keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Onko NATO menneen talven lumia?

Vaikka ensimmäistä kertaa sitten kylmän sodan loppumisen on lännessä havaittavissa merkkejä NATO:n olemassaolon järjellisyyden kyseenalaistamiselle. Donald Trump on nostanut esiin epäilyn kannattaisiko Yhdysvaltojen enää jatkossa satsata valtavia omaisuuksia eurooppalaisten turvallisuuden takaamiseen Venäjää vastaan.  Hänen lopullisista kannoistaan ei ole varmuutta, mutta aseteollisuuden ympärille ryhmittyneen eliitin suunnitelmien vastustaminen olisi presidenttinä erittäin epäterveellistä.

Eurooppalaisista NATO-jäsenistä vain harvat yltävät yhdessä sovittuun kahden prosentin puolustusmenojen tasoon valtion budjetista. CATO-instituutin Ted Galen Carpenter huomauttaa, että suurien kustannusten ohella NATO on muodostumassa USA:lle rasitteeksi myös siksi, että siihen on hyväksytty mukaan täysin hyödyttömiä maita, kuten esimerkiksi Montenegro ja kansallista turvallisuutta uhkaavia jäseniä, kuten Baltian maat. Galen Carpenter kysyy mitä järkeä Yhdysvalloilla on sitoutua Venäjälle uhittelevien balttien turvatakuisiin.

NATO:n katoaminen kartalta ei kuitenkaan merkitsisi puolueettomuuden paluuta Suomen ja Ruotsin osalta. Esko Seppänen kysyy onko Suomi koukannut NATO:n ohitse suoraan Yhdysvaltojen syliin isäntämaa- ynnä muilla sopimuksillaan. Ewa Stenberg kirjoittaa Dagens Nyheterissä, että Ruotsissa oikeisto-oppositio ajaa NATO-jäsenyyttä kun taas demarit ovat pyrkimässä suoraan Yhdysvaltain kylkeen kahdenvälisin sopimuksin. NATO-jäsenyys saattaisi EU-jäsenyyden tapaan aiheuttaa ristiriitoja sosiaalidemokraattisen puolueen sisällä ja kutistaa sen kannatusta entisestään. Samaa linjaa tukevat epäilemättä myös Vasemmistopuolueen hartaat USA:n ystävät Jonas Sjöstedt ja Hans Linde.

Isäntämaasopimuksessa Suomi on sitoutunut tarjoamaan alueensa NATO-maiden käyttöön näiden sitä tarvitessa esimerkiksi vaikka hyökätessään Venäjälle. Ensimmäisenä tehtävänä Suomelle ja Ruotsille tarjoutuu Baltian puolustukseen osallistuminen Venäjän hyökätessä. Stenbergin mukaan tähän on jo sitouduttu. USA:n kannalta veto onkin sikäli viisas ettei sen itse tarvitse välttämättä osallistua uhittelevien balttien puolustamiseen ja ydinasevaltojen välinen suora konflikti voidaan välttää Suomen ja Ruotsin välillä. Vielä suurempana USA:n pelivara säilyy mikäli Suomi ja Ruotsi eivät tuossa vaiheessa olisi NATO:n jäseniä.

Yhdysvallat sai 2008 kannustettua Georgian aloittamaan sodan Venäjän kanssa. Se ei puuttunut sotaan ja Georgia kärsi tappion kuten odottaa sopi. Venäjällä Putinia kohtaan on esitetty kritiikkiä kun tämä antoi Saakashvilin jatkaa Georgian johdossa, eikä vienyt operaatiota loppuun saakka. Sittemmin Saakashvili joutui omiensa epäsuosioon ja palvelee nykyään isäntäänsä Ukrainassa Odessan alueen kuvernöörinä.

Pelon sekaisella jännityksellä odotamme millaisia suunnitelmia, meidänkin varallemme, Pentagonissa ja Tallinnassa hahmotellaan. Äärioikeistolainen puolustusministeri demonstroi innokkaasti palvelualttiuttaan unelmoiden kenties Suur-Suomen valtakunnanjohtajan paikasta Washingtonin suojeluksessa.

Tietyistä enteistä huolimatta NATO:a ei olla vielä kuoppaamassa. Kustannuksista huolimatta puolustusliitto hyödyttää Yhdysvaltoja sen valtavan aseteollisuuden markkina-alueena, takaa sen häikäilemättömimpienkien valloitussotien kansainvälisen legitimaation, jakaa sotimisen inhimillistä taakkaa ja siivoaa rikosten jälkiä. Ehkä tavoitteena onkin vain Yhdysvaltain kannalta edullisempi NATO, jonka liepeille kasataan vielä käyttökelpoisia ja nöyristeleviä hang around -jäseniä kuten Suomi ja Ruotsi. 

   

perjantai 2. syyskuuta 2016

Politiikan uudet hyveet

Meille toitotetaan päivät päästään Venäjän aggressiivisuudesta. Tarkoituksena on tietysti luoda joukkohysterian mittoihin yltävää kriisitietoisuutta, joka saisi kansan syvät rivit muuttumaan myönteisiksi eliitin ajamalle jäsenyydelle NATOssa. Tämä projekti on kantanut yllättävän heikosti hedelmää, vaikka mukaan on valjastettu käytännössä kaikki johtavat poliitikot ja koko valtavirran media.

Kampanja on ollut, perinteisten oppien mukaisesti, erittäin tunteisiin vetoavaa. Kun mitään varsinaista konkreettista näyttöä naapurin vihamielisestä toiminnasta ei ole on keskityttävä esittämään asiat perustelemisen asemesta kovalla äänellä. Vastaväitteisiin on jo etukäteen varauduttu julistamalla kaikki tähän vouhotukseen asiallisin argumentein reagoivat Venäjän agenteiksi. Kaikenlainen Yhdysvaltain toimintaan kohdistuva perusteltukin kritiikki on merkki henkilön kuulumisesta Putinin trolliarmeijaan.

Ulkopoliittinen instituutti suosittelee Suomea pidättäytymään kaikesta virallisesta kanssakäymisestä Venäjän kanssa. Suhteet olisi hoidettava pelkästään EU:n kautta. Suosituksen takana lienee huoli Suomen lipeämisestä EU:n yhteisestä pakoterintamasta Kepun agronomisiiven pelätessä traktorimarsseja maanviljelijöiden taloudellisen ahdingon edelleen syvetessä.

Venäjän vastaisia pakotteita on perusteltu ylevän periaatteellisesti kansainvälisellä oikeudella ja eurooppalaisella arvopohjalla. Ylevyydestään huolimatta näiden perustelujen hyväksyminen edellyttää tietämättömyyden kohottamista heikkoudesta hyveeksi. EU-eliitin moralismin nieleminen edellyttää tietämättömyyttä Kosovon itsenäistymisprosessista, joka muodostaa ennakkotapauksen Krimin Venäjään liittämiselle kansainvälisessä oikeudessa.

Venäjän toiminnan arvioiminen poikkeuksellisen aggressiiviseksi edellyttää myös mm. miljoonan kuolleen irakilaisen ja maan infrastruktuurin tuhoamisen unohtamista. Viime aikojen tapahtumista ei huoli muistella Yhdysvaltain "vahingossa" pommittamaa sairaalaa Kunduzissa. On myös unohdettava, että Venäjän ja Georgian välinen sota alkoi jälkimmäisen hyökkäyksellä.

Venäjän pelättyyn infosotaan liittyvän propagandan pitäminen länsisuutauneen mediamme tuotoksia epäluotettavampina meidän on unohdettava mm. Colin Powellin "todistus" YK:ssa Saddamin joukkotuhoaseista, PR-toimiston keksimä satu lattialle viskatuista keskosista Kuwaitissa ja legenda Viagran voimalla raiskaavista Gaddafin sotilaista.

Ollaksemme yleviä eurooppalaisia ja lojaaleja suomalaisia meidän on kieltäydyttävä muistamasta, tietämästä ja oppimasta. Ehkä NATO:n vastustus johtuukin siitä ettemme vielä ole käsittäneet näiden aikaisemmin valveutuneen kansalaisen hyveinä pidettyjen toimintojen muuttuneen uudessa Euroopassa "humanitaarisen" politiikan toteuttamisen esteiksi.

Aivan äskettäin entisen Jugoslavian sotarikoksia käsittelevä kansainvälinen oikeus julkisti Radovan Karadzicin oikeudenkäynnin yhteydessä tosiasian, joka niin ikään on syytä unohtaa mahdollisimman nopeasti. Sen mukaan Jugoslavian viimeinen johtaja Slobodan Milosevic ei syyllistynyt sotarikoksiin. Näin myös Naton suorittamilta, sinänsä rikollisilta Serbian pommituksilta, putoaa läntisen arvoyhteisön niille aikanaan esittämä "humanitaarinen" peruste. Jos eliittimme ylevä periaatteellisuus olisi tarkoitettu otettavaksi vakavasti olisi kai viimeistään nyt ryhtyä valmistelemaan Bill Clintonin ja kumppaneiden haastamista kansainväliseen oikeuteen.