Terrori-isku satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen Pariisissa sai suuret joukot liikkeelle ilmaisemaan solidaarisuutensa hyökkäyksen uhreille ja osoittamaan mieltään sananvapauden puolesta. Suuret joukot houkuttelivat liikkeelle myös eurooppalaisen eliitin, joka ei juuri piittaa sananvapaudesta, mutta pönöttää toki mielellään julkisuuden valokeilassa.
Parhaan todistuksen eliittimme asenteesta sananvapauteen olemme saaneet tavasta, jolla globaalisti kaikkein merkittävimpien paljastusten tekijöitä on kohdeltu. Jos EU todella olisi sellainen vapaan ilmaisun ja tiedotuksen mekka kuin johtajamme haluvat meille uskotella, ei Edward Snowdenin tarvitsisi piilotella Moskovassa, eikä Julian Assangen Equadorin Englannin suurlähetystössä vaan molenmmat olisi otettu avosylin vastaan. Kenties jopa Chelsea (entinen Bradley) Manningia olisi yritetty saada pois vankilasta Yhdysvalloissa ja tarjottu turvapaikkaa EUssa. Nyt kukaan eliitin edustaja ei edes vaivaudu protestoimaan hänen epäinhimillistä kohteluaan.
Assangella ja Snowdenilla on täysi syy pelätä tulevansa luovutetuiksi amerikkalaisten kiduttajien käsiin tai kenties jopa teloitettaviksi. Eikä heitä tarvitse välttämättä muiluttaa edes Yhdysvaltoihin vaan heitä voidaan rääkätä EUn alueella jossakin niistä salaisista kidutuskeskuksista, joita eliittimme on CIAn antanut perustaa. Tällainen sananvapauden ja avoimuuden kannattaminen on niin tolkutonta jo valmiiksi, että satiirille ominainen kärjistäminen tulee erittäin vaikeaksi.
Tietysti terrori-iskut on tuomittava, mutta tuomitseminen ei ole uskottavaa mikäli se ei millään tavoin ilmene eliitin politiikassa. En millään saata uskoa eurooppalaisten johtajien asenteen muuttuvan esimerkiksi Assangen ja Snowdenin suhteen. EUssa sananvapaus on myönteinen asia vain siinä tapauksessa, että se edistää eliittimme omia tavoitteita tai on suorastaan heidän sponsoroimaansa propagandaan. Charlie Hebdon tapauksessa poliitikkoja ei siis kiinnosta sananvapaus vaan ne äänet joita suurten joukkojen ollessa liikkeellä on kalastettavissa.
Tietysti Muhammed-pilakuvien vastustuksella on perustansa uskonnossa, mutta reaktioiden voimakkuudesta ovat vastuussa humaaneina esiintyvät länsivallat. Samalla kun länsi esiintyy mielellään laillisuuden ja vapaamielisyyden lipunkantajana maailmalla se omalla toiminnallaan erittäin kouriintuntuvasti osoittaa, etteivät nämä ihanteet koske kaikkia. Jos asuu esimerkiksi Jemenissä tai Pakistanissa voi tulla tapetuksi Yhdysvaltain lennokki-iskussa. Oikeudenkäyntejä ei tarvita vaan pelkkä oletus syyllisyydestä riittää. Välillä lennokit murhaavat täysin sivullisia ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä terrorismin kanssa, mutta kukaan ei joudu vastuuseen näistä teoista. Voisiko enää olla selvempää tapaa sanoa, että näiden tekojen uhrit ovat meidän eurooppalaisen eliittimme silmissä merkityksettömiä.
Pariisin terrori-iskuun, kuten myös moniin muihin tekoihin on liitetty al-Qaida ja ISIS. Molenpien perustamisen takana ovat läntiset tiedustelupalvelut ja heidän liittolaisensa, kuten esimerkiksi Saudi-Arabia. Al-Qaida synnytettiin CIAn avulla heidän kouluttaessaan ja sponsoroidessaan islamististen joukkoja taistelemaan Puna-armeijaa vastaan Afganistanissa. Sittemmin näitä ryhmiä on käytetty esimerkiksi horjuttamaan lännelle epämieluisia hallituksia (Syyria ja Libya).
Kun terrori-iskuja tapahtuu on vaikea tapauskohtaisesti sanoa milloin ne on suoritettu läntisten tiedustelupalvelujen käskystä tai suostumuksella. Luultavaa on etteivät tekijät ainakaan kaikissa tapauksissa ole täysin isäntiensä kontrollissa. Todennäköisyys hallitsemattomuudelle liittyy nykyisen terrorismin franchising-luonteeseen. Toisen luokan kansalaisiksi itsensä kokevat nuoret inspiroituvat al-Qaidan toiminnasta ja sanovat kuuluvansa siihen, vaikka minkäänlaista komentosuhdetta ei heillä näihin liikkeisiin olisikaan.
Paljon olisi siis tehtävissä jos oikeasti haluttaisiin edistää maailmanrauhaa ja ehkäistä terrorismia. Näin ei kuitenkaan tapahdu koska johtajamme tarvitsevat terrorismia oikeuttamaan lisääntyvää valvontaa ja vapauden rajoittamista, kauppaamaan aseita ja turvallisuuspalveluja sekä hyökkäyssotia kaukaisissa maissa niiden luonnonvarojen saatavuuden turvaamiseksi. Mitään radikaaleja muutoksia parempaan siis tuskin on odotettavissa.
