Yhdysvallat tukee fundamentalisteja - ja aiheuttaa pakolaiskriisin

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat käytti Euroopassa äärioikeistoa apunaan estääkseen paikallisia kommunisteja ja muuta radikaalia vasemmistoa pääsemästä valtaan. Tämä politiikka tunnetaan nimellä operaatio Gladio. Lähi-idässä Yhdysvallat on käyttänyt fasistien asemesta uskonnollista oikeistoa, jonka keskiaikainen oikeuskäsitys ja rangaistusmenetelmät eivät millään tapaa heitä häiritse. Uskonnollinen fanaattisuus ja raakuus päinvastoin tekevät näistä ryhmittymistä luotettavia kumppaneita Yhdysvaltain silmissä. Ehkä syvä uskonnollisuus yhdistää ekumeenisessa hengessä myös tappotyössä.

Yhdysvallat halusi eroon hankalksi kokemastaan eversti Gaddafista ja saikin tahtonsa läpi sillä seurauksella, että maassa on nyt sisällissota. Älkäämme myöskään unohtako hiuksianostattavaa propagandaa, jota amerikkalaiset meille tarjoilivat mediamme kritiikittömällä ja suosiollisella avustuksella. Meille kerrottiin että Gaddafin armeijan sotilaat raiskaavat naisia potenssilääkkeiden voimalla. Sittemmin tämäkin "uutinen" on osoittautunut perättömäksi, mutta siitä oli epäilemättä apua hyökkäykselle suotuisan mielialan valmistamiselle maanosassamme. Kerta kerran jälkeen saattaa vain ihmetellä näiden kauhujuttujen keksijöiden mielikuvitusta.

Yhdysvallat sai liittolaisineen sodan aikaiseksi myös Syyriassa. Nyt tähtäimessä on al-Assadin hallinto, jolla on hyvät suhteet Venäjään ja Iraniin. Nämä molemmat seikat jo sinänsä riittävät paikkaan mustalla listalla, mutta myös Israel ja Saudi-Arabia pitävät Syyriaa arkkivihollisenaan. Tämän manööverin suorittamiseksi on aloitettu jokseenkin monimutkainen peli, jossa tuetaan konfliktin vastakkaisilla puolilla sotivia osapuolia.

Nykyään kovasti kauhisteltu Isis on Yhdysvaltain yhdessä saudien kanssa rahoittama, kouluttama ja aseistama ryhmittymä. Isis taistelee Syyrian hallitusta vastaan muiden islamistien kanssa. Isistä vastaan puolestaan taistelevat kurdit, joiden väliaikaisesta avustamisesta huolimatta Yhdysvallat kuitenkaan ei halua heidän menestyvän liian hyvin, sillä sen läheinen liittolaismaa Turkki ei pitäisi tästä. Isisin ohella he ovat alkaneet tukea myös "maltillisempaa" islamistiryhmää, jolla on läheiset yhteydet al-Qaidaan.

Yhdysvaltain läheiset yhteydet uskonnollisiin fanaatikkoihin, kuten al-Qaidaan tai Saudi-Arabiaan ei ole niin nurinkurista kuin voisi ensiksi kuvitella. Uskonnolliset fundamentalistit ovat kaikkein luotettavimpia liittolaisia, koska ne eivät missään vaiheessa lähtisi tosissaan haastamaan isäntänsä johtoasemaa maailmassa. Ne myös ovat valmiita armotta kukistamaan kaikki maalliselta pohjalta kansalliseen riippumattomuuteen pyrkivät liikkeet vasemmistolaisista puhumattakaan. Islamistisille fanaatikoille riittää, että he saavat pitää peliään omassa maassaan. Siksi ketään "vastuullista tahoa" lännessä ei häiritsekään, Saudi-Arabiassa naiset ovat totaalisesti alistettuja ja valtio hakkauttaa vuosittain sadoilta rikollisina pitämiltään päitä irti miekalla.

NATO:n ja Yhdysvaltain kannalta hirvein kuviteltavissa oleva kehitys lähi-idässä olisi Venezuelan kaltaisen vasemmistolaisen hallinnon esiinnousu. Positiivisen esimerkin vaara on kaikkein myrkyllisin johtavan kapitalistisen valtion eliitille. He eivät halua alamaistensa käsittävän, että paljon köyhemmilläkin mailla on varaa tarjota parempia hyvinvointipalveluja kuten esimerkiksi kattava ilmainen terveydenhoito. Ja kyse on vain poliittisesta tahdosta, siitä mihin valtion varoja halutaan käyttää. Siksi Yhdysvallat onkin julistanut Venezuelan uhaksi kansalliselle turvallisuudelleen. Kukaan täysissä järjissään oleva ei tietenkään usko, että Venezuela tekisi vapaaehtoisen kansallisen itsemurhan hyökkäämällä Yhdysvaltoihin. Uhka muodostuukin pelkästä amerikkalaista oikeudenmukaisemman hallinnon olemassaolosta. Se on positiivisen esimerkin muodostama uhka.

Lähi-idässä tällainen demokraattinen taloudellinen kehitys olisi vielä hälyttävämpää, sillä se voisi johtaa öljyn hinnan nousemiseen. Se taas nostaisi bensiinin hintaa Yhdysvalloissa, mikä lienee ainoa asia, mikä voisi saada todella suuret joukot liikkeelle ja protestoimaan. Obama ja hänen seuraajansa näkevät painajaisia kilometrien pituisista autojonoista tyhjille bensa-asemille.  

    

Mr president, I am Timo from Finland. What can we do for you?

Näin kertoo ulkoministerimme Timo Soini sanoneensa Yhdysvaltain presidentille päästyään häntä pikaisesti tapamaan Anchoragessa, arktisia alueita koskevan kokouksen yhteydessä viime viikolla. Soinin olemus vaikutti sellaiselta, että lienee turha kysyäkään ottiko hän ihmisoikeudet puheeksi tapaamisen yhteydessä. Näinhän on lehdistöllä tapana kysyä silloin kun edustajamme tapaa esimerkiksi Kiinan tai Venäjän valtionjohtoa. Yhdysvaltain kohdalla lehdistö ei kysele tällaista, vaikka syytä olisi.

Soinin olemus toikin mieleen aivan toisenlaisen kysymyksen. Olisin halunnut tietää, saiko hän Obamalta juomarahaa kysyessään, miten voimme palvella? Tiedän kyllä, että diplomatiaan kuuluu hyvien käytöstapojen noudattaminen, mutta Soinin kohteliaisuus ei ollut itsenäisen valtion virallisen edustajan kohteliaisuutta. Se ei ollut ystävällistä, mutta itsevarmaa valtiomiehen käytöstä vertaisten kesken vaan nöyristelevää matelua, juomarahaa kärkkyvän portsarin tai ylihintaista konetta tyrkyttävän pölyimurikauppiaan kohteliaisuutta. Vastaava käytös esimerkiksi Kekkoselta Neuvostoliiton johdon (tai kenenkään muunkaan) edessä ei ole kuviteltavissa.

Sen sijaan en usko etteikö Soini oli ollut rehellinen. Ainoana rajana hänen palvelualttiudelleen oli varmasti vain Obaman mielikuvitus. Hän olisi varmasti ollut valmis tekemään aivan mitä tahansa Yhdysvaltain presidentti olisi keksinyt tai kehdannut pyytää. Tässä suhteessa hän ei tosin juuri poikkea yhdestäkään suomalaisesta poliitikosta, joka nykyään voi valikoitua johtaviin tehtäviin maassamme.

Timo Soini puolueineen ei haluaisi ottaa turvapaikanhakijoita maahamme, eikä halua EU:n päättävän yhteisistä pakolaiskiintiöistä. Hän on myös joskus ilmaissut kannattavansa henkilökohtaisesti jäsenyyttä sotilasliitto NATO:ssa. Ulkopuolisesta tarkkailijasta käytös vaikuttaa hiukan ristiriitaiselta, sillä juuri Yhdysvaltain ja sen eurooppalaisia liittolaisia on suurelta osin "kiittäminen" nykyisestä pakolaiskriisistä lähi-idässä ja pohjois-Afrikassa.

Timolla Suomesta olisi ollut nyt elämänsä tilaisuus sanoa ihailemansa maan johtajalle, että näiden olisi syytä lopettaa islamistien tukeminen Syyriassa ja Irakissa. Niin yhä useampi ihminen voisi jäädä sijoilleen, eikä heidän tarvitsisi tehdä vaarallista matkaa Eurooppaan (ja varsinkaan Suomeen) Timon ja hänen aatetovereidensa vastuksiksi. Millään tällaisella Timo ei tietenkään halua pilata tätä elämänsä tähtihetkeä, eikä sen puoleen mitään muutakaan hetkeä. Ja toisaalta, jos hänen puolueensa rasistisiipi (... anteeksi, tarkoitin tietenkin maahanmuuttokriitikoita) saisi jotain rähinää aikaiseksi pakolaisten kanssa tekisi se hyvää kannatuslukemille, sitten kun kaikki vaalilupaukset on syöty.

Mutta eipä olla liian ankaria Timolle Suomesta. Hän ei kiellä olevansa populisti. Siinä hän on uskoakseni mutkikkaalla ja timomaisen nokkelalla tavalla rehellinen. Hän ei aliarvioi ihmisiä vaan uskoo jokaisen tajuavan, että populismiin kuuluu olennaisena osana katteettomien lupausten antaminen ja jopa valehtelu. Tässä hän poikkeaa useimmista muista "vakavasti otettavista" poliitikoista ja median edustajista, joiden mielestä populismia on valtion rahojen hassaaminen sosiaaliturvaan, koulutukseen ja terveydenhoitoon. Ylipäänsä kaikkeen muuhun kuin kapitalistien tappioiden kattamiseen, yritystukiin ja asevarusteluun.