan tämän poistumisreitin varrella olevien rakennustyömaan konttien välistä. Tämä nimenomainen todistaja tunsi Petterssonin ennestään ulkonäöltä. Hän asui samalla suunnalla kuin Pettersson ja oli tottunut kiertämään tämän yleesä äänekkään seurueen kaukaa.
On myös erittäin epätodennäköistä, että Pettersson olisi käyttänyt revolveria. Hänellä ei ollut tiettävästi minkäänlaista tottumusta ampuma-aseen käytöstä. Pettersson oli kyllä aiemin surmannut erään henkilön, mutta oli tehnyt sen pikaistuksissa pistimellä ja kaikki mitä hänestä tiedetään puhuu sitä vastaan, että hän olisi kyennyt toimimaan harkitusti, rauhallisesti tai suunnitelmallisesti.
Murhan tapahtumailtaan liittyy myös joitakin sitkeitä myyttejä. Väitetään esimerkiksi, että Olof Palme ei halunnut henkivartiota kyseisenä iltana. Tosiasia kuitenkin on ettei hän saanut vartiota tuona iltana pyynnöstään huolimatta. Tämä kumoaa myös toisen myytin, jonka mukaan kukaan ei tiennyt etukäteen, että Palme oli kaupungilla tuona iltana. Päin vastoin. Tiedossa oli, että Palme oli kaupungilla ja vielä kaiken lisäksi ilman henkivartijoita.
Edelleen väitetään, että Tukholman poliisiorganisaatio meni solmuun kuullessaan pääministerin tulleen murhatuksi. Tosiasiassa sekoilu ja viivyttely alkoi jo ennen sitä kuin uhrin henkilöllisyys oli tiedossa (ainakaan se ei voinut olla tiedossa mikäli ei kuulunut mukaan murhan takana olleeseen sisäpiiriin).
Kaikkein todennäköisin kandidaatti teon suorittajaksi on sotilaista tai poliiseista koostuva iskuryhmä. Tutkimusten yhteydessä on noussutkin esiin joukko äärioikeistolaisia Palmea vihanneita poliiseja. Muualla Euroopassa äärioikeiston terroristit toimivat yleensä Yhdysvaltain palveluksessa ja myötävaikutuksella. Samantyyppisestä asetelmasta on viitteitä myös tässä tapauksessa.
Kyse on siis romaanista ja niin ollen fiktiosta. Pakko on kuitenkin sanoa, että jos kirjailija Sahlberg tai muut kirjoitatte jostakin todellisesta tapahtumasta niin vaivatkaa itseänne nyt edes vähän historian tutkimisella. Aineistoa löytyy Ruotsista ihan kirjastojen hyllyltä. Jälleen kerran on toistettava sama juttu: Christer Pettersson ei tappanut Olof Palmea! Tämä on jo todettu hovioikeudessa ja tunnetut faktat tukevat tätä päätöstä. Siksi olisi suotavaa, että Pettersson-vainaan parjaaminen ansaintatarkoituksessa lopetettaisiin. Mahtaisikohan sama meno jatkua yhtä sukkelasti jos kysymyksessä olisi joku ns kunnon kansalainen tai silmäätekevä.
Pettersson on tietysti mieluinen syyllinen kaikille. Moderaattien muinainen puheenjohtaja Ulf Adelssohn on kertonut Palmea sosiaalidemokraattien johtajana seuranneen Ingvar Carlssonin sanoneen hänelle, että kaikkien kannalta olisi parasta, jos tappaja olisi yksinäinen mielipuoli. Pettersson oli juuri sopiva tähän rooliin.
Tärkeimpänä todisteena Petterssonin syyllisyydelle on pidetty Lisbet Palmen tunnistusta. Tunnistustilaisuutta ei kuitenkaan millään voi pitää pätevänä todisteena. Lisbet Palmelle kerrottiin ennen tunnistustilaisuutta, että epäilty oli alkoholisti. Tunnistusrivissä Pettersson oli ainoa alkoholisti muiden ehdokkaiden enemmistön ollessa poliiseja. Katsoessaan rivistöä Lisbet Palme totesi havaitsevansa kuka joukossa on alkoholisti.
Lisbet Palme oli kyllä miehensä lähellä kun tämä ammuttiin, mutta on kyseenalaista näkikö hän ampujan vai hieman heidän takanaan tulleen todistajan. Joka tapauksessa rouva Palme kertoi samana iltana sairaalassa häntä haastatelleelle poliisille epäilevänsä teosta Ustasaa (eräs ääriliike entisen Jugoslavian alueelta).
Myöskään murhapaikan läheisyydessä olleiden silminnäkijöiden havainnot eivät tue Petterssonin syyllisyyttä. Silminnäkijät kuvaavat paikalta hölkännyttä murhaajaa urheilulliseksi. Samaa ei voisi sanoa Petterssonista, joka kaiken lisäksi ontui tunnistettavasti. Tästä ei kukaan silminnäkijöistä mainitse mitään. Ontuvaa on laitapuolen kulkijaa mahdollista matkia, mutta ontuvan alkoholistin ja narkomaanin on paljon vaikeampi matkia urheilullisen henkilön ruumiinkieltä ja juoksutyyliä. On myös hyvin kyseenalaista olisiko Pettersson jaksanut juosta Tunnelgatanin jyrkät rappuset ylös riittävän nopeasti päästäkseen karkuun.
Kenties vakuuttavin todistus, joka puhuu Petterssonin syyttömyyttä vastaan tulee todistajalta, joka näki murhaajan tämän poistumisreitin varrella olevien rakennustyömaan konttien välistä. Tämä nimenomainen todistaja tunsi Petterssonin ennestään ulkonäöltä. Hän asui samalla suunnalla kuin Pettersson ja oli tottunut kiertämään tämän yleesä äänekkään seurueen kaukaa.
On myös erittäin epätodennäköistä, että Pettersson olisi käyttänyt revolveria. Hänellä ei ollut tiettävästi minkäänlaista tottumusta ampuma-aseen käytöstä. Pettersson oli kyllä aiemin surmannut erään henkilön, mutta oli tehnyt sen pikaistuksissa pistimellä ja kaikki mitä hänestä tiedetään puhuu sitä vastaan, että hän olisi kyennyt toimimaan harkitusti, rauhallisesti tai suunnitelmallisesti.
Murhan tapahtumailtaan liittyy myös joitakin sitkeitä myyttejä. Väitetään esimerkiksi, että Olof Palme ei halunnut henkivartiota kyseisenä iltana. Tosiasia kuitenkin on ettei hän saanut vartiota tuona iltana pyynnöstään huolimatta. Tämä kumoaa myös toisen myytin, jonka mukaan kukaan ei tiennyt etukäteen, että Palme oli kaupungilla tuona iltana. Päin vastoin. Tiedossa oli, että Palme oli kaupungilla ja vielä kaiken lisäksi ilman henkivartijoita.
Edelleen väitetään, että Tukholman poliisiorganisaatio meni solmuun kuullessaan pääministerin tulleen murhatuksi. Tosiasiassa sekoilu ja viivyttely alkoi jo ennen sitä kuin uhrin henkilöllisyys oli tiedossa (ainakaan se ei voinut olla tiedossa mikäli ei kuulunut mukaan murhan takana olleeseen sisäpiiriin).
Kaikkein todennäköisin kandidaatti teon suorittajaksi on sotilaista tai poliiseista koostuva iskuryhmä. Tutkimusten yhteydessä on noussutkin esiin joukko äärioikeistolaisia Palmea vihanneita poliiseja. Muualla Euroopassa äärioikeiston terroristit toimivat yleensä Yhdysvaltain palveluksessa ja myötävaikutuksella. Samantyyppisestä asetelmasta on viitteitä myös tässä tapauksessa.
tiistai 8. huhtikuuta 2014
Jyrki I matkalla maineeseen ja muuta parhaimmistoamme
Nyt se sitten tapahtui! Tästä olemme nähneet painajaisia! Kuinka mahdamme tästä selvitä ja kuka jatkaa nyt Jutan aisaparina kurmottamistamme älyvapaalla säästöpolitiikalla? Mooseksemme, toinen sitten Paavo yrmeän, on meidät jättämässä kun suuremmat tehtävät EU:ssa odottavat. Kenraalikuvernööri kutsuttiin siis takaisin Moskovaan, eikun Brysseliin. Kruunataanko Jyrki ensimmäinen Tsaariksi?
No, ei sentään. Hienoista titteleistä ja puitteista huolimatta Brysselissä on tarjolla vain suurpääoman käskynhaltijan virkoja. Kaikkein korkea-arvoisinta näistä juoksupojan tehtävistä kutsutaan komission puheenjohtajan tehtäväksi, mutta voisi lahjakkaasta Jyrki-herrasta tehdä EU:n presidentinkin. Kukaan ei epäile hänen sopivuuttaan tehtävään. Kuuliaisesti on Jyrki-herra, kaikkea järkeä vastaan, ajanut vaadittua politiikkaa. Suomi on siis ollut eräänlainen kisällinnäyte korkeimpaan mahdolliseen pääoman juoksupojan virkaan.
Olipa onni että joku kouluttaja aikoinaan älysi neuvoa nuorta Jyrkiä puhumaan matalalla äänellä (kuunnelkaapas huviksenne Vesa Keskistä, joka varmaan maksoi omasta koulutuksestaan tuplaten äänensä möreydestä päätellen). Muuten olisi joku vanhempi kokkare voinut sanoa, että "haes poika meille kahvit ja osta vaihtorahoilla itelles vaikka tikkari". Nyt kotimaassa niin rohkenisi sanoa korkeintaan Björn Wahlroos tai joku muu pääomapiirien kansainvälisen tason jumalhahmo.
Kuinka mahdamme tästä selvitä ja kuka nyt kantaa vastuuta? Vastuunkantajat ovat melkein puolen rintaman leveydeltä rynnänneet pelastusveneisiin, joista monet suuntaavat Brysseliin. Kuka tekee lumityöt, kun Merja Kyllönen on jo oppositiossa? Hänhän ministeriytensä alkuaikoina lupasi nokkelasti tarttua tarvittaessa itse lapioon. Vasemmistoliiton tavallisen vaalikarjan kannalta hyödyllisin panos jää siis tältä erää kokonaan näkemättä. Mutta ehtivät Merja ja Paavo jo osoittaa oman luotettavuutensa merkittävien tahojen silmissä, joten hallituksesta lähtö lienee anteeksiannettavaa. Olisihan se kuitenkin "vastuullisen" ja "isänmaallisen" politiikan jatkumisen kannalta edullista, jos Vasemmistoliittoa erehtyisi äänestämään edes osa niistä, jotka haluavat radikaaleja muutoksia.
Nykyiselle politiikalle kriittinen taloustutkija Lauri Holappa kommentoi HS:n NYT-liitteessä Vasureiden lähtöä hallituksesta: "On kummaa, kuinka niin merkityksettömän puolueen kuin Vasemmistoliiton lähtö hallituksesta kykenee aiheuttamaan niin hallitsematonta raivoa toimittajakunnassa. Onhan siinä kieltämättä häivähdys komiikkaa, kun monien miljardien leikkauksiin sitoutunut puolue viimein jättää hallituksen oikeudenmukaisuusperusteilla." Samalla Holappa kritisoi mediaa siitä, ettei tämä kiinnitä huomiota paljon vaarallisempaan vastuullisuus-populismiin, joka pitää budjetin tasapainottamista leikkauksin ja veronkorotuksin tärkeimpänä päämääränään.
Vastuullisuus-populistit eivät, omien sanojensa mukaan, halua jättää suurta valtion velkaa perinnöksi jälkipolville. He siis mielummin kuin ottaisivat nyt halpakorkoista lainaa, jättävät perinnöksi maan josta hyvinvointivaltion nykyiset rauniotkin on tasoiteltu, infrastruktuuri rapautettu ja valtion omaisuus myyty. Sitten kun koko sirkus on näillä konstein kurjistettu on itse kaivetusta, entistä syvemmästä montusta nouseminen aina vain vaikeampaa. Ja samaan aikaan voittoisan kapitalismin tahdittama globaali ympäristökatastrofi etenee. Paljon puhutaan rakenteellisista muutoksista, mutta ne tarkoittavat vain rahvaan tukien ja palvelujen tuhoamista, lisää kilpailua ja huonompia työehtoja. Mitään tarpeellisia rakennemuutoksia, kuten vuosittain EU:ssa verottajien ulottumattomiin, veroparatiiseihin valuvan 1000 miljardin euron nappamiseksi, pankkien ja finanssikeinottelijoiden konrolloimiseksi, puhumattakaan ympäristökatastrofin etenemisen estämisestä, ei ole edes suunnitteilla.
Joten turvassa on Suomen rahvas kuin sammakot kuumenevassa kattilassa. Niin mukavan lämpimältä tuntuu, ettei huomaa veden kohta kiehuvan. Joku muu ottaa Jyrkin paikan kauhan varressa, mutta samaa soppaa on tulossa kuin ennenkin. Jos haluatte tietää miltä Jyrki-kokin valmis soppa maistuu, etsikää tulkki ja haastatelkaa vaikka kadunkulmassa pahvimukinsa kanssa istuvaa romania. He ovat vieraita tulevaisuudestamme.
No, ei sentään. Hienoista titteleistä ja puitteista huolimatta Brysselissä on tarjolla vain suurpääoman käskynhaltijan virkoja. Kaikkein korkea-arvoisinta näistä juoksupojan tehtävistä kutsutaan komission puheenjohtajan tehtäväksi, mutta voisi lahjakkaasta Jyrki-herrasta tehdä EU:n presidentinkin. Kukaan ei epäile hänen sopivuuttaan tehtävään. Kuuliaisesti on Jyrki-herra, kaikkea järkeä vastaan, ajanut vaadittua politiikkaa. Suomi on siis ollut eräänlainen kisällinnäyte korkeimpaan mahdolliseen pääoman juoksupojan virkaan.
Olipa onni että joku kouluttaja aikoinaan älysi neuvoa nuorta Jyrkiä puhumaan matalalla äänellä (kuunnelkaapas huviksenne Vesa Keskistä, joka varmaan maksoi omasta koulutuksestaan tuplaten äänensä möreydestä päätellen). Muuten olisi joku vanhempi kokkare voinut sanoa, että "haes poika meille kahvit ja osta vaihtorahoilla itelles vaikka tikkari". Nyt kotimaassa niin rohkenisi sanoa korkeintaan Björn Wahlroos tai joku muu pääomapiirien kansainvälisen tason jumalhahmo.
Kuinka mahdamme tästä selvitä ja kuka nyt kantaa vastuuta? Vastuunkantajat ovat melkein puolen rintaman leveydeltä rynnänneet pelastusveneisiin, joista monet suuntaavat Brysseliin. Kuka tekee lumityöt, kun Merja Kyllönen on jo oppositiossa? Hänhän ministeriytensä alkuaikoina lupasi nokkelasti tarttua tarvittaessa itse lapioon. Vasemmistoliiton tavallisen vaalikarjan kannalta hyödyllisin panos jää siis tältä erää kokonaan näkemättä. Mutta ehtivät Merja ja Paavo jo osoittaa oman luotettavuutensa merkittävien tahojen silmissä, joten hallituksesta lähtö lienee anteeksiannettavaa. Olisihan se kuitenkin "vastuullisen" ja "isänmaallisen" politiikan jatkumisen kannalta edullista, jos Vasemmistoliittoa erehtyisi äänestämään edes osa niistä, jotka haluavat radikaaleja muutoksia.
Nykyiselle politiikalle kriittinen taloustutkija Lauri Holappa kommentoi HS:n NYT-liitteessä Vasureiden lähtöä hallituksesta: "On kummaa, kuinka niin merkityksettömän puolueen kuin Vasemmistoliiton lähtö hallituksesta kykenee aiheuttamaan niin hallitsematonta raivoa toimittajakunnassa. Onhan siinä kieltämättä häivähdys komiikkaa, kun monien miljardien leikkauksiin sitoutunut puolue viimein jättää hallituksen oikeudenmukaisuusperusteilla." Samalla Holappa kritisoi mediaa siitä, ettei tämä kiinnitä huomiota paljon vaarallisempaan vastuullisuus-populismiin, joka pitää budjetin tasapainottamista leikkauksin ja veronkorotuksin tärkeimpänä päämääränään.
Vastuullisuus-populistit eivät, omien sanojensa mukaan, halua jättää suurta valtion velkaa perinnöksi jälkipolville. He siis mielummin kuin ottaisivat nyt halpakorkoista lainaa, jättävät perinnöksi maan josta hyvinvointivaltion nykyiset rauniotkin on tasoiteltu, infrastruktuuri rapautettu ja valtion omaisuus myyty. Sitten kun koko sirkus on näillä konstein kurjistettu on itse kaivetusta, entistä syvemmästä montusta nouseminen aina vain vaikeampaa. Ja samaan aikaan voittoisan kapitalismin tahdittama globaali ympäristökatastrofi etenee. Paljon puhutaan rakenteellisista muutoksista, mutta ne tarkoittavat vain rahvaan tukien ja palvelujen tuhoamista, lisää kilpailua ja huonompia työehtoja. Mitään tarpeellisia rakennemuutoksia, kuten vuosittain EU:ssa verottajien ulottumattomiin, veroparatiiseihin valuvan 1000 miljardin euron nappamiseksi, pankkien ja finanssikeinottelijoiden konrolloimiseksi, puhumattakaan ympäristökatastrofin etenemisen estämisestä, ei ole edes suunnitteilla.
Joten turvassa on Suomen rahvas kuin sammakot kuumenevassa kattilassa. Niin mukavan lämpimältä tuntuu, ettei huomaa veden kohta kiehuvan. Joku muu ottaa Jyrkin paikan kauhan varressa, mutta samaa soppaa on tulossa kuin ennenkin. Jos haluatte tietää miltä Jyrki-kokin valmis soppa maistuu, etsikää tulkki ja haastatelkaa vaikka kadunkulmassa pahvimukinsa kanssa istuvaa romania. He ovat vieraita tulevaisuudestamme.
tiistai 1. huhtikuuta 2014
TTIP-sopimus jatkaa reaalidemokraattista kehitystä
-Ei kansanäänestystä kannata järjestää, jos ei ole varma voitosta.
P. L., suuri suomalainen reaalidemokraatti.
EU-komissio ajaa touhukkaasti TTIP:n nimellä tunnettua vapaakauppa- ja investointisuojasopimusta. Komission "asiantuntijoiden" mukaan sopimuksen ansiosta EU:n talous kasvaisi 0,5 % vuodessa. Vaikka laskelma vastoin kaikkea kokemusta ja tervettä järkeä pitäisikin paikkansa summa vaikuttaa varsin mitättömältä. Se mitä sopimuksen valmistelusta on kuultu viittaa siihen, ettei näin tule käymään. Komissio on lähtökohtaisesti ollut kerkeä antamaan myönnytyksiä Yhdysvalloille. Onkin todennäköistä että EU:n omat tuotteet jäävät sopimuksen seurauksena jalkoihin kotimarkkinoilla kun taas pääsy Amerikan markkinoille jämähtää johonkin oikeudelliseen ongelmaan.
Eurooppalaisten yritysten kohtalo ei kuitenkaan ole vakavin TTIP-sopimuksesta seuraava seikka. Pahempaa on luvassa erilaisten ympäristönormien ja ruoan turvallisuuden polkemisen myötä. Kauppaa käydään matalimpien standardien mukaan, sillä tiukempia määräyksiä pidetään kaupan esteinä. Sopimuksen ansiosta yhdysvaltalaiset tuottajat saavat esimerkiksi kuskata Eurooppan markkinoille hormoonien ja antibioottien käytön avulla kasvatettujen nautojen lihaa.
Sopimuksen ansiosta sijoittajat voivat haastaa hallituksia oikeuteen, jos näiden toiminnan voidaan katsoa aiheuttaneen heille tappioita tai mahdollinen voitto on jäänyt saamatta. Edes varsinaisesta oikeudenkäynnistä ei tällöin voida puhua, sillä kiistat ratkaistaan välimiesmenettelyillä. Ratkaisijoina toimivat siis yksityiset tahot, joille tämä toiminta on hyvä bisnes. Mitä enemmän kiistoja on ratkaistavana, sitä suuremmat tilit ja mitä "paremmat" ratkaisut, sitä enemmän toimeksiantoja.
Reaalidemokratia se vaan kehittyy kehittymistään. Aivan kuin syöpä. Tärkeitä päätöksiä halutaan taas siirtää mitään ymmärtämättömän rahvaan ulottumattomiin. Jokaisen on parasta pysyä sellaisten asioiden parissa joita ymmärtää. Parhaimmisto voi käsitellä talouden, oikeudenkäytön, turvallisuuspolitiikan ja ympäristön ongelmia, mutta vaalikarjan ratkaistavaksi ei parane antaa kuin korkeintaan Putouksen ja Idolien jatkoon menijät.
Aina niin terävä mutta huolestunut pääministerimme Jyrki Katainenkin on puhunut toiveikkain sanakääntein nykyisen globaalin maailman taloudellisesta keskinäisriippuvuudesta. Totta se onkin. Osa johtavista ilmaston tutkijoista on sitä mieltä, että kapitalistinen järjestelmä johtaa globaaliin ympäristökatastrofiin. Nyt tätä palloamme johtavan juntan käskynhaltijat ovat ottamassa taas yhden askeleen katastrofin suuntaan tekemällä lisää tilaa hallitsemattomalle spekulaatiolle ja rohmuamiselle jo ennestään mitättömän kansanvallan kustannuksella.
Meitä hallitsee kansainvälinen finanssieliitti jonka palveluksessa johtavat virkamiehet, poliitikot ja median edustajat ovat. Kyse ei ole mistään salaliitosta vaan kaikki tapahtuu aivan avoimesti. Tämän huomaa päivittäin lukemalla lehtiä ja katsomalla televisiota. Presidentti Obama saa opettaa meille kansainvälisen oikeuden kunnioittamisesta, vaikka sopii tehtävään yhtä hyvin kuin Jammu-setä lapsiasiamieheksi. Uutisissa kerrotaan kuinka tärkeää on miellyttää luottoluokituslaitoksia, vaikka nämä olivat avainpelaajia finanssikriisin aikaansaamisessa, tekivät miljardiluokan virheitä ja jakelivat vastoin parempaa tietoaan kolmen A:n todistuksia roskapapereille. Veronmaksajat saavat taas maksaa viulut ja vastalahjaksi tarjotaan samoja aineksia, joilla tämäkin soppa keitettiin: lisää kilpailua ja pääoman vapautta, mutta vähemmän ja huonompia julkisia palveluja. Kaikki tämä kusetus tehdään aivan avoimesti ja tietoisesti valtavirran median hyvällä yhteistyöllä. Media sitten vielä kaupan päälle panettelee ja valehtelee niistä, jotka rohkenevat olla eri mieltä.
Davosin talousfoorumi ja Bilderbergin kultapossu-kerhon kokoukset eivät ole avoimia tilaisuuksia, mutta jokainen käsittää mitä siellä tapahtuu. Finanssimaailman mahtajat kertovat poliitikoille mitä näiltä haluavat ja poliitikot ymmärtävät hyötyvänsä kun toteuttavat toiveet kiltisti. Mitään pakottamista tai lahjontaa ei tarvita, sillä osallistujien kesken vallitsee yhteisymmärrys, etten sanoisi yhteenkuuluvaisuuden tunne. Luotettavuutensa osoittaneet poliitkot varmistavat näin vaalirahoitustaan (Obama lienee ollut erityisen palvelualtis päätellen ennätysellisestä vaalikassastaan) ja pääsynsä mielenkiintoiseen, kannustavasti palkattuun tehtävään aktiiviuransa jälkeen. Kokouksissa ei siis tapahdu mitään hämärää ne vain pidetään suljettujen ovien takana huomaavaisuudesta yksinkertaista kansaa kohtaan. Yrittäessään käsittää tilaisuuden pohjimmiltaan hyvin (reaali)demokraattista luonnetta heidän järkensä vain suotta hämmentyisi.
P. L., suuri suomalainen reaalidemokraatti.
EU-komissio ajaa touhukkaasti TTIP:n nimellä tunnettua vapaakauppa- ja investointisuojasopimusta. Komission "asiantuntijoiden" mukaan sopimuksen ansiosta EU:n talous kasvaisi 0,5 % vuodessa. Vaikka laskelma vastoin kaikkea kokemusta ja tervettä järkeä pitäisikin paikkansa summa vaikuttaa varsin mitättömältä. Se mitä sopimuksen valmistelusta on kuultu viittaa siihen, ettei näin tule käymään. Komissio on lähtökohtaisesti ollut kerkeä antamaan myönnytyksiä Yhdysvalloille. Onkin todennäköistä että EU:n omat tuotteet jäävät sopimuksen seurauksena jalkoihin kotimarkkinoilla kun taas pääsy Amerikan markkinoille jämähtää johonkin oikeudelliseen ongelmaan.
Eurooppalaisten yritysten kohtalo ei kuitenkaan ole vakavin TTIP-sopimuksesta seuraava seikka. Pahempaa on luvassa erilaisten ympäristönormien ja ruoan turvallisuuden polkemisen myötä. Kauppaa käydään matalimpien standardien mukaan, sillä tiukempia määräyksiä pidetään kaupan esteinä. Sopimuksen ansiosta yhdysvaltalaiset tuottajat saavat esimerkiksi kuskata Eurooppan markkinoille hormoonien ja antibioottien käytön avulla kasvatettujen nautojen lihaa.
Sopimuksen ansiosta sijoittajat voivat haastaa hallituksia oikeuteen, jos näiden toiminnan voidaan katsoa aiheuttaneen heille tappioita tai mahdollinen voitto on jäänyt saamatta. Edes varsinaisesta oikeudenkäynnistä ei tällöin voida puhua, sillä kiistat ratkaistaan välimiesmenettelyillä. Ratkaisijoina toimivat siis yksityiset tahot, joille tämä toiminta on hyvä bisnes. Mitä enemmän kiistoja on ratkaistavana, sitä suuremmat tilit ja mitä "paremmat" ratkaisut, sitä enemmän toimeksiantoja.
Reaalidemokratia se vaan kehittyy kehittymistään. Aivan kuin syöpä. Tärkeitä päätöksiä halutaan taas siirtää mitään ymmärtämättömän rahvaan ulottumattomiin. Jokaisen on parasta pysyä sellaisten asioiden parissa joita ymmärtää. Parhaimmisto voi käsitellä talouden, oikeudenkäytön, turvallisuuspolitiikan ja ympäristön ongelmia, mutta vaalikarjan ratkaistavaksi ei parane antaa kuin korkeintaan Putouksen ja Idolien jatkoon menijät.
Aina niin terävä mutta huolestunut pääministerimme Jyrki Katainenkin on puhunut toiveikkain sanakääntein nykyisen globaalin maailman taloudellisesta keskinäisriippuvuudesta. Totta se onkin. Osa johtavista ilmaston tutkijoista on sitä mieltä, että kapitalistinen järjestelmä johtaa globaaliin ympäristökatastrofiin. Nyt tätä palloamme johtavan juntan käskynhaltijat ovat ottamassa taas yhden askeleen katastrofin suuntaan tekemällä lisää tilaa hallitsemattomalle spekulaatiolle ja rohmuamiselle jo ennestään mitättömän kansanvallan kustannuksella.
Meitä hallitsee kansainvälinen finanssieliitti jonka palveluksessa johtavat virkamiehet, poliitikot ja median edustajat ovat. Kyse ei ole mistään salaliitosta vaan kaikki tapahtuu aivan avoimesti. Tämän huomaa päivittäin lukemalla lehtiä ja katsomalla televisiota. Presidentti Obama saa opettaa meille kansainvälisen oikeuden kunnioittamisesta, vaikka sopii tehtävään yhtä hyvin kuin Jammu-setä lapsiasiamieheksi. Uutisissa kerrotaan kuinka tärkeää on miellyttää luottoluokituslaitoksia, vaikka nämä olivat avainpelaajia finanssikriisin aikaansaamisessa, tekivät miljardiluokan virheitä ja jakelivat vastoin parempaa tietoaan kolmen A:n todistuksia roskapapereille. Veronmaksajat saavat taas maksaa viulut ja vastalahjaksi tarjotaan samoja aineksia, joilla tämäkin soppa keitettiin: lisää kilpailua ja pääoman vapautta, mutta vähemmän ja huonompia julkisia palveluja. Kaikki tämä kusetus tehdään aivan avoimesti ja tietoisesti valtavirran median hyvällä yhteistyöllä. Media sitten vielä kaupan päälle panettelee ja valehtelee niistä, jotka rohkenevat olla eri mieltä.
Davosin talousfoorumi ja Bilderbergin kultapossu-kerhon kokoukset eivät ole avoimia tilaisuuksia, mutta jokainen käsittää mitä siellä tapahtuu. Finanssimaailman mahtajat kertovat poliitikoille mitä näiltä haluavat ja poliitikot ymmärtävät hyötyvänsä kun toteuttavat toiveet kiltisti. Mitään pakottamista tai lahjontaa ei tarvita, sillä osallistujien kesken vallitsee yhteisymmärrys, etten sanoisi yhteenkuuluvaisuuden tunne. Luotettavuutensa osoittaneet poliitkot varmistavat näin vaalirahoitustaan (Obama lienee ollut erityisen palvelualtis päätellen ennätysellisestä vaalikassastaan) ja pääsynsä mielenkiintoiseen, kannustavasti palkattuun tehtävään aktiiviuransa jälkeen. Kokouksissa ei siis tapahdu mitään hämärää ne vain pidetään suljettujen ovien takana huomaavaisuudesta yksinkertaista kansaa kohtaan. Yrittäessään käsittää tilaisuuden pohjimmiltaan hyvin (reaali)demokraattista luonnetta heidän järkensä vain suotta hämmentyisi.
Tilaa:
Kommentit (Atom)