Pitää olla pitkä lusikka, jos aikoo syödä pirun pöydässä. Näin sanoo sananlasku. Nyt lusikkansa vartta ovat mittauttamassa kuubalaiset Raul Castron johdolla. Tietysti uudesta tilanteesta on kiistattomia hyötyjä kun kauppasaarto helpottaa. Se on vaikeuttanut esimerkiksi joidenkin lääketeollisuuden tarvitsemien raaka-aineiden ja elintarvikkeiden hankkimista. Saarto ei estä pelkästään kaupankäyntiä yhdysvaltalaisten kanssa vaan vaikeuttaa sitä myös muiden tahojen kanssa.
Kuuban ja Yhdysvaltojen suhteiden muutos tuli täytenä yllätyksenä. En osannut arvata tällaista käännettä, vaikka ihmetystä herättikin jo jokin aika takaperin Yhdysvaltain ulkoministerin, John Kerryn antama tunnustus Kuuban merkittävästä panoksesta Ebolan torjunnassa. Erityisen hämmästyttävää tämä oli siitä syystä, että suomalaisessakaan julkisuudessa Kuuban panosta johtavana valtiona maailman kriisien ja katastrofien lievittämisessä ei mainita lainkaan.
Kuubalaiset ovat nimenomaan erikoistuneet tarjoamaan lääketieteellistä apua välittömästi katastrofien jälkeen vallitsevissa vaikeissa olosuhteissa. Ebola-katastrofin ohella myös Haitin maanjäristys oli hyvä esimerkki Kuuban työstä. He ovat ensimmäisenä paikalla ja lähtevät viimeisenä ja toiminta on niin hyvin organisoitua etteivät he päädy itse auttajista autettaviksi joidenkin kokemattomampien kollegoiden tapaan.
Kuuba tarjosi apuaan jopa Yhdysvalloille Katrina katastrofin jälkeen. Presidentti Bush kuitenkin kieltäytyi avusta, joka olisi paikallista valmiutta parempana epäilemättä pelastanut ihmishenkiä New Orleansissa. Bush kuitenkin piti asukkaiden pelastamista tärkeämpänä lähettää kansalliskaarti ampumaan niitä, jotka vievät kaupoista elintarvikkeita nälkäänsä. Onhan yksityinen omistusoikeus toki moninverroin ihmishenkeä arvokkaampi.
Ensimmäinen konkreettinen seuraus maiden välisten suhteiden muutoksessa on ollut ns. Miamin viitosten vapauttaminen. Neljää näistä viidestä kuubalaisesta on pidetty vakoilusta syytettyinä vankilassa 16 vuotta (yksi heistä vapautettiin 2011). Heidät lähetettiin aikanaan soluttautumaan Miamiin paikallisiin terroristiryhmiin. Nämä terroristiryhmät ovat vastuussa esimerkiksi kuubalaisen matkustajakoneen räjäyttämisestä (78 uhria) ja sarjasta pommi-iskuja kuubalaisiin hotelleihin.
Suhteiden lämpiämisen yllättävyyttä lisää myös se, että Yhdysvallat on viime aikoihin asti pyrkinyt, huonolla menestyksellä, horjuttamaan Kuuban hallintoa. Se on esimerkiksi värvännyt nuorisoa latinalaisessa Amerikassa laittamaan pystyyn jonkinlaista värivallankumousta tai kevättä. Tällainen toiminta on kuitenkin vaikeampaa kuin muualla, koska kuubalaiset ovat erittäin hyvin koulutettuja, eivätkä niele yhtä kömpelöä propagandaa kuin muualla. Toisaalta monet ovat myös ylpeitä oman maansa poikkeuksellisista saavutuksista: rikkaiden maiden tasolla oleva terveydenhuolto (lapsikuolleisuus matalampi kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa) ja koulutus.
Monet Yhdysvaltain kampanjoista ovatkin saaneet nolon lopun. Heidän toisinajattelijoina esiintyviä agenttejaan ovat kuubalaiset poliisit saaneet suojella kansalaisten vihalta näiden mielenosoituksissa. Sitten kun nämä "toisinajattelijat" ovat kovan metelin myötä päässeet matkustamaan Espanjaan on kapitalistinen todellisuus osoittautunut joillekin niin kovaksi, että he ovat halunneet palata Kuubaan. Kenties kaikkein hupaisin propaganda pelleily on Bushin lupaus, että kuubalaiset saavat rokotuksia, jos kaatavat nykyisen hallintonsa. Bush-parka ei tiennyt, että Kuubassa oli jo tarjolla kattavampi rokotusohjelma kuin mitä hän oli tarjoamassa. Tämä herätti ymmärrettävästi hilpeyttä.
Kaikkein eniten kysymyksiä herättää Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen rooli tulevaisuudessa. He ovat täydessä vauhdissa ympäri maailmaa, kuten esimerkiksi Venezuelassa, joka on Kuuban läheinen liittolainen. Entä mitä tapahtuu jos Obaman avaukseen erittäin kriittisesti suhtautuvat republikaanit pääsevät valtaan? Loppuvatko likaiset temput? Kuinka käy Kuuban saavutuksille koulutuksessa ja terveydenhuollossa?
torstai 18. joulukuuta 2014
Lahtarikvartetti esittää: Kuivuneet korvapuustit
Kokoomus ratsasti kaikkien aikojen menestykseen nerokkaan viestintätoimistonsa kampanjalla, joka uskotteli puolueen olevan kuulolla. Voi rahvasta ainakin olla kuuntelevinaan, eikä sen mielipiteiden tarvitse vaikuttaa harjoitettuun politiikkaan millään tavoin. Kampanjassa sisältö ei merkinnyt mitään tuotetun "taiteellisen vaikutelman" rinnalla.
Nyt korvapuustit ovat kuivuneet ja laiha kahvi väljähtynyt. Kun korva ja haravointi ei enää galluppien mukaan maistu tavalliselle ei herrasväkikään välitä enää kyntää sohjoa. On palattu normaaliin päiväjärjestykseen kun sumutus on menettänyt tehonsa. Kansa, jonka mielipidettä vielä äskettäin hehkuttiin, onkin taas vain typerää vaalikarjaa, jonka päätettäväksi ei voi antaa mitään oikeasti tärkeää asiaa, kuten Nato-jäsenyyttä.
Kokoomuksen uusrehellisen linjan esittää kvartetti, jonka muodostavat Pertti Salolainen: kottaraisten tiirailija ja luonnonystävä, joka "pelastaa" maailman ekokatastrofilta rakentamalla lisää ydinvoimaa; Ilkka Kanerva: jolla on Suomen vetrein tekstiviestisormi ja kolmanneksi mörein ääni heti Jyrki Kataisen ja Vesa Keskisen jälkeen; Kimmo Sasi & Ben Zyskowicz, (a.k.a. Tiku ja Taku) herkeämättä länsimaisen älyvapauden ja reaalidemokratian puolesta taisteleva kaksikko. Sasi on mm. rahastanut aseteollisuuden osakkeilla ja Zyskowicz on onnistunut vähättelemään Hitleriä (vertaamalla tätä Putiniin) leimautumatta silti antisemitistiksi.
Kaikkia edellä mainittuja henkilöitä yhdistää siis (ehkä Sasia lukuunottamatta) mielenkiintoinen sisäinen jännite. Kokoomuksen johdossa on myös muita ambivalentteja persoonia: pääministeri Alexander Stubb, joka hahmottelee Suomi-brändiä ja yhteiskuntasopimusta, mutta kritisoi konsensusta, ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen, joka ei halua suojella soita vaan soisi kaikkien tekevän tässä asiassa mieluiten oman mielensä mukaan. Ja vielä presidentti, joka paistattelee runoilija-kirjamessumoguli puolisona kulttuuri-imagon paisteessa, vaikka onkin sivistysporvarin vastakohta ehdotettuaan kirjaston muuttamista maksulliseksi.
Kimmo Sasi vaikuttaa kaikkein perinteisimmältä lahtarityypiltä tässä seurassa. Hänessä on touhukkaammassa muodossa samaa uskottavuutta, kuin Iiro Viinasessa. Viinasesta näki, että hän nautti joka solullaan voidessaan ilmoittaa köyhimpien kansalaisten etuuksiin ja palveluihin kohdistuvista leikkauksista. Toki hän toisteli jatkuvasti, "ettei ole muuta vaihtoehtoa" ja "meillä ei ole varaa", mutta nämä olivat enemmänkin tarkoitettuja sisäpiirin vitseiksi ja näytteeksi Iiron timanttisesta pokerinaamasta. Viinasen kirkkain saavutus, köyhälistön kurittamisen ja edelleen tuntuvan palvelujen romuttamisen ohella, oli hassata syvimmän laman aikana (Esko Ahon ja Elisabeth Rehnin kumppanina) miljardeja Hornet-hävittäjiin.
Kenties tulevaisuus kokoomuksessa onkin Kimmo Sasin. Rahvaalle tarjoillaan edelleen samaa myrkkyä kuin aikaisemminkin, mutta näennäismyötätuntoisen kiemurtelijan asemesta lusikan varteen haetaan rehellisen sadistista verenimijää. Ehkä hegemonisessa asemassa olevaan kapitalistiseen maailmankuvaan sisältyy Suomessa erityinen paikallinen vivahde, uskomus kärsimyksen autuaaksi tekevästä voimasta. Kenties selitys tähän erikoisuuteen löytyy historiastamme. Kävisikö selitykseksi se tosiseikka, että raaka ja häikäilemätön lahtari murhasi suurimman osan työväenliikkeen parhaista voimista sekä tapatti ja vammautti seuraavaa sukupolvea kahdessa sodassa. Ja että kansallisen sovinnon vakuudeksi oli lasten oltava valmiit antamaan henkensä vanhempiensa murhaajien edestä. Unohduksen ansiosta tähän kärsimykseen ei kuitenkaan liity löyhkä, puute eikä parku vaan puhdas, suorastaan runebergilainen, sankaruus. Kuinka totaalinen tällainen unohdus voi olla? Missä määrin väkivaltaisuutemme on sen oire?
Nyt korvapuustit ovat kuivuneet ja laiha kahvi väljähtynyt. Kun korva ja haravointi ei enää galluppien mukaan maistu tavalliselle ei herrasväkikään välitä enää kyntää sohjoa. On palattu normaaliin päiväjärjestykseen kun sumutus on menettänyt tehonsa. Kansa, jonka mielipidettä vielä äskettäin hehkuttiin, onkin taas vain typerää vaalikarjaa, jonka päätettäväksi ei voi antaa mitään oikeasti tärkeää asiaa, kuten Nato-jäsenyyttä.
Kokoomuksen uusrehellisen linjan esittää kvartetti, jonka muodostavat Pertti Salolainen: kottaraisten tiirailija ja luonnonystävä, joka "pelastaa" maailman ekokatastrofilta rakentamalla lisää ydinvoimaa; Ilkka Kanerva: jolla on Suomen vetrein tekstiviestisormi ja kolmanneksi mörein ääni heti Jyrki Kataisen ja Vesa Keskisen jälkeen; Kimmo Sasi & Ben Zyskowicz, (a.k.a. Tiku ja Taku) herkeämättä länsimaisen älyvapauden ja reaalidemokratian puolesta taisteleva kaksikko. Sasi on mm. rahastanut aseteollisuuden osakkeilla ja Zyskowicz on onnistunut vähättelemään Hitleriä (vertaamalla tätä Putiniin) leimautumatta silti antisemitistiksi.
Kaikkia edellä mainittuja henkilöitä yhdistää siis (ehkä Sasia lukuunottamatta) mielenkiintoinen sisäinen jännite. Kokoomuksen johdossa on myös muita ambivalentteja persoonia: pääministeri Alexander Stubb, joka hahmottelee Suomi-brändiä ja yhteiskuntasopimusta, mutta kritisoi konsensusta, ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen, joka ei halua suojella soita vaan soisi kaikkien tekevän tässä asiassa mieluiten oman mielensä mukaan. Ja vielä presidentti, joka paistattelee runoilija-kirjamessumoguli puolisona kulttuuri-imagon paisteessa, vaikka onkin sivistysporvarin vastakohta ehdotettuaan kirjaston muuttamista maksulliseksi.
Kimmo Sasi vaikuttaa kaikkein perinteisimmältä lahtarityypiltä tässä seurassa. Hänessä on touhukkaammassa muodossa samaa uskottavuutta, kuin Iiro Viinasessa. Viinasesta näki, että hän nautti joka solullaan voidessaan ilmoittaa köyhimpien kansalaisten etuuksiin ja palveluihin kohdistuvista leikkauksista. Toki hän toisteli jatkuvasti, "ettei ole muuta vaihtoehtoa" ja "meillä ei ole varaa", mutta nämä olivat enemmänkin tarkoitettuja sisäpiirin vitseiksi ja näytteeksi Iiron timanttisesta pokerinaamasta. Viinasen kirkkain saavutus, köyhälistön kurittamisen ja edelleen tuntuvan palvelujen romuttamisen ohella, oli hassata syvimmän laman aikana (Esko Ahon ja Elisabeth Rehnin kumppanina) miljardeja Hornet-hävittäjiin.
Kenties tulevaisuus kokoomuksessa onkin Kimmo Sasin. Rahvaalle tarjoillaan edelleen samaa myrkkyä kuin aikaisemminkin, mutta näennäismyötätuntoisen kiemurtelijan asemesta lusikan varteen haetaan rehellisen sadistista verenimijää. Ehkä hegemonisessa asemassa olevaan kapitalistiseen maailmankuvaan sisältyy Suomessa erityinen paikallinen vivahde, uskomus kärsimyksen autuaaksi tekevästä voimasta. Kenties selitys tähän erikoisuuteen löytyy historiastamme. Kävisikö selitykseksi se tosiseikka, että raaka ja häikäilemätön lahtari murhasi suurimman osan työväenliikkeen parhaista voimista sekä tapatti ja vammautti seuraavaa sukupolvea kahdessa sodassa. Ja että kansallisen sovinnon vakuudeksi oli lasten oltava valmiit antamaan henkensä vanhempiensa murhaajien edestä. Unohduksen ansiosta tähän kärsimykseen ei kuitenkaan liity löyhkä, puute eikä parku vaan puhdas, suorastaan runebergilainen, sankaruus. Kuinka totaalinen tällainen unohdus voi olla? Missä määrin väkivaltaisuutemme on sen oire?
keskiviikko 10. joulukuuta 2014
USA:n senaatin kidutusraportti on PR-teatteria
Yhdysvaltain senaatin raportti kidutuksesta julkaistiin kovalla tohinalla, vaikka siinä ei kerrotakaan mitään, mitä emme jo ennestään tietäisi. Päin vastoin. Mainitsemiensa tekojen karmeudesta huolimatta raportti on varsin säästäväinen totuuden suhteen. Kaikki viittaa siihen, että kyse on klassisesta yrityksestä minimoida vahingot. Raportin julkaisun yhteydessä on väitetty, että Obaman hallinto olisi lopettanut kidutuksen. Tämäkään väite ei pidä paikkaansa.
Mihinkään toimenpiteisiin kiduttajien laittamiseksi syytteeseen Yhdysvaltojen oikeusministeriö ei aio ryhtyä, vaikka esimerkiksi ihmisoikeusjärjestöt ovat tätä vaatineet. Yksi syy lienee siinä, että maan johto haluaa pitää kiinni raportin väitteestä, jonka mukaan kuulusteluissa käytettiin kovempia otteita, kuin mihin Oikeusministeriö, Valkoinen talo ja CIA:n johto oli antanut luvan. Jos kiduttajat joutuisivat vastaamaan teoistaan oikeudessa olisi luultavaa, että heidän puolustuksensa nostaisi esiin seikkoja, jotka kyseenalaistaisivat tämän väitteen. On niin ikään mahdollista, että kidutus paljastuisi raportissa mainittua laajamittaisemmaksi, tuhoisammaksi (joissakin lähteissä on esitetty tietoja että vähintää reilut 20 vankia olisi kidutettu hengiltä) ja edelleen jatkuvaksi.
Joidenkin mielestä hyvä argumentti kidutuksen käyttämistä vastaan on siinä, että sen tuottama informaatio on epäluotettavaa. Mielestäni tämän argumentin käyttö ohjaa keskustelua väärään suuntaan ainakin mikäli sen käyttäjän tosiasiallisena tarkoituksena on vastustaa kidutuksen käyttöä. On eettisesti hyvin kyseenalaista esittää tällainen rikos virheenä. Se arkipäiväistää teon ja vie huomion sen pahuudesta, mikä kuitenkin on asiassa olennaista.
Ei myöskään ole luultavaa, että kidutuksen tavoitteena on ollut saada pätevää informaatiota. On hyvinkin mahdollista, että on haluttu saada kuulusteltavat sanomaan sellaista, mitä kuulustelija haluaa kuulla. Esimerkiksi kuulusteltavan vakuutus, että Saddamin hallussa on joukkotuhoaseita olisi antanut lisämateriaalia Colin Powellin valheille YK:ssa ennen Irakin sotaa. Vastaavanlaisen sotatoimia oikeuttavan informaation tarve on jatkuva. Niiden totuusarvo on yhdentekevä, sillä jälkikäteen virheellisellä informaatiolla toimintaansa perusteleva voi aina sanoa toimineensa hyvässä uskossa.
On myös harhaanjohtavaa väittää, että kidutuksen ainoana tarkoituksena on informaation saaminen. Kyse voi olla rankaisemisesta ja pelottelusta, pyrkimyksestä murtaa joko kuulusteltavan moraalinen selkäranka tai pelotella muita kidutettavaksi joutumisella. Osama bin Ladenin kohtelu on hyvä esimerkki siitä etteivät amerikkalaiset tosiasiassa ole kovinkaan kiinnostuneita tiedon hankkimisesta. Kun he oman versionsa mukaan löysivät Osaman lopulta, kovan tiedustelu-urakan jälkeen, he eivät olleet lainkaan kiinnostuneita kuulustelemaan häntä.
Virallisen version mukaan Osama oli tapettava heti, ettei hänen vangitsemisensa olisi aiheuttanut kaappauksia hänen vapauttamisekseen. Selitys ei kuulosta lainkaan uskottavalta. Yhtä hyvin olisi voinut väittää, että hänen tappamisensa olisi omiaan provosoimaan kostotoimenpiteitä. Ja aivan yleisesti tuntuu erittäin hämmästyttävältä, että Yhdysvallat, joka kaikissa käänteissä jaksaa muistuttaa ettei anna terroristien pelotella itseään poikkeaisi linjastaan tässä yhdessä ainoassa tapauksessa.
Kaikki viittaa siihen, että senaatin kidutusraportti jää vain suuren luokan PR-sirkukseksi. Kuinka muuten voisikaan olla, sillä Obama ei halua asettaa esimerkiksi George W. Bushia, Dick Chaneya tai Donald Rumsfeldtiä syytteeseen. Vaikka maailman valtamediat tekisivätkin kaikkensa Obaman auttamiseksi muuttuisi kidutuksen rehellinen ja perusteellinen selvittäminen helposti farssiksi, kun syytettyjen penkille marssitettaisiin vain kuulustelijoita vaikka käskyn antajat ovat kaikkien tiedossa.
Kaikkien tiedossa on ollut vuosikaudet, että esimerkiksi Donald Rumsfeldt on kirjallisesti hyväksynyt asian.
Obama ei välitä sanoa asioita liian suoraan liittolaisilleen ja näiden kansalaisille. Yhdysvallat kiduttaa hänen kaudellaan aivan entiseen malliin, he aikovat tehdä sitä jatkossakin aina halutessaan, eikä kenelläkään ole siihen nokan koputtamista. Kenties globaalin suurvallan rikoksille ei ole paljoa tehtävissä, mutta mikään ei estäisi asettamasta syytteeseen heidän johtajiaankaan. Vaikka näitä ei ikinä oikeuteen saataisikaan olisi asialle edes yritetty tehdä jotain. Ja on täysin selvää ettei kukaan kidutuksen aidosti tuomitseva poliitikko voi olla viemässä Suomea läheisempään yhteistyöhön Naton kanssa. Täysjäsenyydestä puhumattakaan.
Mihinkään toimenpiteisiin kiduttajien laittamiseksi syytteeseen Yhdysvaltojen oikeusministeriö ei aio ryhtyä, vaikka esimerkiksi ihmisoikeusjärjestöt ovat tätä vaatineet. Yksi syy lienee siinä, että maan johto haluaa pitää kiinni raportin väitteestä, jonka mukaan kuulusteluissa käytettiin kovempia otteita, kuin mihin Oikeusministeriö, Valkoinen talo ja CIA:n johto oli antanut luvan. Jos kiduttajat joutuisivat vastaamaan teoistaan oikeudessa olisi luultavaa, että heidän puolustuksensa nostaisi esiin seikkoja, jotka kyseenalaistaisivat tämän väitteen. On niin ikään mahdollista, että kidutus paljastuisi raportissa mainittua laajamittaisemmaksi, tuhoisammaksi (joissakin lähteissä on esitetty tietoja että vähintää reilut 20 vankia olisi kidutettu hengiltä) ja edelleen jatkuvaksi.
Joidenkin mielestä hyvä argumentti kidutuksen käyttämistä vastaan on siinä, että sen tuottama informaatio on epäluotettavaa. Mielestäni tämän argumentin käyttö ohjaa keskustelua väärään suuntaan ainakin mikäli sen käyttäjän tosiasiallisena tarkoituksena on vastustaa kidutuksen käyttöä. On eettisesti hyvin kyseenalaista esittää tällainen rikos virheenä. Se arkipäiväistää teon ja vie huomion sen pahuudesta, mikä kuitenkin on asiassa olennaista.
Ei myöskään ole luultavaa, että kidutuksen tavoitteena on ollut saada pätevää informaatiota. On hyvinkin mahdollista, että on haluttu saada kuulusteltavat sanomaan sellaista, mitä kuulustelija haluaa kuulla. Esimerkiksi kuulusteltavan vakuutus, että Saddamin hallussa on joukkotuhoaseita olisi antanut lisämateriaalia Colin Powellin valheille YK:ssa ennen Irakin sotaa. Vastaavanlaisen sotatoimia oikeuttavan informaation tarve on jatkuva. Niiden totuusarvo on yhdentekevä, sillä jälkikäteen virheellisellä informaatiolla toimintaansa perusteleva voi aina sanoa toimineensa hyvässä uskossa.
On myös harhaanjohtavaa väittää, että kidutuksen ainoana tarkoituksena on informaation saaminen. Kyse voi olla rankaisemisesta ja pelottelusta, pyrkimyksestä murtaa joko kuulusteltavan moraalinen selkäranka tai pelotella muita kidutettavaksi joutumisella. Osama bin Ladenin kohtelu on hyvä esimerkki siitä etteivät amerikkalaiset tosiasiassa ole kovinkaan kiinnostuneita tiedon hankkimisesta. Kun he oman versionsa mukaan löysivät Osaman lopulta, kovan tiedustelu-urakan jälkeen, he eivät olleet lainkaan kiinnostuneita kuulustelemaan häntä.
Virallisen version mukaan Osama oli tapettava heti, ettei hänen vangitsemisensa olisi aiheuttanut kaappauksia hänen vapauttamisekseen. Selitys ei kuulosta lainkaan uskottavalta. Yhtä hyvin olisi voinut väittää, että hänen tappamisensa olisi omiaan provosoimaan kostotoimenpiteitä. Ja aivan yleisesti tuntuu erittäin hämmästyttävältä, että Yhdysvallat, joka kaikissa käänteissä jaksaa muistuttaa ettei anna terroristien pelotella itseään poikkeaisi linjastaan tässä yhdessä ainoassa tapauksessa.
Kaikki viittaa siihen, että senaatin kidutusraportti jää vain suuren luokan PR-sirkukseksi. Kuinka muuten voisikaan olla, sillä Obama ei halua asettaa esimerkiksi George W. Bushia, Dick Chaneya tai Donald Rumsfeldtiä syytteeseen. Vaikka maailman valtamediat tekisivätkin kaikkensa Obaman auttamiseksi muuttuisi kidutuksen rehellinen ja perusteellinen selvittäminen helposti farssiksi, kun syytettyjen penkille marssitettaisiin vain kuulustelijoita vaikka käskyn antajat ovat kaikkien tiedossa.
Kaikkien tiedossa on ollut vuosikaudet, että esimerkiksi Donald Rumsfeldt on kirjallisesti hyväksynyt asian.
Obama ei välitä sanoa asioita liian suoraan liittolaisilleen ja näiden kansalaisille. Yhdysvallat kiduttaa hänen kaudellaan aivan entiseen malliin, he aikovat tehdä sitä jatkossakin aina halutessaan, eikä kenelläkään ole siihen nokan koputtamista. Kenties globaalin suurvallan rikoksille ei ole paljoa tehtävissä, mutta mikään ei estäisi asettamasta syytteeseen heidän johtajiaankaan. Vaikka näitä ei ikinä oikeuteen saataisikaan olisi asialle edes yritetty tehdä jotain. Ja on täysin selvää ettei kukaan kidutuksen aidosti tuomitseva poliitikko voi olla viemässä Suomea läheisempään yhteistyöhön Naton kanssa. Täysjäsenyydestä puhumattakaan.
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Itsenäisyyspäivän tivoli. Voimia yrittäjille ja ikkunoille.
Eliitin normaali isänmaallisuusspektaakkeli sai uutta potkua, kun Niinistö esikuntineen oli onnistunut löytämään tämän yli 100-vuotiaan sotaveteraanin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Parhaimmistomme tapaa yleensäkin erityisesti itsenäisyyspäivän aikoihin "ratsastella" enemmän tai vähemmän onnistuneesti sotaveteraaneilla. Tänä vuonna kaikki meni nappiin: Eliitti onnistui vakuuttamaan monet meistä, että todelliset isänmaanystävät karkeloivat presidentin linnassa kun roskaväki rettelöi kaduilla.
Jos eliitin viestiä tutkiskelisi hiukan tarkemmin, ei tämän sotavanhuksen kunnia säteilisi Tasavallan Presidenttiin, hänen rikkaisiin ystäviinsä ja näitä ystäviä palveleviin poliitikkoihin aivan häiriöttä. Ajatelkaa sitä, että samalla kun sotaveteraanin uhrausta ylistetään, kestitetään henkilöitä joiden mielestä isänmaa ei ole edes sen arvoinen että verojen maksaminen olisi paikallaan. Valtavirtamedia ei tietenkään välitä nostaa esille tätä ilmeistä moraalista ristiriitaa vaan lisää kierroksia irvokkaaseen näytelmään jossa laillisia velvoitteitaan pakoilevat ketkut ja sankari esitetään sujuvasti samalla sivulla tai samassa jutussa. He yrittävät uskotella meille molempien olevan sankareita.
Se ei tietenkään ole valtamedian poikien ja tyttöjen kannalta olennaista, että osaltaan näiden linnassa pönöttävien pohattojen kikkailun ansiosta valtiolla ei ole ollut varaa sodankäyneen sukupolven aineellisten tapeiden riittävään täyttämiseen. Eikä kyse ole pelkästään veronkierrosta vaan niistä satojen ja tuhansien miljardien eurojen tappioiden kattamisesta johon saamme muiden maiden veronmaksajien kanssa osallistua. Ja uusia kuplia puhallellaan kaiken aikaa Bryssellin Jyrkin ja muiden talouspoliitikkojen suosiollisella avustuksella.
Eliitin kuvaus itsenäisyyspäivästä meni loistavasti perille kun katselee muutamia nettikeskusteluja. Köyhät on saatu usutettua toistensa kimppuun ja kapitalisti voi taas nauraa partaansa. Tietysti joukossa on jonkin verran kaappinatseja ja potilaita, mutta epäilemättä myös sellaisia, jotka hammasta purren yrittävät selviytyä päivästä toiseen. Mielenosoittajia vihataan ehkä siksi ettei heiltä näytä löytyvän samanlaista uhrimieltä kuin itseltä. Jonkun vihan taustalla saattaa piillä halu kuulua eliitin puolelle parempaan joukkoon, mutta enemmistössä lienevät muut kuin rikkuriluonteet. Ehkä mielenosoittajat ovat konkreettisempi vihan kohde kuin poliisien, vartijoiden ja valvontakameroiden taakse suojautuneet eliitit ja markkinavoimat.
Itsenäisyyspäivän tivoli jatkuu edelleen ja media on siinä välttämättömänä apuna. Herkutellaan sotketuilla ja rikoituilla ikkunoilla. Heti kun mahdollista kaivetaan esiin nyky-Suomen tärkein pyhälehmä, yrittäjä, päivittelemään aikaan saatua vahinkoa. Sitten äimistellään kuinka käsittämätöntä tällainen vandalismi on ja mitä sillä muka kuvitellaan saatavan aikaan. Asiaan kuuluu myös jeesustella jotain epämääräistä demokratian pelisäännöistä.
On se tietysti yrittäjälle ja toimittajalle vaikeaa ymmärtää tätä vandalismia, mutta vielä vaikeampaa pitäisi olla meille kaikille ymmärtää, että muutama ikkuna nostattaa suuremman metelin kuin se kurjuus johon nykyinen kapitalismi meidät suistaa. Puhutaan sairauksista joita ei hoideta, lapsista joista ei huolehdita ja elinvuosista joita menetetään. Kaiken päässä häämöttää globaali ekokatastrofi
Ne mielenosoittajat, jotka rikkoivat ikkunoita tekivät taktisen virheen. Toiminta oli liian spontaania. Osan köyhälistöstäkin oli helpompi kääntää reaktionsa vihaksi, vaikka pohjalla saattoikin olla huono omatunto omasta apaattisuudesta ja kyvyttömyydestä toimia. Jos liikkeellä oli vallankumouksellisia (niin uskon) he voivat ratkaista tätä ongelmaa menemällä joukkojen pariin. Kun kriitikot tunnetaan heidän sanomansakin menee paremmin perille. Ennen kuin on liian myöhäistä.
Talvi- ja jatkosotien veteraanien rivit harvenevat. Ei kuitenkaan pidä luulla, että eliittimme jäisi neuvottomaksi tässä uudessa tilanteessa. Ratkaisu on niin yksinkertainen kuin nerokaskin, että se voisi olla peräisin vaikka Ellun Kanoilta. Liitytään kiireesti Natoon. Amerikkalaisilla on aina jokin sopiva sota meneillään, johon mennä mukaan tai sitten voisi vaikka ruveta oikein tosissaan haastamaan Venäjää ottamaan miehistä ja naisista mittaa. Silloin eliitin PR-tarpeisiin tarvittavien tuoreiden sotaveteraanien häiriötön toimitus olisi turvattu. Sivutuotteena tulee tietysti myös sotainvalideja ja sankarivainajia, mutta sehän merkitsee vain lisää työtä ja bisnestä verrattomille yrittäjillemme.
Jos eliitin viestiä tutkiskelisi hiukan tarkemmin, ei tämän sotavanhuksen kunnia säteilisi Tasavallan Presidenttiin, hänen rikkaisiin ystäviinsä ja näitä ystäviä palveleviin poliitikkoihin aivan häiriöttä. Ajatelkaa sitä, että samalla kun sotaveteraanin uhrausta ylistetään, kestitetään henkilöitä joiden mielestä isänmaa ei ole edes sen arvoinen että verojen maksaminen olisi paikallaan. Valtavirtamedia ei tietenkään välitä nostaa esille tätä ilmeistä moraalista ristiriitaa vaan lisää kierroksia irvokkaaseen näytelmään jossa laillisia velvoitteitaan pakoilevat ketkut ja sankari esitetään sujuvasti samalla sivulla tai samassa jutussa. He yrittävät uskotella meille molempien olevan sankareita.
Se ei tietenkään ole valtamedian poikien ja tyttöjen kannalta olennaista, että osaltaan näiden linnassa pönöttävien pohattojen kikkailun ansiosta valtiolla ei ole ollut varaa sodankäyneen sukupolven aineellisten tapeiden riittävään täyttämiseen. Eikä kyse ole pelkästään veronkierrosta vaan niistä satojen ja tuhansien miljardien eurojen tappioiden kattamisesta johon saamme muiden maiden veronmaksajien kanssa osallistua. Ja uusia kuplia puhallellaan kaiken aikaa Bryssellin Jyrkin ja muiden talouspoliitikkojen suosiollisella avustuksella.
Eliitin kuvaus itsenäisyyspäivästä meni loistavasti perille kun katselee muutamia nettikeskusteluja. Köyhät on saatu usutettua toistensa kimppuun ja kapitalisti voi taas nauraa partaansa. Tietysti joukossa on jonkin verran kaappinatseja ja potilaita, mutta epäilemättä myös sellaisia, jotka hammasta purren yrittävät selviytyä päivästä toiseen. Mielenosoittajia vihataan ehkä siksi ettei heiltä näytä löytyvän samanlaista uhrimieltä kuin itseltä. Jonkun vihan taustalla saattaa piillä halu kuulua eliitin puolelle parempaan joukkoon, mutta enemmistössä lienevät muut kuin rikkuriluonteet. Ehkä mielenosoittajat ovat konkreettisempi vihan kohde kuin poliisien, vartijoiden ja valvontakameroiden taakse suojautuneet eliitit ja markkinavoimat.
Itsenäisyyspäivän tivoli jatkuu edelleen ja media on siinä välttämättömänä apuna. Herkutellaan sotketuilla ja rikoituilla ikkunoilla. Heti kun mahdollista kaivetaan esiin nyky-Suomen tärkein pyhälehmä, yrittäjä, päivittelemään aikaan saatua vahinkoa. Sitten äimistellään kuinka käsittämätöntä tällainen vandalismi on ja mitä sillä muka kuvitellaan saatavan aikaan. Asiaan kuuluu myös jeesustella jotain epämääräistä demokratian pelisäännöistä.
On se tietysti yrittäjälle ja toimittajalle vaikeaa ymmärtää tätä vandalismia, mutta vielä vaikeampaa pitäisi olla meille kaikille ymmärtää, että muutama ikkuna nostattaa suuremman metelin kuin se kurjuus johon nykyinen kapitalismi meidät suistaa. Puhutaan sairauksista joita ei hoideta, lapsista joista ei huolehdita ja elinvuosista joita menetetään. Kaiken päässä häämöttää globaali ekokatastrofi
Ne mielenosoittajat, jotka rikkoivat ikkunoita tekivät taktisen virheen. Toiminta oli liian spontaania. Osan köyhälistöstäkin oli helpompi kääntää reaktionsa vihaksi, vaikka pohjalla saattoikin olla huono omatunto omasta apaattisuudesta ja kyvyttömyydestä toimia. Jos liikkeellä oli vallankumouksellisia (niin uskon) he voivat ratkaista tätä ongelmaa menemällä joukkojen pariin. Kun kriitikot tunnetaan heidän sanomansakin menee paremmin perille. Ennen kuin on liian myöhäistä.
Talvi- ja jatkosotien veteraanien rivit harvenevat. Ei kuitenkaan pidä luulla, että eliittimme jäisi neuvottomaksi tässä uudessa tilanteessa. Ratkaisu on niin yksinkertainen kuin nerokaskin, että se voisi olla peräisin vaikka Ellun Kanoilta. Liitytään kiireesti Natoon. Amerikkalaisilla on aina jokin sopiva sota meneillään, johon mennä mukaan tai sitten voisi vaikka ruveta oikein tosissaan haastamaan Venäjää ottamaan miehistä ja naisista mittaa. Silloin eliitin PR-tarpeisiin tarvittavien tuoreiden sotaveteraanien häiriötön toimitus olisi turvattu. Sivutuotteena tulee tietysti myös sotainvalideja ja sankarivainajia, mutta sehän merkitsee vain lisää työtä ja bisnestä verrattomille yrittäjillemme.
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
Uusia avauksia transatlanttiseen turvallisuusyhteistyöhön tarvitaan pikaisesti
YLE:n Aamu-TV onnistui menneellä viikolla yllättämään positiivisesti käsitellessään Fergusonin rotumellakoita. Studioon oli pyydetty tavanomaisen UPI:n Mika Aaltolan asemesta Helsingin yliopiston Outi Hakola. Oli aika yllättävää kuunnella Pohjois-Amerikan tutkimuksen asiantuntijaa, joka kertoi tilanteesta rauhallisen toteavasti eikä pyrkinyt selittelemään Yhdysvaltain poliisin ja hallinnon toimia parhain päin. Em. Aaltolalta ja muilta UPI:n ns. tutkijoilta moinen temppu tuskin onnistuisi.
Hakola kertoi rasismin siirtyneen instituutioihin sen jälkeen kun orjuus poistettiin, esimerkiksi siten että afrikkalaisperäisiä henkilöitä tuomitaan muita kovempiin rangaistuksiin. Hän kertoi niin ikään myös omista kokemuksistaan amerikkalaisesta arkipäivän rasismista, jonka huomaa siinä että esimerkiksi valkoihoinen eurooppalainen saa parempaa palvelua ja ylipäätään ystävällisempää kohtelua kuin värilliset henkilöt. Arkipäivän rasismia esiintyy tietysti myös Suomessa, mutta Yhdysvaltain osalta siitä kertominen ei yleensä kuulu Aaltolan sen paremmin kuin muidenkaan Washingtonin mikki-hiirikerholaisten asialistalle. He tekevät parhaansa vaaliakseen imelää ja kulunutta myyttiä "kansojen sulatusuunista", jossa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet tavoitella "amerikkalaista unelmaa".
Ovatkohan valtiontalouden säästöjä etsineet tulleet ajatelleeksi, että UPI:n rahoituksen voisi ulkoistaa. Amerikkalaiset ystävämme ovat heidän toimintaansa epäilemättä tyytyväisiä ja lisäisihän se avoimuuttakin jos UPIssa alettaisiin myös syödä sen leipää jonka lauluja nytkin lauleskellaan. Voisin kuvitella, että esimerkiksi NED tai jokin muu tiedustelupalvelujen rahoitusinstituutioiden infrastruktuuriin kuuluva toimija voisi heittää muutaman taalan. Ja koska yksityisen- ja julkisen sektorin yhteistyö on tätä nykyä kuuminta hottia osallistuisivat amerikkalainen aseteollisuus ja turvallisuussektori varmaan mielellään kuluihin. Etenkin kun UPI:n saarnaama NATO-evankeliumi poikisi niille lisää tilauksia.
Vaikka en olekaan transatlanttisen turvallisuusyhteistyön lämpimimpiä kannattajia niin mielessäni on eräs yhteistyöprojekti, jonka voisi toteuttaa valtionjohtomme valmiuksien kohottamiseksi. Puolustusministeri Carl Haglundille tulisi ehdottomasti tarjota mahdollisuus tutustua jonkin sotatoimialueen arkeen esimerkiksi amerikkalaisen turvallisuuspalveluyritys Academin (ex-Blackwater, ex-Xe Services) riveissä. Tästä olisi sekin etu, että hän nauttisi tällöin oikeudellisesta immuniteetista (mikäli intoutuisi muiden yrityksen työntekijöiden mukana tekemään sotarikoksia) myös muodollisesti toisin kuin armeijan sotilaat (jotka hekin ovat esimerkiksi Irakissa vain oman armeijansa varsin satunnaisen oikeudenkäytön alaisia). Haglund janoaa toimintaa ja sitä tuossa itä-rajalla ei vielä toistaiseksi ole tarjolla vaikka asian korjaamiseksi kovasti tullaan ponnistelemaan.
Ja ehkä sisäministeri Päivi Räsänenkin innostuisi ajatuksesta sillä yhtiön johtaja Eric Prince on tiettävästi harras kristitty hetero. Sisäministerille voisi laittaa vielä poliisijohtaja Paateron matkaseuraksi oppimaan tehokkaita kuulustelumenetelmiä. Kyllä siinä kioskimurrot, pyörävarkaudet ja muut korkean profiilin rikokset selviäisivät kun maijan takakontissa annettaisiin hiukan sähköshokkeja. Myös halukkuus mielenosoittamiseen, lakkoiluun ja muuhun terrorismiin vähenisi kun poliisi saisi kunnon keinot epäsosiaalisen aineksen taltuttamiseen. Joukkojen hallintaan panostaminen on tärkeä painopistealue myös EU:ssa, jolla ilmeisesti ennakoidaan enemmistön yhä heikkenevien elinolosuhteiden aiheuttamia levottomuuksia.
Matti Vanhanen on tekemässä paluuta päivän politiikkaan ja em. yhteistyöllä olisi epäilemättä jotakin annettavaa myös hänelle. Kuten edellisessä Kulttuurivihkojen numerossa kerrottiin Vanhanen kävi pääministerinä ollessaan pyytämässä Yhdysvaltain suurlähetystöstä apua CIA:n salaisia vankilentoja koskevan kansalaiskeskustelun hillitsemiseen ja lupasi hallituksensa olevan asiasta hiljakseen. Hän voisi päivittää turvallisuusosaamistaan osallistumalla tällaiselle vankilennolle matkustajana. Vanhanen luovutettaisiin naamioituneille miehille, jotka veisivät hänet lentokoneeseen, leikkaisivat hänen vaatteensa, panisivat hänelle vaipat, pukisivat haalarin, laittaisivat pussin päähän ja antaisivat annoksen rahoittavaa lääkettä. Sitten alkaisi matka luotetun liittolaisen kyydissä kohti tuntematonta määränpäätä, jossa ohjelmassa olisi tehokkaiden, mutta ehdottoman humaanien kuulustelumenetelmien kohdehenkilönä toimimista (jotkut Amerikkaa vihaavat propagandistit vääristelevät asioita ja puhuvat kidutuksesta).
Kuten näemme transatlanttisella turvallisuusyhteistyöllä olisi paljon annettavaa valtionjohtomme osaamisen päivittämisessä. Kokemus tällaisesta yhteistyöstä olisi epäilemättä niin Haglundille, Räsäselle kuin Vanhasellekin valtti vaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa.
Hakola kertoi rasismin siirtyneen instituutioihin sen jälkeen kun orjuus poistettiin, esimerkiksi siten että afrikkalaisperäisiä henkilöitä tuomitaan muita kovempiin rangaistuksiin. Hän kertoi niin ikään myös omista kokemuksistaan amerikkalaisesta arkipäivän rasismista, jonka huomaa siinä että esimerkiksi valkoihoinen eurooppalainen saa parempaa palvelua ja ylipäätään ystävällisempää kohtelua kuin värilliset henkilöt. Arkipäivän rasismia esiintyy tietysti myös Suomessa, mutta Yhdysvaltain osalta siitä kertominen ei yleensä kuulu Aaltolan sen paremmin kuin muidenkaan Washingtonin mikki-hiirikerholaisten asialistalle. He tekevät parhaansa vaaliakseen imelää ja kulunutta myyttiä "kansojen sulatusuunista", jossa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet tavoitella "amerikkalaista unelmaa".
Ovatkohan valtiontalouden säästöjä etsineet tulleet ajatelleeksi, että UPI:n rahoituksen voisi ulkoistaa. Amerikkalaiset ystävämme ovat heidän toimintaansa epäilemättä tyytyväisiä ja lisäisihän se avoimuuttakin jos UPIssa alettaisiin myös syödä sen leipää jonka lauluja nytkin lauleskellaan. Voisin kuvitella, että esimerkiksi NED tai jokin muu tiedustelupalvelujen rahoitusinstituutioiden infrastruktuuriin kuuluva toimija voisi heittää muutaman taalan. Ja koska yksityisen- ja julkisen sektorin yhteistyö on tätä nykyä kuuminta hottia osallistuisivat amerikkalainen aseteollisuus ja turvallisuussektori varmaan mielellään kuluihin. Etenkin kun UPI:n saarnaama NATO-evankeliumi poikisi niille lisää tilauksia.
Vaikka en olekaan transatlanttisen turvallisuusyhteistyön lämpimimpiä kannattajia niin mielessäni on eräs yhteistyöprojekti, jonka voisi toteuttaa valtionjohtomme valmiuksien kohottamiseksi. Puolustusministeri Carl Haglundille tulisi ehdottomasti tarjota mahdollisuus tutustua jonkin sotatoimialueen arkeen esimerkiksi amerikkalaisen turvallisuuspalveluyritys Academin (ex-Blackwater, ex-Xe Services) riveissä. Tästä olisi sekin etu, että hän nauttisi tällöin oikeudellisesta immuniteetista (mikäli intoutuisi muiden yrityksen työntekijöiden mukana tekemään sotarikoksia) myös muodollisesti toisin kuin armeijan sotilaat (jotka hekin ovat esimerkiksi Irakissa vain oman armeijansa varsin satunnaisen oikeudenkäytön alaisia). Haglund janoaa toimintaa ja sitä tuossa itä-rajalla ei vielä toistaiseksi ole tarjolla vaikka asian korjaamiseksi kovasti tullaan ponnistelemaan.
Ja ehkä sisäministeri Päivi Räsänenkin innostuisi ajatuksesta sillä yhtiön johtaja Eric Prince on tiettävästi harras kristitty hetero. Sisäministerille voisi laittaa vielä poliisijohtaja Paateron matkaseuraksi oppimaan tehokkaita kuulustelumenetelmiä. Kyllä siinä kioskimurrot, pyörävarkaudet ja muut korkean profiilin rikokset selviäisivät kun maijan takakontissa annettaisiin hiukan sähköshokkeja. Myös halukkuus mielenosoittamiseen, lakkoiluun ja muuhun terrorismiin vähenisi kun poliisi saisi kunnon keinot epäsosiaalisen aineksen taltuttamiseen. Joukkojen hallintaan panostaminen on tärkeä painopistealue myös EU:ssa, jolla ilmeisesti ennakoidaan enemmistön yhä heikkenevien elinolosuhteiden aiheuttamia levottomuuksia.
Matti Vanhanen on tekemässä paluuta päivän politiikkaan ja em. yhteistyöllä olisi epäilemättä jotakin annettavaa myös hänelle. Kuten edellisessä Kulttuurivihkojen numerossa kerrottiin Vanhanen kävi pääministerinä ollessaan pyytämässä Yhdysvaltain suurlähetystöstä apua CIA:n salaisia vankilentoja koskevan kansalaiskeskustelun hillitsemiseen ja lupasi hallituksensa olevan asiasta hiljakseen. Hän voisi päivittää turvallisuusosaamistaan osallistumalla tällaiselle vankilennolle matkustajana. Vanhanen luovutettaisiin naamioituneille miehille, jotka veisivät hänet lentokoneeseen, leikkaisivat hänen vaatteensa, panisivat hänelle vaipat, pukisivat haalarin, laittaisivat pussin päähän ja antaisivat annoksen rahoittavaa lääkettä. Sitten alkaisi matka luotetun liittolaisen kyydissä kohti tuntematonta määränpäätä, jossa ohjelmassa olisi tehokkaiden, mutta ehdottoman humaanien kuulustelumenetelmien kohdehenkilönä toimimista (jotkut Amerikkaa vihaavat propagandistit vääristelevät asioita ja puhuvat kidutuksesta).
Kuten näemme transatlanttisella turvallisuusyhteistyöllä olisi paljon annettavaa valtionjohtomme osaamisen päivittämisessä. Kokemus tällaisesta yhteistyöstä olisi epäilemättä niin Haglundille, Räsäselle kuin Vanhasellekin valtti vaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa.
lauantai 22. marraskuuta 2014
Samaa kuraa luvassa vaalien jälkeen. Keskusta jatkaa kokoomuksen latua
Kokoomuksen gallup-suosion kutistumisesta huolimatta porvari voi kääntää kylkeään. Valta on edelleen varmoissa ja harvoissa käsissä jos Kepu voittaa vaalit. Perusinsinööri Sipilä toimii puheistaan päätellen pääministerinä kuin suursijoittaja (mitä hän siviilissä onkin) eikä niin kuin valtionpäämies. Hän haluaa tehdä selvää valtion omaisuudesta myymällä yhtiöt ja jakamalla saadut rahat yksityisyrittäjille. Nämä voivat sitten sanoa tupa illassa, että "tattista vaan" ja suursijoittaja Sipilä voi kavereineen ostaa halvalla entiset valtion yritykset pois kuleksimasta.
Hyvästi siis nekin osingot, voi todeta valtion kirstunvartija, kun Sipilä tyhjentää Solidiumin sijoitussalkun. Myydyt yhtiöt voivat sitten pistää duunareita kilometritehtaalle, eikä kukaan häiritse enää omistajaohjausministeriä, sikäli kuin sellaista enää edes tarvitaan. Kun voittorahat on jaettu yrityksille ne voivat puolestaan jakaa potin eteenpäin omistajilleen ylimääräisinä osinkoina. Sitten pääministeri Sipilä voi hurskaasti esittää toivomuksen, että yritykset työllistäisivät nyt edes jonkun. Tai ei ehkä sittenkään. Ensin on vähän heikennettävä työehtoja.
Sama peli kuin kokoomuksen aikana jatkuu. Ero on vain siinä että osingot eivät enää paikkaa valtion budjettia. Jos Sipilä olisi hitusenkin kiinnostunut valtion finansseista hän ei pienentäisi niitä vaan pikemminkin lisäisi vaikka velkarahalla, kun korko on käytännössä nollassa. Samasta syystä kaikenlaiset infrastruktuuri-, terveydenhuolto- ja sosiaaliset hankkeet olisivat ajankohtaisia. Valtion hallinannan laajentuesssa taloudessa olisi mahdollista pyrkiä korvaamaan riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja muutenkin ajaa sisään ekologisempia käytäntöjä (esim. kierrätys, energiansäästö).
Valtio voisi myös siirtää tuotantoaan entistä enemmän pois pörssiyhtiöistä. Tällöin tuotannollinen toiminta ei enää olisi riippuvainen pakosta tuottaa voittoa vaan voisi toimia ikään kuin suhdannetta vastaan ja toimia jonkin aikaa tappiolla auttaen yhteiskunnan muita sektoreita tai vain tuottaa hyödyllisiä asioita kansalaisille. Myös itse tuotannon sisällä voitaisiin lisätä työläisten vaikutusvaltaa yritysen asioihin ja eritoten tehtävänkuvaansa. On tutkittu tosiasia, mitä vähemmän työtekijällä on valtaa omaan työtehtäväänsä nähden sitä enemmän hän sairastaa ja kuolee nuorempana. Kaikkein tuhoisinta on kuitenkin työttömyys, jota voitaisiin tällöin hoitaa tarjoamalla oikeita töitä nykyisen työttömien simputtamisen asemesta.
Kapitalismin puitteissa ongelmat eivät tietenkään ole ratkaistavissa pysyvästi kestävällä tavalla. Paljon olisi kuitenkin tehtävissä. Perusinsinööri Sipilä jatkaa vakaasti kohti turmiota kokoomuksen tekemällä ladulla. Ainoa jännitys koskee tulevan katastrofin luonnetta.
Hyvästi siis nekin osingot, voi todeta valtion kirstunvartija, kun Sipilä tyhjentää Solidiumin sijoitussalkun. Myydyt yhtiöt voivat sitten pistää duunareita kilometritehtaalle, eikä kukaan häiritse enää omistajaohjausministeriä, sikäli kuin sellaista enää edes tarvitaan. Kun voittorahat on jaettu yrityksille ne voivat puolestaan jakaa potin eteenpäin omistajilleen ylimääräisinä osinkoina. Sitten pääministeri Sipilä voi hurskaasti esittää toivomuksen, että yritykset työllistäisivät nyt edes jonkun. Tai ei ehkä sittenkään. Ensin on vähän heikennettävä työehtoja.
Sama peli kuin kokoomuksen aikana jatkuu. Ero on vain siinä että osingot eivät enää paikkaa valtion budjettia. Jos Sipilä olisi hitusenkin kiinnostunut valtion finansseista hän ei pienentäisi niitä vaan pikemminkin lisäisi vaikka velkarahalla, kun korko on käytännössä nollassa. Samasta syystä kaikenlaiset infrastruktuuri-, terveydenhuolto- ja sosiaaliset hankkeet olisivat ajankohtaisia. Valtion hallinannan laajentuesssa taloudessa olisi mahdollista pyrkiä korvaamaan riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja muutenkin ajaa sisään ekologisempia käytäntöjä (esim. kierrätys, energiansäästö).
Valtio voisi myös siirtää tuotantoaan entistä enemmän pois pörssiyhtiöistä. Tällöin tuotannollinen toiminta ei enää olisi riippuvainen pakosta tuottaa voittoa vaan voisi toimia ikään kuin suhdannetta vastaan ja toimia jonkin aikaa tappiolla auttaen yhteiskunnan muita sektoreita tai vain tuottaa hyödyllisiä asioita kansalaisille. Myös itse tuotannon sisällä voitaisiin lisätä työläisten vaikutusvaltaa yritysen asioihin ja eritoten tehtävänkuvaansa. On tutkittu tosiasia, mitä vähemmän työtekijällä on valtaa omaan työtehtäväänsä nähden sitä enemmän hän sairastaa ja kuolee nuorempana. Kaikkein tuhoisinta on kuitenkin työttömyys, jota voitaisiin tällöin hoitaa tarjoamalla oikeita töitä nykyisen työttömien simputtamisen asemesta.
Kapitalismin puitteissa ongelmat eivät tietenkään ole ratkaistavissa pysyvästi kestävällä tavalla. Paljon olisi kuitenkin tehtävissä. Perusinsinööri Sipilä jatkaa vakaasti kohti turmiota kokoomuksen tekemällä ladulla. Ainoa jännitys koskee tulevan katastrofin luonnetta.
tiistai 28. lokakuuta 2014
Kokoomusnuorison muukalaisviha.
Enpä olisi uskonut, että Perussuomalaisistakin on joskus jotain iloa. Nyt on kuitenkin syytä kiittää heitä siitä, että kokoomuksen todellinen agenda on edes hetkeksi noussut median mielenkiinnon kohteeksi. Mielenkiinto on tosin ollut äärimmäisen vaisua ja tavoitteena lienee onkin antaa koko jupakan kuivua kokoon. Kukaan toimittaja ei ole edes vaivautunut haastattelemaan valtakunnanjohtaja Stubbia koskien puolueensa avointa muukalaisvihamielisyyttä. Ministeri Viitasenkin mielestä kokoomus-jugend näyttää olevan hyvä harrastus.
Mikään yllätys kokoomuksen nuorisojärjestön kanta ei tietenkään ole kenellekään sellaiselle joka vaivautuu seuraamaan puoluepolitiikkaa. Valtamedia on vaan menestyksellisesti onnistunut pimittämään kokoomuslaisen rasismin keskittymällä perussuomalaisiin ja vaatimalla Timo Soinia irtisanoutumaan puoluetovereidensa radikaaleimmista kannoista.
Ei ole mitään syytä olettaa etteikö muukalaisviha ulottuisi myös varttuneemman kokoomusväen piireihin. Kyse on vain taktisista eroista: puolue operoi kahdella kärjellä nuorisojärjestön sanoessa suoraan mitä kokoomuksessa ajatellaan ja varttuneempi väki, Pia Kauman taannoisen kärry-gaten tapaan, tyytyessä vihjaamaan maahanmuuttajien olevan kiittämättömiä ja epärehellisiä suomalaisen sosiaaliturvan hyödyntäjiä. Samoista vioista moititaan yleensä myös paikallista rahvasta, mutta ei nyt tällä kertaa niin kovasti viitsitä sitä huudella. Rallatetaan sitten mielummin vaalien jälkeen ja kahta kauheammin.
Kokoomus yrittää muukalaisvihaa lietsomalla kanavoida tavallisen rahvaan tyytymättömyyden kohdistumaan vielä heitä itseäänkin heikommassa asemassa oleviin maahanmuuttajiin. Näin kapitalisti on ajatellut (yhdessä ellun kanojensa tai jonkun muun viestintätoimiston kanssa) korjaavansa sievoisen potin ääniä katkerilta proletaareilta.
Olisi kuitenkin suuri erehdys kuvitella että kysymys olisi vain vaalitaktiikasta. Porvarit ovat kautta aikojen turvanneet omaa asemaansa usuttamalla eri maiden työläiset toistensa kimppuun (esim. kahdessa maailmansodassa). Eikä kokoomuslaisten osoittama halveksunta rajoitu mitenkään vain maahan muuttaneeseen köyhälistöön. Alkuasukas-proletaariakin syytetään ahneudesta, laiskuudesta ja epäisänmaallisuudesta, joiden "vaivojen" hoitoon esitetään palkkojen pienentämistä, työehtojen heikentämistä, lakko-oikeuden kaventamista ja palvelujen markkinaehtoista romuttamista.
Huomatkaa, että kunnon porvari katsoo aina asialliseksi käytökseksi puuttua alempiarvoiseksi katsomiensa elämänmuotojen olosuhteisiin ja moraaliin kun taas hän itse, mielestään arvokkaampana oliona pitää vastaavia seikkoja omalla kohdallaan yksityisasioina.
Mikään yllätys kokoomuksen nuorisojärjestön kanta ei tietenkään ole kenellekään sellaiselle joka vaivautuu seuraamaan puoluepolitiikkaa. Valtamedia on vaan menestyksellisesti onnistunut pimittämään kokoomuslaisen rasismin keskittymällä perussuomalaisiin ja vaatimalla Timo Soinia irtisanoutumaan puoluetovereidensa radikaaleimmista kannoista.
Ei ole mitään syytä olettaa etteikö muukalaisviha ulottuisi myös varttuneemman kokoomusväen piireihin. Kyse on vain taktisista eroista: puolue operoi kahdella kärjellä nuorisojärjestön sanoessa suoraan mitä kokoomuksessa ajatellaan ja varttuneempi väki, Pia Kauman taannoisen kärry-gaten tapaan, tyytyessä vihjaamaan maahanmuuttajien olevan kiittämättömiä ja epärehellisiä suomalaisen sosiaaliturvan hyödyntäjiä. Samoista vioista moititaan yleensä myös paikallista rahvasta, mutta ei nyt tällä kertaa niin kovasti viitsitä sitä huudella. Rallatetaan sitten mielummin vaalien jälkeen ja kahta kauheammin.
Kokoomus yrittää muukalaisvihaa lietsomalla kanavoida tavallisen rahvaan tyytymättömyyden kohdistumaan vielä heitä itseäänkin heikommassa asemassa oleviin maahanmuuttajiin. Näin kapitalisti on ajatellut (yhdessä ellun kanojensa tai jonkun muun viestintätoimiston kanssa) korjaavansa sievoisen potin ääniä katkerilta proletaareilta.
Olisi kuitenkin suuri erehdys kuvitella että kysymys olisi vain vaalitaktiikasta. Porvarit ovat kautta aikojen turvanneet omaa asemaansa usuttamalla eri maiden työläiset toistensa kimppuun (esim. kahdessa maailmansodassa). Eikä kokoomuslaisten osoittama halveksunta rajoitu mitenkään vain maahan muuttaneeseen köyhälistöön. Alkuasukas-proletaariakin syytetään ahneudesta, laiskuudesta ja epäisänmaallisuudesta, joiden "vaivojen" hoitoon esitetään palkkojen pienentämistä, työehtojen heikentämistä, lakko-oikeuden kaventamista ja palvelujen markkinaehtoista romuttamista.
Huomatkaa, että kunnon porvari katsoo aina asialliseksi käytökseksi puuttua alempiarvoiseksi katsomiensa elämänmuotojen olosuhteisiin ja moraaliin kun taas hän itse, mielestään arvokkaampana oliona pitää vastaavia seikkoja omalla kohdallaan yksityisasioina.
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Sukellusveneellä Natoon 2.0.
Taas näyttää olevan tapahtumassa sama kuin noin 30 vuotta sitten. Tuolloin Ruotsin laivasto jahtasi Neuvostoliiton sukellusveneitä ja "asiantuntijoiden" vilkkaassa mielikuvituksessa odoteltiin puna-armeijan Spetsnaz-erikoisjoukkojen nousevan maihin minisukellusveneistään ja eliminoivan länsinaapurimme avainhenkilöt nopealla ja häikäilemättömällä hyökkäyksellä. Näihin kuuluivat poliittisen ja sotilaallisen johdon ohella muun muassa hävittäjälentäjät joiden asuinpaikkoja tauluja kaupustelevien itä-eurooppalaisten opiskelijoiden sanottiin kartoittaneen.
Sukellusvenejahdin ollessa 80-luvulla kiihkeimillään aktiivipalveluksessa olevat sotilaat sekaantuivat Ruotsin sisäpolitiikkaan tavalla, jota nykyisissä olosuhteissa on vaikeaa kuvitella. Komentajakapteeni Hans von Hofstenin kokoaman upseeriryhmän mielestä Palme ei suhtautunut riittävän aggressiivisesti Neuvostoliittoon ja oli näin ollen menettänyt heidän luottamuksensa. Kun TVn toimittaja kysyi Palmelta mitä hän tuumaa siitä, ettei hän nauti tämän upseerijoukon luottamusta, Palme totesi ettei hänen tarvitsekaan. Oikea kysymys on nauttivatko herrat upseerit hänen luottamustaan.
Jälkeenpäin kävi ilmi, että Ruotsin rannikolla operoineet sukellusveneet olivat läntistä alkuperää lukuun ottamatta sitä onnetonta "whiskey on the rocks" -episodia, jossa eksynyt N-liittolainen sukellusvene ajoi karille. Läntisten sukellusveneiden aktiviteetti oli osa Yhdysvaltain strategiaa, jolla oli tarkoitus nostaa painetta Neuvostoliiton suuntaan ja sabotoida Olof Palmen kylmän sodan jännitteiden liennytykseen tähtäävää ulkopolitiikkaa.
Noihin aikoihin Neuvostoliittoa johtanut Juri Andropov lähetti Mauno Koiviston välityksellä Ruotsin johdolle sellaisia terveisiä, että jos he tapaavat sukellusveneitä aluevesillään niin pudottelevat vaan syvyyspommeja niiden niskaan. Sittemmin ruotsalaiset tosiaan saivat saaristossa loukkuun yhden sukellusveneen, mutta korkeammalta sotilasjohdolta tuli sitten kehotus päästää alus menemään.
Tämä nykyinen sukellusvenejahti muistuttaa kovasti sitä mikä oli päällä 30 vuotta sitten etenkin kun otetaan huomioon lännen aloitteellisuus paineen kohottamisessa Ukrainassa. Nyt painetta halutaan nostaa myös Itä-merellä: Suomen ja Ruotsin vaalikarja on saatava taivutettua Nato-jäsenyyden puolelle. Meillehän on luvattu kansanäänestys asiasta, mutta kuten Elisabet Rehn muistelmiensa julkaisemisen yhteydessä totesi, on Nato-jäsenyys liian tärkeä tavallisen rahvaan ratkaistavaksi.
Tilanne on tietysti hyvin toisenlainen kuin 80-luvulla myös sikäli ettei Venäjä ole Neuvostoliitto, eikä niin rohkeita poliitikkoja kuin Olof Palme enää ole pohjoismaiden johdossa. Nykyiset johtajamme ramppaavat Yhdysvaltain suurlähetystössä kiusaksi asti kyselemässä kuinka voisivat parhaiten olla hyödyksi. He muistuttavat enemmän siirtomaavaltojen asettamia kenraalikuvernöörejä kuin itsenäisten valtioiden johtajia (tai ehkä muinaiset kauppakomppaniat olisivat parempi vertailukohta kun otetaan huomioon nykyinen yltiöyrittäjähenkisyys). Yhdysvaltain johdon hyväksyntää pidetäänkin nykyään demokraattisuuden tärkeimpänä kriteerinä.
Neuvostoliitto oli hyvin puutteellisenakin toisen järjestelmän edustajana Venäjää suurempi ongelma lännelle. Se avusti joitakin kehitysmaiden vapautusliikkeitä, jotka taistelivat lännen tukemia fasistisia sotilashallintoja vastaan. Kaikkein karmein skenaario olisi Yhdysvaltain ja sen satelliittien kannalta ollut jonkinlainen sosialismin sisäinen "uskonpuhdistus", joka olisi johtanut kehitystä itänaapurissamme vasemmalle, siirtymällä puolue-eliitin kontrollista aitoon paikallisten neuvostojen valtaan.
Venäjän osalta lännelle riittäisi mainiosti paluu Jeltsinin kesyn kleptokratian tyyppiseen järjestelyyn. Tämä tarkoittaisi sitä, että Venäjä luopuisi suurvalta-ambitioistaan ja tyytyisi myötäilemään Yhdysvaltoja kansainvälisessä politiikassa. Kotimaassa uusi johto saisi vapaat kädet etenkin jos antaisi raaka-aine varansa läntisen pääoman edullisesti hyödynnettäväksi.
Näiden ehtojen täyttyessä ihmisoikeusloukkauksetkin olisivat muisto vain ja kansaan kohdistuvan sorron määrää ja intensiteettiä olisi suotavaa jopa lisätä, että voitaisiin suojella ihmisoikeuksista kaikkein tärkeintä: Yksityistä omistusoikeutta.
Sukellusvenejahdin ollessa 80-luvulla kiihkeimillään aktiivipalveluksessa olevat sotilaat sekaantuivat Ruotsin sisäpolitiikkaan tavalla, jota nykyisissä olosuhteissa on vaikeaa kuvitella. Komentajakapteeni Hans von Hofstenin kokoaman upseeriryhmän mielestä Palme ei suhtautunut riittävän aggressiivisesti Neuvostoliittoon ja oli näin ollen menettänyt heidän luottamuksensa. Kun TVn toimittaja kysyi Palmelta mitä hän tuumaa siitä, ettei hän nauti tämän upseerijoukon luottamusta, Palme totesi ettei hänen tarvitsekaan. Oikea kysymys on nauttivatko herrat upseerit hänen luottamustaan.
Jälkeenpäin kävi ilmi, että Ruotsin rannikolla operoineet sukellusveneet olivat läntistä alkuperää lukuun ottamatta sitä onnetonta "whiskey on the rocks" -episodia, jossa eksynyt N-liittolainen sukellusvene ajoi karille. Läntisten sukellusveneiden aktiviteetti oli osa Yhdysvaltain strategiaa, jolla oli tarkoitus nostaa painetta Neuvostoliiton suuntaan ja sabotoida Olof Palmen kylmän sodan jännitteiden liennytykseen tähtäävää ulkopolitiikkaa.
Noihin aikoihin Neuvostoliittoa johtanut Juri Andropov lähetti Mauno Koiviston välityksellä Ruotsin johdolle sellaisia terveisiä, että jos he tapaavat sukellusveneitä aluevesillään niin pudottelevat vaan syvyyspommeja niiden niskaan. Sittemmin ruotsalaiset tosiaan saivat saaristossa loukkuun yhden sukellusveneen, mutta korkeammalta sotilasjohdolta tuli sitten kehotus päästää alus menemään.
Tämä nykyinen sukellusvenejahti muistuttaa kovasti sitä mikä oli päällä 30 vuotta sitten etenkin kun otetaan huomioon lännen aloitteellisuus paineen kohottamisessa Ukrainassa. Nyt painetta halutaan nostaa myös Itä-merellä: Suomen ja Ruotsin vaalikarja on saatava taivutettua Nato-jäsenyyden puolelle. Meillehän on luvattu kansanäänestys asiasta, mutta kuten Elisabet Rehn muistelmiensa julkaisemisen yhteydessä totesi, on Nato-jäsenyys liian tärkeä tavallisen rahvaan ratkaistavaksi.
Tilanne on tietysti hyvin toisenlainen kuin 80-luvulla myös sikäli ettei Venäjä ole Neuvostoliitto, eikä niin rohkeita poliitikkoja kuin Olof Palme enää ole pohjoismaiden johdossa. Nykyiset johtajamme ramppaavat Yhdysvaltain suurlähetystössä kiusaksi asti kyselemässä kuinka voisivat parhaiten olla hyödyksi. He muistuttavat enemmän siirtomaavaltojen asettamia kenraalikuvernöörejä kuin itsenäisten valtioiden johtajia (tai ehkä muinaiset kauppakomppaniat olisivat parempi vertailukohta kun otetaan huomioon nykyinen yltiöyrittäjähenkisyys). Yhdysvaltain johdon hyväksyntää pidetäänkin nykyään demokraattisuuden tärkeimpänä kriteerinä.
Neuvostoliitto oli hyvin puutteellisenakin toisen järjestelmän edustajana Venäjää suurempi ongelma lännelle. Se avusti joitakin kehitysmaiden vapautusliikkeitä, jotka taistelivat lännen tukemia fasistisia sotilashallintoja vastaan. Kaikkein karmein skenaario olisi Yhdysvaltain ja sen satelliittien kannalta ollut jonkinlainen sosialismin sisäinen "uskonpuhdistus", joka olisi johtanut kehitystä itänaapurissamme vasemmalle, siirtymällä puolue-eliitin kontrollista aitoon paikallisten neuvostojen valtaan.
Venäjän osalta lännelle riittäisi mainiosti paluu Jeltsinin kesyn kleptokratian tyyppiseen järjestelyyn. Tämä tarkoittaisi sitä, että Venäjä luopuisi suurvalta-ambitioistaan ja tyytyisi myötäilemään Yhdysvaltoja kansainvälisessä politiikassa. Kotimaassa uusi johto saisi vapaat kädet etenkin jos antaisi raaka-aine varansa läntisen pääoman edullisesti hyödynnettäväksi.
Näiden ehtojen täyttyessä ihmisoikeusloukkauksetkin olisivat muisto vain ja kansaan kohdistuvan sorron määrää ja intensiteettiä olisi suotavaa jopa lisätä, että voitaisiin suojella ihmisoikeuksista kaikkein tärkeintä: Yksityistä omistusoikeutta.
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Jopo-miehen ihmeelliset siekailut - Ville Niinistö panee omiaan
Ville Niinistö tavoitteli vakavissaan teeskentelyn Suomen ennätystä karauttaessaa lehdistön eteen vihreällä Jopollaan. Ajo oli niin järjestetyn näköinen, että alkoi välittömästi tähyillä minkä puskan taakse miniteri-Audi oli pysäköity. Siviilissäkin ministeri Niinistö on niittänyt enemmän mainetta auton ratissa kuin Jopon sarvissa. Vauhti-Ville osoitti taannoin kaahauksellaan, ettei hyväksy nopeusrajoituksia. Vanhanaikaiset ja byrokraattiset poliisi-sedät eivät ymmärtäneet, että kysymyksessä oli poliittinen teko, kuluttajan valinta yhteiskunnallista epäkohtaa vastaan, vaan sakottivat ylinopeudesta.
Nyt Ville Niinistö moittii hallituksen suomettuneisuutta siitä, että he harkitsevat Ydinvoimalan rakentamisluvan antamista Fennovoimalle. Kun tuntee Pääministeri Alexander Stubbin pidäkkeettömän hurmioituneen suhteen Natoon ja Yhdysvaltoihin ei millään voi pitää Niinistön "paljastusta" uskottavana. Tämä hallitus myötäilee Venäjää vain siinä tapauksessa, että käsky siihen tulee Washingtonin pääkonttorilta. Ehkä Niinistö yrittääkin vedota tällä tavoin Stubbiin, että tämä todistaisi Amerikkaan kohdistuvan rakkautensa estämällä luvan myöntämisen Fennovoimalle.
Vaikka itse en kannatakaan ydinvoimaa, puhumattakaan sen lisärakentamisesta, ymmärrän niitä, jotka mielummin haluavat antaa luvan Rosatomin tekniikkaa käyttävälle laitokselle kuin Olkiluodon farssissa ryvettyneelle Arevan ja TVO:n konsortiolle. Kerrankin Jan Vapaavuori puhui asiaa todetessaan Olkiluodon projektin olevan yksi suurimmista epäonnistumisista suomalaisen teollisuuden historiassa. Ja vielä karmeampaa saattaa olla luvassa kun laitos käynnistetään. Julkisuuteenkin kantautunut informaatio rakennusvaiheen laiminlyönneistä ei herätä luottamusta laitoksen toimintavarmuutta ja turvallisuutta kohtaan.
Miksi Ville Niinistö sitten päästelee suustaan näin ilmeisiä älyttömyyksiä? Vihreänä poliitikkona hän ymmärtää, että tärkeintä on oikeanlaisen ensivaikutelman sinnyttäminen, olipa tämä kuinka ontto tai totuuden vastainen hyvänsä. Ja useimmiten tämä strategia toimiikin, sillä harvat vaivautuvat perehtymään asioiden taustoihin. Nyt Ville Niinistö haluaa korjata mahdollismman suuren imago-voiton hallituksesta lähtemiselleen vetoamalla kansan ankarana vellovaan ryssävihaan. Voihan olla että hän saakin tällä vedollaan uusia kannattajia niidenkin joukosta, jotka ovat jo lähdössä "peräämään mökkejä Smolenskia myöten".
Jotain Vihreiden on tietysti syytäkin kehitellä kannatuksensa säilyttämiseksi. Vihreät ovat aatteellisessa umpikujassa, sillä heidän vakaasta uskostaan poiketen markkinat eivät ole se yleislääke, joka pelastaa meidät globaalilta ympäristökatastrofilta. Ehkä Villen jengin onkin kohta aika tunnustaa tosiasiat ja lähettää liittymisanomus kokoomukselle. Tämän päiväinen puheenvuoro ja ihan yleisesti joustava suhtautuminen tosiasioihin osoittavat että vihreää Jopoa polkee patamusta porvari.
Nyt Ville Niinistö moittii hallituksen suomettuneisuutta siitä, että he harkitsevat Ydinvoimalan rakentamisluvan antamista Fennovoimalle. Kun tuntee Pääministeri Alexander Stubbin pidäkkeettömän hurmioituneen suhteen Natoon ja Yhdysvaltoihin ei millään voi pitää Niinistön "paljastusta" uskottavana. Tämä hallitus myötäilee Venäjää vain siinä tapauksessa, että käsky siihen tulee Washingtonin pääkonttorilta. Ehkä Niinistö yrittääkin vedota tällä tavoin Stubbiin, että tämä todistaisi Amerikkaan kohdistuvan rakkautensa estämällä luvan myöntämisen Fennovoimalle.
Vaikka itse en kannatakaan ydinvoimaa, puhumattakaan sen lisärakentamisesta, ymmärrän niitä, jotka mielummin haluavat antaa luvan Rosatomin tekniikkaa käyttävälle laitokselle kuin Olkiluodon farssissa ryvettyneelle Arevan ja TVO:n konsortiolle. Kerrankin Jan Vapaavuori puhui asiaa todetessaan Olkiluodon projektin olevan yksi suurimmista epäonnistumisista suomalaisen teollisuuden historiassa. Ja vielä karmeampaa saattaa olla luvassa kun laitos käynnistetään. Julkisuuteenkin kantautunut informaatio rakennusvaiheen laiminlyönneistä ei herätä luottamusta laitoksen toimintavarmuutta ja turvallisuutta kohtaan.
Miksi Ville Niinistö sitten päästelee suustaan näin ilmeisiä älyttömyyksiä? Vihreänä poliitikkona hän ymmärtää, että tärkeintä on oikeanlaisen ensivaikutelman sinnyttäminen, olipa tämä kuinka ontto tai totuuden vastainen hyvänsä. Ja useimmiten tämä strategia toimiikin, sillä harvat vaivautuvat perehtymään asioiden taustoihin. Nyt Ville Niinistö haluaa korjata mahdollismman suuren imago-voiton hallituksesta lähtemiselleen vetoamalla kansan ankarana vellovaan ryssävihaan. Voihan olla että hän saakin tällä vedollaan uusia kannattajia niidenkin joukosta, jotka ovat jo lähdössä "peräämään mökkejä Smolenskia myöten".
Jotain Vihreiden on tietysti syytäkin kehitellä kannatuksensa säilyttämiseksi. Vihreät ovat aatteellisessa umpikujassa, sillä heidän vakaasta uskostaan poiketen markkinat eivät ole se yleislääke, joka pelastaa meidät globaalilta ympäristökatastrofilta. Ehkä Villen jengin onkin kohta aika tunnustaa tosiasiat ja lähettää liittymisanomus kokoomukselle. Tämän päiväinen puheenvuoro ja ihan yleisesti joustava suhtautuminen tosiasioihin osoittavat että vihreää Jopoa polkee patamusta porvari.
perjantai 12. syyskuuta 2014
Terveiset trollitehtaan liukuhihnalta, toivottaa "Late".
YLE:n nettisivujen mukaan puolustusvoimien tutkija, sotatieteen tohtori Saara Jantunen sanoo asiakysymyksistä kiistelyn edistävän Venäjän informaatiosotaa. Puolustusministeri Carl Haglund ämmiköi, ovatko netin keskustelupalstoilla virallisen "totuuden" vastaisia puheenvuoroja esittävät "oikeita suomalaisia" vai venäläisten palkkaamia agentteja. Tutkija Jantusen mukaan Pietarissa on oikein tällainen trollitehdas, jonka liukuhihnalta valmistuu pahimmassa tapauksessa jopa kymmeniä virallisen "totuuden" vastaisia puheenvuoroja per agentti per vuorokausi. Tutkija Jantunen kehottaa meitä lähdekriittisyyteen, mutta kovin kriittinen ei kyllä kannata olla jos haluaa säilyttää luottamuksen kotimaiseen mediaan.
Ehkäpä parhaimmistomme on kerrankin oikeassa! Tässä päivänä muutamana eksyin silmäilemään Iltasanomien kommentointipalstaa sellaisen artikkelin kohdalta, jossa kerrottiin malesialaista MH17 lentoa koskevasta, alustavasta onnettomuustutkintaraportista. Artikkelissa oli linkki kyseiseen raporttiin, jossa ei otettu kantaa siihen, kuka oli pudottanut malesialaiskoneen. Todettiin vain että koneeseen oli osunut esineitä suurella nopeudella ja tämä oli aiheuttanut koneen maahansyöksyn. Tästä huolimatta nimimerkki "Late" toisteli kommentointipalstalla aggressiiviseen sävyyn puolen tusinaa kertaa, että raportissa muka todettiin malesialaiskoneen tulleen pudotetuksi itä-ukrainalaisten puolella taistelevien venäläisten toimesta maastalaukaistavalla BUK-ohjuksella. Saman älyvapaan jurnutuksen kohteeksi joutuivat kaikki, jotka olivat hänen kanssaan eri mieltä.
Venäläisten syyllisyys oli kuulemma todistettu oikein valokuvalla, jossa armeijan kuorma-auto vetää kyseistä asetta salakähmäisesti takaisin Venäjän puolelle. Kyseinen valokuva on julkaistu lehdissä. Siinä tosiaan kuorma-auto hinaa jotakin. Täysin avoimeksi tosin jäävät kysymykset kuka, missä ja milloin. Aika aneemiseksi jää vastaus myös kysymykseen mitä: Kuvaa ei oikein parhaalla tahdollakaan voi pitää todisteena muusta kuin että jossain on tai on ollut joku tällainen kuorma-auto, joka näyttää hinaavan jotain.
En tiedä minkä trollitehtaan liukuhihnan ääressä "Late" paiskii hommia, mutta hänen strategiansa on aika yksinkertainen: kun valhetta toistetaan tarpeeksi monta kertaa, sitä aletaan pitää totuutena. Myönnän olevani hiukan pahansuopa, kun tituleeraan "Latea" trollitehtaan duunariksi. Riippumatta siitä naputtaako hän tolkutonta jurnutustaan aikansa kuluksi Pihtiputaalla vai maksusta Brysselissä, ei parhaimmistomme pidä häntä trolliagenttina. Ja miksi pitäisi? Jopa persujen kansanedustaja Tom Packalen on todennut, että NSA:n meihin Suomen kansalaisiin kohdistama vakoilu on myönteinen asia. Koska Packalen on poliisi hän ei varmaankaan suosisi rikollista toimintaa. Ja jos kerran meidän vakoilemisemmekin on hyvä asia niin ei kai propagandan tehtailu länsivaltain lukuun voi olla myöskään millään muotoa paheksuttavaa.
Elämme jännittäviä aikoja. Ministeri ja tutkija vihjailevat, että kuka tahansa vastarannan kiiski voikin olla katala ja vaarallinen Putinin agentti. Taitaa olla vastedes viisainta pitää matalaa profiilia. Uuslahtarit muiluttavat pian itä-rajalle tai sitten CIA:n rääkkäysekspertit kutsutaan johonkin perunakellariin opettamaan toisinajattelijoiden kiduttamista... anteeksi.. eikun tehokkaita, mutta ehdottoman humaaneja metodeja terroristien kuulustelemiseen.
Kukapa tietää vaikka meilläkin alettaisiin järjestää oikeudenkäyntejä McCarthyn malliin "antisuomalaisesta toiminnasta" tai miksei yhtä hyvin "antiamerikkalaisesta toiminnasta", sillä siitähän tässä pohjimmiltaan on kysymys. Ehkä se ei eliittimme kannalta olisikaan mikään tyhmempi veto. Ryssäviha on kovemmassa kurssissa kuin vuosiin ja on vain yksi asia, jota "isänmaallinen" suomalainen vihaa enemmän kuin venäläistä: toista suomalaista, joka ei vihaa venäläistä.
Ehkäpä parhaimmistomme on kerrankin oikeassa! Tässä päivänä muutamana eksyin silmäilemään Iltasanomien kommentointipalstaa sellaisen artikkelin kohdalta, jossa kerrottiin malesialaista MH17 lentoa koskevasta, alustavasta onnettomuustutkintaraportista. Artikkelissa oli linkki kyseiseen raporttiin, jossa ei otettu kantaa siihen, kuka oli pudottanut malesialaiskoneen. Todettiin vain että koneeseen oli osunut esineitä suurella nopeudella ja tämä oli aiheuttanut koneen maahansyöksyn. Tästä huolimatta nimimerkki "Late" toisteli kommentointipalstalla aggressiiviseen sävyyn puolen tusinaa kertaa, että raportissa muka todettiin malesialaiskoneen tulleen pudotetuksi itä-ukrainalaisten puolella taistelevien venäläisten toimesta maastalaukaistavalla BUK-ohjuksella. Saman älyvapaan jurnutuksen kohteeksi joutuivat kaikki, jotka olivat hänen kanssaan eri mieltä.
Venäläisten syyllisyys oli kuulemma todistettu oikein valokuvalla, jossa armeijan kuorma-auto vetää kyseistä asetta salakähmäisesti takaisin Venäjän puolelle. Kyseinen valokuva on julkaistu lehdissä. Siinä tosiaan kuorma-auto hinaa jotakin. Täysin avoimeksi tosin jäävät kysymykset kuka, missä ja milloin. Aika aneemiseksi jää vastaus myös kysymykseen mitä: Kuvaa ei oikein parhaalla tahdollakaan voi pitää todisteena muusta kuin että jossain on tai on ollut joku tällainen kuorma-auto, joka näyttää hinaavan jotain.
En tiedä minkä trollitehtaan liukuhihnan ääressä "Late" paiskii hommia, mutta hänen strategiansa on aika yksinkertainen: kun valhetta toistetaan tarpeeksi monta kertaa, sitä aletaan pitää totuutena. Myönnän olevani hiukan pahansuopa, kun tituleeraan "Latea" trollitehtaan duunariksi. Riippumatta siitä naputtaako hän tolkutonta jurnutustaan aikansa kuluksi Pihtiputaalla vai maksusta Brysselissä, ei parhaimmistomme pidä häntä trolliagenttina. Ja miksi pitäisi? Jopa persujen kansanedustaja Tom Packalen on todennut, että NSA:n meihin Suomen kansalaisiin kohdistama vakoilu on myönteinen asia. Koska Packalen on poliisi hän ei varmaankaan suosisi rikollista toimintaa. Ja jos kerran meidän vakoilemisemmekin on hyvä asia niin ei kai propagandan tehtailu länsivaltain lukuun voi olla myöskään millään muotoa paheksuttavaa.
Elämme jännittäviä aikoja. Ministeri ja tutkija vihjailevat, että kuka tahansa vastarannan kiiski voikin olla katala ja vaarallinen Putinin agentti. Taitaa olla vastedes viisainta pitää matalaa profiilia. Uuslahtarit muiluttavat pian itä-rajalle tai sitten CIA:n rääkkäysekspertit kutsutaan johonkin perunakellariin opettamaan toisinajattelijoiden kiduttamista... anteeksi.. eikun tehokkaita, mutta ehdottoman humaaneja metodeja terroristien kuulustelemiseen.
Kukapa tietää vaikka meilläkin alettaisiin järjestää oikeudenkäyntejä McCarthyn malliin "antisuomalaisesta toiminnasta" tai miksei yhtä hyvin "antiamerikkalaisesta toiminnasta", sillä siitähän tässä pohjimmiltaan on kysymys. Ehkä se ei eliittimme kannalta olisikaan mikään tyhmempi veto. Ryssäviha on kovemmassa kurssissa kuin vuosiin ja on vain yksi asia, jota "isänmaallinen" suomalainen vihaa enemmän kuin venäläistä: toista suomalaista, joka ei vihaa venäläistä.
keskiviikko 3. syyskuuta 2014
Porvariston hillitty muukalaisviha - prameita vaunuja ja estotonta tappamista
Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma oli onnistunut pääsemään oikein A-studioon keskustelemaan "hätkähdyttävästä" epätasa-arvoisuudesta, joka vallitsee maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä. Tämä kovasti ihmeellinen asia, jonka Kauma "kentällä" oli usealta ihmiseltä kuullut, koski maahanmuuttajien sosiaalitoimelta saamaa avokätistä rahoitusta uusien lastenvaunujen hankkimiseen. Tässä järisyttävässä uutisessa oli jotain tuttua. Itse muistan vuosien varrella kuulleeni lukuisia versioita tästä samasta, aina yhtä "taivahan totena" esitetystä kulkupuheesta. Joissakin versiossa sossu ostaa maahanmuuttajille uudet kännykät ja autot. Kaikkein vanhimman version muistan lapsuudestani. Sen mukaan sosiaalitoimisto osti kaikille mustalaisille mersut ja uudet omakotitalot.
Kansanedustaja Kauman avauksesta voimme päätellä että vaalit ovat tulossa ja perinteisesti halpa (-mainen), toimiva ja koeteltu konsti kampanjoida on usuttaa vaalikarja jonkin vähemmistön kimppuun. Normaalisti kokoomuksen valtavirran taktiikkana on ollut käydä, syntyperästä välittämättä, tasapuolisesti vain ihan yleisesti kaikenvärisen ja kaikkia seksuaalisia suuntautumisia edustavan köyhälistön kimppuun syyttämällä näitä lintsareiksi, sosiaalipummeiksi, laiskureiksi ja verokirstun tyhjentäviksi, selkärangattomiksi ketjupolttaja-paksukaisiksi. Tähän asti avoin rasismi on delegoitu sekoomus-jugendin willerydmaneille, joiden hourailuille vanhemmat lahtarit ovat sitten, taktisesta arviostaan riippuen, julkisesti voineet joko nyrpistellä neniään tai naureskellen panna jutut nuoruuden harkitsemattomuuden piikkiin.
Miten kansanedustaja Kauman hiukan kömpelöltä ja epäröivältä vaikuttavaa avausta sitten olisi tulkittava? Ehkä hän on kunnianhimoinen henkilö, jolle jokin guru on kertonut muukalaisiin kohdistuvan hyökkäyksen olevan nyt "kuuminta hottia" poliittisen kampanjoinnin alalla niin kuin kulttuurissa yleisemminkin. Katsokaa nyt vaikka kansainvälisesti menestysekkäintä kirjailijaamme ja luultavasti myös seuraavaa kirjallisuuden nobelistiamme Sofi Oksasta. Hän on kehittänyt russofobiasta oman taiteilijuutensa aatteellisen perustan, joka kuljettaa häntä voitosta voittoon niin koti- kuin ulkomailla (onkohan Jussi Halla-aho koskaan pohtinut ryhtymistä romaanikirjailijaksi?).
Sofi Oksasen reseptin menestyksellisyyden Suomi-sarjan tasolla on huomannut myös nokkela tv-kasvo ja huumorikirjailija Jari Tervo. Hän pyrkii kohottamaan itseään ajattelijana suosittelemalla Ylen sivuille kirjoittamassaan pakinassa Venäjän vastaista voimankäyttöä sopivana vastauksena Ukrainan kriisiin. Argumentaatiossaan hän tavoittaa lähes Teuvo Hakkaraisen ja Pentti Oinosen viiltävän älyllisyyden ja onnistuu epälemättä vakuuttamaan kenet tahansa ryssävihan valtaaman kansalaisen. Jotkut lukijat pitävät kommenteissaan Tervon kirjoitusta niin vakuuttavana, että ehdottavat sen kääntämistä englanniksi. Mikäpä siinä. Pakinoitsija Tervo toistelee mediassa puhkikulutettuja ennakkoluuloja itsekritiikittömän ihmisen varmuudella ja kuvittaisi Suomi-brändiä omalla pikantilla tavallaan hiukan samaan tapaan kuin pukumiehen tennissukka. Toisaalta rationaalisen mutta viinaanmenevän ongelmanratkaisija-suomalaisen rinnalle saataisiin viinaanmenevä mutta irrationaalinen mölisijä-suomalainen rikastuttamaan tätä kuvitusta.
Vaalitaktisesti kansanedustaja Kauman johtopäätös on epäilemättä osuva. Taloudellisesti parempien aikojen lupaaminen ei ole uskottavaa, budjetin liikkumavara ja mahdollinen lisälainanotto on varattava pankkien ja spekulanttien pelastamiseen, etenkin jos joku uusi kupla sattuisi puhkeamaan. Siksi on valtion taloudenkin kannalta edullista kampanjoida ilmaisilla asioilla. Mutta kuinka hoitaa rasistista ja muukalaisvihaa lietsovaa kampanjaa kohteliaasti ja korrektisti? Kas siinäpä pulma, joka avautuu silmiemme eteen kansanedustaja Kauman "prameat lastenvaunut" -avauksen kömpelyydessä. Vielä hassunkurisempi tästä avauksesta tulee kun hän selittää "keskiluokkaisten" suomalaisten tyytyvän käytettettyihin lastenvaunuihin. Tässä hän kuulostaa siltä kuin olisi suomentanut amerikkalaisten pr-gurujen juttuja suoraan google-kääntäjällä. Yhdysvalloissahan on heidän eliittinsä puheiden mukaan vain keskiluokkaa. Suomessa asiat taitavat kuitenkin olla toisin minkä kokoomuksen veroviisas ministeri Räty palkkatasoja arvoidessaan sai havaita.
Suomalaisten piilevä ryssäviha on noussut entistä suurempaan huutoon Ukrainan tilanteen seurauksena. Monet haluaisivat jopa hyökkäystä Venäjälle, mutta sillä ei oikein voi kampanjoida. Ei kukaan suomalainen poliitikko voi uskottavasti luvata jatkosodan uusintaottelua ilman Yhdysvaltojen tukea ja suostumusta. Sen sijaan näiden suomalaisen oikeiston älyllisten johtotähtien tapaan poliitikot tajuavat, että nyt on poikkeuksellisen sopiva hetki vedota ihmisten alhaisimpiin tunteisiin: kuten vihaan, kateuteen, epäluuloisuuteen ja pelkoon, jotka kaikki liittyvät yhteen muukalaisvihassa ja rasismissa.
Nyt kun mitään todella mullistavaa täällä meillä ei ole aikoihin tapahtunut, voi olla sopivaa tarkastella kysymystä, joka usein esitetään kansanmurhien jälkeen. Kuinka tavallisista ihmisistä, kenestä tahansa, voi tulla sopivissa olosuhteissa säälimätön murhaaja? Usein tuntuu siltä, ettei tätä kysymystä esitettäessä oikeasti olla kiinnostuneita saamaan siihen vastausta. Vastaus on meidän edessämme tälläkin hetkellä, aivan avoimesti, jokaisen tarkasteltavana. Eivät kansanmurhat ole yllätyksiä vaan kovan tietoisen ponnistelun tuloksia. Ponnisteluja tarvitaan, että tavalliset ihmiset ylittävät luontaisen vastenmielisyytensä kaltaistensa tappamiseen. Siksi onkin välttämätöntä saada heidät näkemään tapettavat toisenlaisina, pelottavina, alhaisina, inhottavina. Tässä on se työsarka jota vihaalietsovat oikeistointellektuellit nytkin niin menestyksellisesti kyntävät.
"Kenen tahansa" älyllinen totuttaminen kaltaistensa murhaamiseen on käynnissä koko ajan: Israelin murhaamat palestiinalaislapset ovat vain ihmiskilpiä, television asiantuntijat teeskentelevät ja puhuvat ikäänkuin Yhdysvallat ei kaikenaikaa murhaisi ja kiduttaisi ympäri maailmaa. Meidät totutetaan siihen, ettei näillä ihmisillä ole väliä. Jopa siinä määrin, että heidän kohtalostaan mainitsemistakin pidetään julkisessa keskustelussa epähienona. Jos rohkenisimme katsoa itseämme ja tekojamme tarkasti, minkälaisista hirveyksistä meillä enää olisi oikeus yllättyä?
Kansanedustaja Kauman avauksesta voimme päätellä että vaalit ovat tulossa ja perinteisesti halpa (-mainen), toimiva ja koeteltu konsti kampanjoida on usuttaa vaalikarja jonkin vähemmistön kimppuun. Normaalisti kokoomuksen valtavirran taktiikkana on ollut käydä, syntyperästä välittämättä, tasapuolisesti vain ihan yleisesti kaikenvärisen ja kaikkia seksuaalisia suuntautumisia edustavan köyhälistön kimppuun syyttämällä näitä lintsareiksi, sosiaalipummeiksi, laiskureiksi ja verokirstun tyhjentäviksi, selkärangattomiksi ketjupolttaja-paksukaisiksi. Tähän asti avoin rasismi on delegoitu sekoomus-jugendin willerydmaneille, joiden hourailuille vanhemmat lahtarit ovat sitten, taktisesta arviostaan riippuen, julkisesti voineet joko nyrpistellä neniään tai naureskellen panna jutut nuoruuden harkitsemattomuuden piikkiin.
Miten kansanedustaja Kauman hiukan kömpelöltä ja epäröivältä vaikuttavaa avausta sitten olisi tulkittava? Ehkä hän on kunnianhimoinen henkilö, jolle jokin guru on kertonut muukalaisiin kohdistuvan hyökkäyksen olevan nyt "kuuminta hottia" poliittisen kampanjoinnin alalla niin kuin kulttuurissa yleisemminkin. Katsokaa nyt vaikka kansainvälisesti menestysekkäintä kirjailijaamme ja luultavasti myös seuraavaa kirjallisuuden nobelistiamme Sofi Oksasta. Hän on kehittänyt russofobiasta oman taiteilijuutensa aatteellisen perustan, joka kuljettaa häntä voitosta voittoon niin koti- kuin ulkomailla (onkohan Jussi Halla-aho koskaan pohtinut ryhtymistä romaanikirjailijaksi?).
Sofi Oksasen reseptin menestyksellisyyden Suomi-sarjan tasolla on huomannut myös nokkela tv-kasvo ja huumorikirjailija Jari Tervo. Hän pyrkii kohottamaan itseään ajattelijana suosittelemalla Ylen sivuille kirjoittamassaan pakinassa Venäjän vastaista voimankäyttöä sopivana vastauksena Ukrainan kriisiin. Argumentaatiossaan hän tavoittaa lähes Teuvo Hakkaraisen ja Pentti Oinosen viiltävän älyllisyyden ja onnistuu epälemättä vakuuttamaan kenet tahansa ryssävihan valtaaman kansalaisen. Jotkut lukijat pitävät kommenteissaan Tervon kirjoitusta niin vakuuttavana, että ehdottavat sen kääntämistä englanniksi. Mikäpä siinä. Pakinoitsija Tervo toistelee mediassa puhkikulutettuja ennakkoluuloja itsekritiikittömän ihmisen varmuudella ja kuvittaisi Suomi-brändiä omalla pikantilla tavallaan hiukan samaan tapaan kuin pukumiehen tennissukka. Toisaalta rationaalisen mutta viinaanmenevän ongelmanratkaisija-suomalaisen rinnalle saataisiin viinaanmenevä mutta irrationaalinen mölisijä-suomalainen rikastuttamaan tätä kuvitusta.
Vaalitaktisesti kansanedustaja Kauman johtopäätös on epäilemättä osuva. Taloudellisesti parempien aikojen lupaaminen ei ole uskottavaa, budjetin liikkumavara ja mahdollinen lisälainanotto on varattava pankkien ja spekulanttien pelastamiseen, etenkin jos joku uusi kupla sattuisi puhkeamaan. Siksi on valtion taloudenkin kannalta edullista kampanjoida ilmaisilla asioilla. Mutta kuinka hoitaa rasistista ja muukalaisvihaa lietsovaa kampanjaa kohteliaasti ja korrektisti? Kas siinäpä pulma, joka avautuu silmiemme eteen kansanedustaja Kauman "prameat lastenvaunut" -avauksen kömpelyydessä. Vielä hassunkurisempi tästä avauksesta tulee kun hän selittää "keskiluokkaisten" suomalaisten tyytyvän käytettettyihin lastenvaunuihin. Tässä hän kuulostaa siltä kuin olisi suomentanut amerikkalaisten pr-gurujen juttuja suoraan google-kääntäjällä. Yhdysvalloissahan on heidän eliittinsä puheiden mukaan vain keskiluokkaa. Suomessa asiat taitavat kuitenkin olla toisin minkä kokoomuksen veroviisas ministeri Räty palkkatasoja arvoidessaan sai havaita.
Suomalaisten piilevä ryssäviha on noussut entistä suurempaan huutoon Ukrainan tilanteen seurauksena. Monet haluaisivat jopa hyökkäystä Venäjälle, mutta sillä ei oikein voi kampanjoida. Ei kukaan suomalainen poliitikko voi uskottavasti luvata jatkosodan uusintaottelua ilman Yhdysvaltojen tukea ja suostumusta. Sen sijaan näiden suomalaisen oikeiston älyllisten johtotähtien tapaan poliitikot tajuavat, että nyt on poikkeuksellisen sopiva hetki vedota ihmisten alhaisimpiin tunteisiin: kuten vihaan, kateuteen, epäluuloisuuteen ja pelkoon, jotka kaikki liittyvät yhteen muukalaisvihassa ja rasismissa.
Nyt kun mitään todella mullistavaa täällä meillä ei ole aikoihin tapahtunut, voi olla sopivaa tarkastella kysymystä, joka usein esitetään kansanmurhien jälkeen. Kuinka tavallisista ihmisistä, kenestä tahansa, voi tulla sopivissa olosuhteissa säälimätön murhaaja? Usein tuntuu siltä, ettei tätä kysymystä esitettäessä oikeasti olla kiinnostuneita saamaan siihen vastausta. Vastaus on meidän edessämme tälläkin hetkellä, aivan avoimesti, jokaisen tarkasteltavana. Eivät kansanmurhat ole yllätyksiä vaan kovan tietoisen ponnistelun tuloksia. Ponnisteluja tarvitaan, että tavalliset ihmiset ylittävät luontaisen vastenmielisyytensä kaltaistensa tappamiseen. Siksi onkin välttämätöntä saada heidät näkemään tapettavat toisenlaisina, pelottavina, alhaisina, inhottavina. Tässä on se työsarka jota vihaalietsovat oikeistointellektuellit nytkin niin menestyksellisesti kyntävät.
"Kenen tahansa" älyllinen totuttaminen kaltaistensa murhaamiseen on käynnissä koko ajan: Israelin murhaamat palestiinalaislapset ovat vain ihmiskilpiä, television asiantuntijat teeskentelevät ja puhuvat ikäänkuin Yhdysvallat ei kaikenaikaa murhaisi ja kiduttaisi ympäri maailmaa. Meidät totutetaan siihen, ettei näillä ihmisillä ole väliä. Jopa siinä määrin, että heidän kohtalostaan mainitsemistakin pidetään julkisessa keskustelussa epähienona. Jos rohkenisimme katsoa itseämme ja tekojamme tarkasti, minkälaisista hirveyksistä meillä enää olisi oikeus yllättyä?
torstai 28. elokuuta 2014
Hurskastelua, sanoi kenraali Hägglund
Kenraali Gustav Hägglundin taannoiset jutut juutalaisista ja arabeista kuulostivat vähintäänkin epäilyttäviltä ja jätän ne tässä omaan arvoonsa. Sen sijaan hänen Yhdysvaltojen ja Suomen suhteita koskevassa tarinoinnissaan tuli esille seikka jota ei yleensä välitetä ottaa huomioon. Hän sanoi suunnilleen niin että amerikkalaiset arvioivat muita maita tekojen mukaan eivätkä piittaa hurskastelusta. Tämän voi mielestäni tulkita tarkoittavan sitä, että puheet ihmisoikeuksista, siviiliuhreista ja kansainvälisten sopimusten rikkomukset ovat tätä "hurskastelua" ja miehekkäät sotatoimet tai vaikkapa Venäjän boikotointi ovat arvostusta ansaitsevia tekoja.
"Hurskastelu" on siis vain humaania kuorrutusta, jolla tappaminen myydään huonomuistiselle medialle joka taas kaupittelee sen suurelle yleisölle. Eikä näitä perusteita voi vakavissaan kenellekään esittääkään koska Yhdysvallat itse niitä kaikkein eniten ja räikeimmin rikkoo. Siksi on osuvaa puhua hurskastelusta. Joskus oikein tulee miettineeksi naureskelevatko esimerkiksi hesarin ja ylen toimittajat keskenään kun suunnittelevat syöttävänsä näitä satuja meille täytenä totena ja eettisenä tasapuolisuutena.
Eikös ole hämmästyttävää ettei pudotetusta malesialaiskoneesta ole aikoihin kuulunut mitään, vaikka muun muassa Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt ja monet pienemmät viskaalit esittivät tietona, että kapinalliset tai venäläiset olivat asialla. Nyt alkaa haista jo kilometrien päähän että asialla oli Ukrainan armeija amerikkalaisten luvalla. Jos suoritettaisiin puolueeton tutkinta ja tämä todettaisiin olisi jännä nähdä kuinka UPIn Mika Aaltola ja muut Washingtonin mikki-hiiri-kerholaiset selittäisivät asiat parhain päin. Tuskinpa näin tulee käymään. Jos todisteet alkavat viitata väärään suuntaan juttu vain vaietaan kuoliaaksi. Tai sitten keksitään jotain hämmästyttäviä todisteita hieman samaan tapaan kuin Al-Quaidan jäsenen passi, joka löydettiin tomuksi jauhautuneiden ja olemattomiin murskautuneiden matkustajakoneiden romujen seasta syyskuun 11 iskun yhteydessä. Ei tähänkään "löytöön" kukaan täyspäinen usko, mutta onpahan jotain minkä perusteella haukkua salaliittoteoreetikoiksi kaikkia epäilijöitä.
Hägglund puhuu varmaankin hurskastelusta siksi, ettei näitä amerikkalaisten esittämiä perusteluja ole tarkoitettu vakavasti otettaviksi. Niillä on vähän samanlainen rooli kuin pahvimukiin painetulla tekstillä: "älä kaada kuumaa kahvia päällesi." Kyse tässäkin on kai kulttuurierosta. Meillä amerikkalaisten small talkin keveydellä esitetty puhe ihmisoikeuksista ja kansainvälisestä oikeudesta otetaan aivan vakavissaan ja tässä mediamme osoittaa joko ammattitaidottomuutensa tai korruptoituneisuutensa. Kyse on Yhdysvaltain osalta puhtaasti valtapolitiikasta, mutta asiaa ei vain haluta esittää niin karkeasti. Tätä mediamme on kuitenkin kykenemätön meille kertomaan.
Toinen asia, jolle ollaan täysin sokeita kävi esille NSAn urkintaskandaalin yhteydessä. Täällä asiaa seliteltiin taas parhain päin ja toitotettiin kuinka Obama on tiukentamassa NSAn kontrollia. Mediamme tunarit, Washingtonin mikki-hiiri-kerholaisista puhumattakaan, eivät kyenneet kertomaan meille, että Obama lupaili rajoituksia Yhdysvaltain omien kansalaisten, ei muiden, urkintaan.
"Hurskastelu" on siis vain humaania kuorrutusta, jolla tappaminen myydään huonomuistiselle medialle joka taas kaupittelee sen suurelle yleisölle. Eikä näitä perusteita voi vakavissaan kenellekään esittääkään koska Yhdysvallat itse niitä kaikkein eniten ja räikeimmin rikkoo. Siksi on osuvaa puhua hurskastelusta. Joskus oikein tulee miettineeksi naureskelevatko esimerkiksi hesarin ja ylen toimittajat keskenään kun suunnittelevat syöttävänsä näitä satuja meille täytenä totena ja eettisenä tasapuolisuutena.
Eikös ole hämmästyttävää ettei pudotetusta malesialaiskoneesta ole aikoihin kuulunut mitään, vaikka muun muassa Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt ja monet pienemmät viskaalit esittivät tietona, että kapinalliset tai venäläiset olivat asialla. Nyt alkaa haista jo kilometrien päähän että asialla oli Ukrainan armeija amerikkalaisten luvalla. Jos suoritettaisiin puolueeton tutkinta ja tämä todettaisiin olisi jännä nähdä kuinka UPIn Mika Aaltola ja muut Washingtonin mikki-hiiri-kerholaiset selittäisivät asiat parhain päin. Tuskinpa näin tulee käymään. Jos todisteet alkavat viitata väärään suuntaan juttu vain vaietaan kuoliaaksi. Tai sitten keksitään jotain hämmästyttäviä todisteita hieman samaan tapaan kuin Al-Quaidan jäsenen passi, joka löydettiin tomuksi jauhautuneiden ja olemattomiin murskautuneiden matkustajakoneiden romujen seasta syyskuun 11 iskun yhteydessä. Ei tähänkään "löytöön" kukaan täyspäinen usko, mutta onpahan jotain minkä perusteella haukkua salaliittoteoreetikoiksi kaikkia epäilijöitä.
Hägglund puhuu varmaankin hurskastelusta siksi, ettei näitä amerikkalaisten esittämiä perusteluja ole tarkoitettu vakavasti otettaviksi. Niillä on vähän samanlainen rooli kuin pahvimukiin painetulla tekstillä: "älä kaada kuumaa kahvia päällesi." Kyse tässäkin on kai kulttuurierosta. Meillä amerikkalaisten small talkin keveydellä esitetty puhe ihmisoikeuksista ja kansainvälisestä oikeudesta otetaan aivan vakavissaan ja tässä mediamme osoittaa joko ammattitaidottomuutensa tai korruptoituneisuutensa. Kyse on Yhdysvaltain osalta puhtaasti valtapolitiikasta, mutta asiaa ei vain haluta esittää niin karkeasti. Tätä mediamme on kuitenkin kykenemätön meille kertomaan.
Toinen asia, jolle ollaan täysin sokeita kävi esille NSAn urkintaskandaalin yhteydessä. Täällä asiaa seliteltiin taas parhain päin ja toitotettiin kuinka Obama on tiukentamassa NSAn kontrollia. Mediamme tunarit, Washingtonin mikki-hiiri-kerholaisista puhumattakaan, eivät kyenneet kertomaan meille, että Obama lupaili rajoituksia Yhdysvaltain omien kansalaisten, ei muiden, urkintaan.
torstai 7. elokuuta 2014
Venäjä boikottiin! Alexander Stubbin joustavasti periaatteellinen ulkopolitiikka
Alexander "varvassandaali" Stubb on elementissään, kun saa touhuta Venäjä-pakotteiden parissa. Suomi panee Venäjän saartoon vaikka menisi paita päältä, sillä uusia riepuja voidaan sitten kerjätä ystäviltä EU:sta. Arvailujen varaan jää miten realistinen tällainen toive on nykyisessä taloustilanteessa, mutta Suomi ei voi kuulemma missään tapauksessa vain katsoa vierestä kun voimakkaampi maa käy heikomman kimppuun. Paitsi tietysti jos hyökkääjä on Yhdysvallat tai Israel tai joku näiden kahden valtuuttama taho. Näin me olemme samanaikaisesti sekä periaatteellisia, että joustavia (ei siis mitään änkyröitä!).
Tämän joustavasti periaatteellisen ulkopolitiikan seuraaminen voi olla vaikeaa tavalliselle kaduntallaajalle, kun pitäisi tietää milloin tappaminen on väärin ja milloin samantekevää tai suorastaan välttämätöntä. Onneksi media, muun porvarillisen älymystömme ohella, helpottaa eettiseten arvioidemme tekemistä erottelemalla "hyvän" ja "pahan" tappamisen toisistaan käyttämällä niistä eri termejä. "Hyvää" tappamista nimitetään "itsepuolustukseksi", "tilanteen rauhoittamiseksi", "terrorismin torjunnaksi", "siviilien turvaamiseksi" tai elegantimmin vaikka "humaaniksi interventioksi". "Pahaa" tappamista kutsutaan "terrorismiksi" tai "kansan murhaksi".
Edellä luetetuja vihjeitä oikeaan ajatteluun tarvitaan sentään onneksi varsin harvoin. Jos Yhdysvallat tai Israel esimerkiksi murhaavat lapsia, kysymys on aina "itsepuolustuksesta" tai "terrorismin torjunnasta" (tosin lapsiakaan ei tällöin nimitetä lapsiksi vaan ihmiskilviksi). Tällöin oikea eurooppalaisten arvojen mukainen reaktio on nimittää päättäväisesti kaikkia änkyröitä, jotka kehtaavat arvostella näitä itsensäpuolustajia, patologisiksi amerikan vihaajiksi tai antisemitisteiksi. Median antamia vihjeitä tilanteen oikeaan tulkitsemiseen tarvitaankin lähinnä silloin kun tappotyössä ovat Yhdysvaltojen tai Israelin valtuuttamat tahot. Kuten elävästi muistamme Saddamkin muuttui tyranniksi vasta sen jälkeen kun hän lakkasi tottelemasta Yhdysvaltoja. Samalla hänen tekonsakin muuttuivat järjestyksenpidosta kansanmurhaksi (ajatelkaa poliisia, joka muuttuu mielenosoittajia ampuessaan yhtäkkiä terrorismintorjujasta kansanmurhaajaksi).
On muuten aika veikeää kuunnella kuinka erilaiset asiantuntijat voivottelevat Venäjän mahdollisten vastapakotteiden vaikutuksia Suomen talouteen. Ensin siis laitetaan voimaan omat pakotteet ja sitten ällistellään, että "miksiköhän ne venäläiset nyt boikotoisivat meidän elintarvikkeitamme, kun ne ovat niin suosittuja". No, venäläisvastaisuus on suosittua Suomessa ja Stubb suuri sankari kun on ohjaamassa valtiolaivamme Washingtonin vanaveteen. Innokkaimmat ovat jo epäilemättä menossa nylkemään "karhua", mutta ensin se olisi saatava kaadetuksi. Jeltsinin koplan hallitessa se oli jo kyljellään. Kuvaavana esimerkkinä siitä on kansanterveyden maailmanennätyksellinen rappeutuminen Venäjällä Neuvostoliiton romahdettua. Ei Putinissakaan mitään vikaa muuten olisi, mutta hän on tottelematon (vertaa Saddam ja Noriega).
Minkälaista Venäjää EU ja Yhdysvallat sitten haluaisivat? Kongon tyyppinen järjestely olisi aika mukava. Meikäläiset yhtiöt saisivat edullisesti maan raaka-aineet ja niistä taisteleville sotapäälliköille voitaisiin myydä aseita. Nämä taas painaisivat palkat EK:nkin kadehtimalle tasolle teettämällä orjatyötä vailla kilpailua haittavia byrokraattisia säännöksiä (varsinainen yrittäjän paratiisi siis!). Sotapäälliköt voitaisiin sitten pitää kurissa kilpailuttamalla heitä keskenään, ettei kukaan pääsisi kehittymään liian suureksi. Venäjällä yhden tottelevaisen käskynhaltijan malli olisi kenties parempi sen hallussa olevien ydinaseiden vuoksi. Tällöin länsi voisi keskittyä auttamaan hallitsevaa koplaa opposition tukahduttamisessa (jota tosin tuolloin nimitettäisiin terrorismin torjunnaksi) ja kilpailuttamaan koplan jäseniä keskenään.
Tietysti voisin nimittää Stubbia CIA:n agentiksi, mutta tässä tapauksessa siinä ei olisi mitään mieltä. Ei häntä tarvitse mitenkään ohjailla tai lahjoa pitämään pääkonttorin etua toimintansa tärkeimpänä perustana. Nykyisessä aateilmastossa maanpetos Yhdysvaltain hyväksi olisikin jo ajatuksena mahdottomuus. Osuvasti tilannetta kuvaa perussuomalaisten kansanedustajan Tom Packalenin esittämä kanta, jonka mukaan on hyvä, että NSA vakoilee suomalaisia. Eliittimme ajattelussa mikään, mikä ei ole Yhdysvaltain etu, ei voi olla Suomenkaan etu.
Tämän joustavasti periaatteellisen ulkopolitiikan seuraaminen voi olla vaikeaa tavalliselle kaduntallaajalle, kun pitäisi tietää milloin tappaminen on väärin ja milloin samantekevää tai suorastaan välttämätöntä. Onneksi media, muun porvarillisen älymystömme ohella, helpottaa eettiseten arvioidemme tekemistä erottelemalla "hyvän" ja "pahan" tappamisen toisistaan käyttämällä niistä eri termejä. "Hyvää" tappamista nimitetään "itsepuolustukseksi", "tilanteen rauhoittamiseksi", "terrorismin torjunnaksi", "siviilien turvaamiseksi" tai elegantimmin vaikka "humaaniksi interventioksi". "Pahaa" tappamista kutsutaan "terrorismiksi" tai "kansan murhaksi".
Edellä luetetuja vihjeitä oikeaan ajatteluun tarvitaan sentään onneksi varsin harvoin. Jos Yhdysvallat tai Israel esimerkiksi murhaavat lapsia, kysymys on aina "itsepuolustuksesta" tai "terrorismin torjunnasta" (tosin lapsiakaan ei tällöin nimitetä lapsiksi vaan ihmiskilviksi). Tällöin oikea eurooppalaisten arvojen mukainen reaktio on nimittää päättäväisesti kaikkia änkyröitä, jotka kehtaavat arvostella näitä itsensäpuolustajia, patologisiksi amerikan vihaajiksi tai antisemitisteiksi. Median antamia vihjeitä tilanteen oikeaan tulkitsemiseen tarvitaankin lähinnä silloin kun tappotyössä ovat Yhdysvaltojen tai Israelin valtuuttamat tahot. Kuten elävästi muistamme Saddamkin muuttui tyranniksi vasta sen jälkeen kun hän lakkasi tottelemasta Yhdysvaltoja. Samalla hänen tekonsakin muuttuivat järjestyksenpidosta kansanmurhaksi (ajatelkaa poliisia, joka muuttuu mielenosoittajia ampuessaan yhtäkkiä terrorismintorjujasta kansanmurhaajaksi).
On muuten aika veikeää kuunnella kuinka erilaiset asiantuntijat voivottelevat Venäjän mahdollisten vastapakotteiden vaikutuksia Suomen talouteen. Ensin siis laitetaan voimaan omat pakotteet ja sitten ällistellään, että "miksiköhän ne venäläiset nyt boikotoisivat meidän elintarvikkeitamme, kun ne ovat niin suosittuja". No, venäläisvastaisuus on suosittua Suomessa ja Stubb suuri sankari kun on ohjaamassa valtiolaivamme Washingtonin vanaveteen. Innokkaimmat ovat jo epäilemättä menossa nylkemään "karhua", mutta ensin se olisi saatava kaadetuksi. Jeltsinin koplan hallitessa se oli jo kyljellään. Kuvaavana esimerkkinä siitä on kansanterveyden maailmanennätyksellinen rappeutuminen Venäjällä Neuvostoliiton romahdettua. Ei Putinissakaan mitään vikaa muuten olisi, mutta hän on tottelematon (vertaa Saddam ja Noriega).
Minkälaista Venäjää EU ja Yhdysvallat sitten haluaisivat? Kongon tyyppinen järjestely olisi aika mukava. Meikäläiset yhtiöt saisivat edullisesti maan raaka-aineet ja niistä taisteleville sotapäälliköille voitaisiin myydä aseita. Nämä taas painaisivat palkat EK:nkin kadehtimalle tasolle teettämällä orjatyötä vailla kilpailua haittavia byrokraattisia säännöksiä (varsinainen yrittäjän paratiisi siis!). Sotapäälliköt voitaisiin sitten pitää kurissa kilpailuttamalla heitä keskenään, ettei kukaan pääsisi kehittymään liian suureksi. Venäjällä yhden tottelevaisen käskynhaltijan malli olisi kenties parempi sen hallussa olevien ydinaseiden vuoksi. Tällöin länsi voisi keskittyä auttamaan hallitsevaa koplaa opposition tukahduttamisessa (jota tosin tuolloin nimitettäisiin terrorismin torjunnaksi) ja kilpailuttamaan koplan jäseniä keskenään.
Tietysti voisin nimittää Stubbia CIA:n agentiksi, mutta tässä tapauksessa siinä ei olisi mitään mieltä. Ei häntä tarvitse mitenkään ohjailla tai lahjoa pitämään pääkonttorin etua toimintansa tärkeimpänä perustana. Nykyisessä aateilmastossa maanpetos Yhdysvaltain hyväksi olisikin jo ajatuksena mahdottomuus. Osuvasti tilannetta kuvaa perussuomalaisten kansanedustajan Tom Packalenin esittämä kanta, jonka mukaan on hyvä, että NSA vakoilee suomalaisia. Eliittimme ajattelussa mikään, mikä ei ole Yhdysvaltain etu, ei voi olla Suomenkaan etu.
sunnuntai 20. heinäkuuta 2014
Lento MH17 - Uskaltaako joku paljastaa totuuden?
En tiedä kuka ampui alas malesialaisen matkustajalentokoneen Ukrainan yläpuolella. En tiedä sitä siitä huolimatta, että Yhdysvaltain luottomies, ja siinä sivussa myös Ruotsin ulkoministeri, Carl Bildt "tiesi" jo samana päivänä kertoa, että asialla olivat kapinalliset. Mitään tarkempaa tietoa minulla ei asiasta luonnollisestikaan ole, mutta "uskottavien tahojen" kampanjointi asian ympärillä ja hyötynäkökulma viittaavat täsmälleen vastakkaiseen suuntaan.
Mediassa meille on esitetty pätkää väitetystä kapinallisten keskustelusta, jonka tulisi vakuuttaa meidät kapinallisten syyllisyydestä. Pätkä on peräisin Yhdysvaltain tiedustelulta, joka taas on rehellisyyden ja luotettavuuden vastakohta. Ja olihan se ammattimaisesti tehty kun väitetyt kapinalliset eivät sentään puhuneet englantia. Näitä CIA:n iltasatuja ei tosin suomalaisten toimittajien ohella usko kuin korkeintaan arvoisa pääministerimme Alexander "pepsodent" Stubb. Tällaisella maailmankuvalla varustetulle henkilölle Teeman taannoin esittämä hiihtopartiot-elokuva edustaisi raadollisen realistista kuvausta talvisodasta.
Amerikkalaisten disinformaatio-mylly on sittemmin lisännyt kierroksia. On kerrottu kapinallisten kohtelevan vainajia epäkunnioittavasti. Mikä lienee totuus paikan päällä, mutta jotenkin vaan palasi mieleen ensimmäisen Irakin sodan aikainen lavastus, jossa irakilaisten sotilaiden väitettiin heittelevän vauvoja pois keskoskaapeista kuwaitilaisessa sairaalassa. Sittemmin koko homma on paljastunut erään PR-toimiston sepittämäksi näytelmäksi, mutta aikoinaan se meni täydestä kuin väärä raha. Olisikohan idea tullut peräti raamatusta, kun parhaimmisto Yhdysvalloissa tapaa olla peräti harrasta väkeä. Ainakin itselleni tuosta sepitteestä tulee mieleen Herodeksen aikoinaan masinoima poikalasten murha.
Toinen, vähemmän raamatullinen, keksitty juttu joka tulee mieleen liittyy Hillsboroughin jalkapallostadionin tragediaan, jossa kuoli 96 katsojaa. Tuolloin Rupert Murdochin lehdet väittivät Liverpoolin kannattajien virtsanneen vainajien päälle. Ja täydestä meni taas. Tuolloin oli juuri noussut muotiin työväenluokan mustamaalaus mikä edelleenkin on "kuuminta hottia" vakavasti otettavan median piirissä.
No kyllä asiat varmaan tällä kertaa selviävät, kun itse murhaavan tehokas rauhannobelisti ja vapaan maailman johtaja, Barack Obama, lupasi että Yhdysvallat takaa totuuden tulevan esiin. Kun presidentin pesti on ohi voi herralle suositella stand up-koomikon uraa, sen verran paksua tarinaa herra pystyy laskettelemaan ihan vakavalla naamalla.
Jos asiaa tarkastelee antamatta propagandistisen höperehtimisen sumentaa ajatteluaan on selvää, ettei kapinallisille ole mitään hyötyä ampua alas matkustajakoneita. Sen sijaan sekä Ukrainan hallitus, että Yhdysvallat saisivat lisättyä painetta Venäjän ja kapinallisten suuntaan tällaisella manööverilla. On myös väitetty, että kapinalliset ovat saattaneet saada Venäjältä käyttöönsä Buk-ohjusjärjestelmän. Sen Ukrainan asevoimilla tiedetään olevan tätä asejärjestelmää hallussaan Neuvostoliiton perintönä, puhumattakaan niistä mahdollisuuksista joita heidän amerikkalaiset ystävänsä pystyvät järjestämään.
On kiinnostavaa nähdä miten puolueeton tutkijalautakunta on mahdollista saada kokoon. Vaatisi melkoista riippumattomuutta, lahjomattomuutta ja rohkeutta tuoda julki totuus, jos koneen alasampujaksi osoittautuisi Ukraina Yhdysvalloista puhumattakaan. Monet muistavat millaisen painostuksen kohteeksi ruotsalaisen Hans Blixin tarkastusryhmä joutui kun he eivät löytäneet joukkotuhoaseita. Silloin tapaus saatiin "onnelliseen" päätökseen kun Colin Powell kävi YK:ssa valehtelemassa ja esittelemässä "todistusaineistoaan".
Itse uskon, että tutkimuksen ainoat mahdolliset tulokset ovat Venäjän tai kapinallisten syyllisyys. Jos jokin alkaa viitata Ukrainan tai Yhdysvaltain suuntaan, väitetään todennäköisesti kapinallisten tärvelleen todistusaineiston. Siksi Yhdysvallat olisi täysin riskittömästi voinut ampua tai ammuttaa koneen alas. Saisimme epäilemättä kuulla ja nähdä jonkin uskomattoman selityksen, jolla "hyviksien" syyllisyys saataisiin peitetyksi.ja jota valtamedian papukaijat sitten uskollisesti toistelisivat olipa se kuinka päätön tahansa. Joka hiukkaakaan rohkenisi epäillä tarinaa julistettaisiin sekopäiseksi salaliittoteoreetikoksi.
Mediassa meille on esitetty pätkää väitetystä kapinallisten keskustelusta, jonka tulisi vakuuttaa meidät kapinallisten syyllisyydestä. Pätkä on peräisin Yhdysvaltain tiedustelulta, joka taas on rehellisyyden ja luotettavuuden vastakohta. Ja olihan se ammattimaisesti tehty kun väitetyt kapinalliset eivät sentään puhuneet englantia. Näitä CIA:n iltasatuja ei tosin suomalaisten toimittajien ohella usko kuin korkeintaan arvoisa pääministerimme Alexander "pepsodent" Stubb. Tällaisella maailmankuvalla varustetulle henkilölle Teeman taannoin esittämä hiihtopartiot-elokuva edustaisi raadollisen realistista kuvausta talvisodasta.
Amerikkalaisten disinformaatio-mylly on sittemmin lisännyt kierroksia. On kerrottu kapinallisten kohtelevan vainajia epäkunnioittavasti. Mikä lienee totuus paikan päällä, mutta jotenkin vaan palasi mieleen ensimmäisen Irakin sodan aikainen lavastus, jossa irakilaisten sotilaiden väitettiin heittelevän vauvoja pois keskoskaapeista kuwaitilaisessa sairaalassa. Sittemmin koko homma on paljastunut erään PR-toimiston sepittämäksi näytelmäksi, mutta aikoinaan se meni täydestä kuin väärä raha. Olisikohan idea tullut peräti raamatusta, kun parhaimmisto Yhdysvalloissa tapaa olla peräti harrasta väkeä. Ainakin itselleni tuosta sepitteestä tulee mieleen Herodeksen aikoinaan masinoima poikalasten murha.
Toinen, vähemmän raamatullinen, keksitty juttu joka tulee mieleen liittyy Hillsboroughin jalkapallostadionin tragediaan, jossa kuoli 96 katsojaa. Tuolloin Rupert Murdochin lehdet väittivät Liverpoolin kannattajien virtsanneen vainajien päälle. Ja täydestä meni taas. Tuolloin oli juuri noussut muotiin työväenluokan mustamaalaus mikä edelleenkin on "kuuminta hottia" vakavasti otettavan median piirissä.
No kyllä asiat varmaan tällä kertaa selviävät, kun itse murhaavan tehokas rauhannobelisti ja vapaan maailman johtaja, Barack Obama, lupasi että Yhdysvallat takaa totuuden tulevan esiin. Kun presidentin pesti on ohi voi herralle suositella stand up-koomikon uraa, sen verran paksua tarinaa herra pystyy laskettelemaan ihan vakavalla naamalla.
Jos asiaa tarkastelee antamatta propagandistisen höperehtimisen sumentaa ajatteluaan on selvää, ettei kapinallisille ole mitään hyötyä ampua alas matkustajakoneita. Sen sijaan sekä Ukrainan hallitus, että Yhdysvallat saisivat lisättyä painetta Venäjän ja kapinallisten suuntaan tällaisella manööverilla. On myös väitetty, että kapinalliset ovat saattaneet saada Venäjältä käyttöönsä Buk-ohjusjärjestelmän. Sen Ukrainan asevoimilla tiedetään olevan tätä asejärjestelmää hallussaan Neuvostoliiton perintönä, puhumattakaan niistä mahdollisuuksista joita heidän amerikkalaiset ystävänsä pystyvät järjestämään.
On kiinnostavaa nähdä miten puolueeton tutkijalautakunta on mahdollista saada kokoon. Vaatisi melkoista riippumattomuutta, lahjomattomuutta ja rohkeutta tuoda julki totuus, jos koneen alasampujaksi osoittautuisi Ukraina Yhdysvalloista puhumattakaan. Monet muistavat millaisen painostuksen kohteeksi ruotsalaisen Hans Blixin tarkastusryhmä joutui kun he eivät löytäneet joukkotuhoaseita. Silloin tapaus saatiin "onnelliseen" päätökseen kun Colin Powell kävi YK:ssa valehtelemassa ja esittelemässä "todistusaineistoaan".
Itse uskon, että tutkimuksen ainoat mahdolliset tulokset ovat Venäjän tai kapinallisten syyllisyys. Jos jokin alkaa viitata Ukrainan tai Yhdysvaltain suuntaan, väitetään todennäköisesti kapinallisten tärvelleen todistusaineiston. Siksi Yhdysvallat olisi täysin riskittömästi voinut ampua tai ammuttaa koneen alas. Saisimme epäilemättä kuulla ja nähdä jonkin uskomattoman selityksen, jolla "hyviksien" syyllisyys saataisiin peitetyksi.ja jota valtamedian papukaijat sitten uskollisesti toistelisivat olipa se kuinka päätön tahansa. Joka hiukkaakaan rohkenisi epäillä tarinaa julistettaisiin sekopäiseksi salaliittoteoreetikoksi.
tiistai 17. kesäkuuta 2014
Sirkus Finland introducing twitter-lahtari
Nyt se sitten tapahtui. Kukapa olisi muutama vuosi sitten arvannut, että pääministeriksi jonain päivänä nousee mies, joka saa Esko Ahon vaikuttamaan miellyttävältä. Estottoman omahyväiselle tyylilleen uskollisena Stubb hyökkää näyttämölle riemusta ulvovan sekoomusväen eteen ottamaan selfien. Tämä ele ja hetki kiteyttää nykyisen poliittisen julkisuuden tyhjänpäiväisyyden. Stubb ei ole populisti. Hän on itse populismi omakuvineen, möläytyksineen ja taukoamattomine twitter-yhdentekevyyksineen.
Mitä hänen valintansa kertoo demokratian tilasta? Samaa kuin tuloerojen kasvu, kuristavat säästöt, palvelujen romuttaminen, kansallisomaisuuden tuhoaminen ja keinottelijoiden avokätinen tukeminen yhteisestä kassasta. Joko systeemi on läpeensä mätä tai enemmistö kansalaisista on patologisesti masokisteja. Sanotaan, että politiikassa asiat ottavat aikansa ja on tehtävä kompromisseja. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että kehitys edes hyvin hitaasti lähestyisi enemmistön etujen mukaista asiaintilaa. Onko kapitalismia kansalle ja sosialismia finanssieliitille kompromissi?
Ei tämä reaalidemokraattinen surkeus kuitenkaan ole millään muotoa historiallinen välttämättömyys. Sen säilyttämisen eteen tehdään hartiavoimin töitä kapitalistien etujärjestöissä, puoluetoimistoissa, viestintätoimistoissa ja kaikkien edellämainittujen korruptoimissa toimituksissa. Kuinka me muuten päivästä toiseen jaksaisimme uskoa valheet tosiksi ja järjettömyydet välttämättömyyksiksi? Jälleen kerran on muistutettava, ennen kuin irrationalistit ehtivät ajatellakaan mielikuvituksetonta salaliittoteoria-repliikkiään, että korruption toteuttamiseksi ei tarvita kassakaappisopimuksia tai ruskeita kirjekuoria. Yhteisymmärrys ja yhteiset edut riittävät pitkälle. Eikä joustavasta suhtautumisesta totuuteenkaan ole haittaa.
Ei Alexander Stubb ole suinkaan syypää kaikkeen nykyiseen kurjuuteen. Hän on vain kansainvälisen finanssi- ja aseteollisen kompleksin touhukas pikkuvirkamies syrjäisessä maailmankolkassa. Mutta hän on matkalla kohti keskusta, koska on suuren läntisen ystävän silmissä luotettava apuri. Hannu Taanila tituleerasi joskus osuvasti Martti Ahtisaarta puoliamerikkalaiseksi, mutta Alexander Stubbin kohdalla pitoisuus lienee vielä korkeampi. Kunhan pöly laskeutuu hän vie Suomen NATOon rahoittamaan "humaaneja" pommituksia ja tappamaan kaukaisten maiden tavallisia ihmisiä "vapauden", öljyn, metallien tai joidenkin muiden yhtä jalojen päämäärien vuoksi.
Kehitys kehittyy ja joskus kerkeä sirkuspellekin voi päästä tirehtööriksi.
Mitä hänen valintansa kertoo demokratian tilasta? Samaa kuin tuloerojen kasvu, kuristavat säästöt, palvelujen romuttaminen, kansallisomaisuuden tuhoaminen ja keinottelijoiden avokätinen tukeminen yhteisestä kassasta. Joko systeemi on läpeensä mätä tai enemmistö kansalaisista on patologisesti masokisteja. Sanotaan, että politiikassa asiat ottavat aikansa ja on tehtävä kompromisseja. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että kehitys edes hyvin hitaasti lähestyisi enemmistön etujen mukaista asiaintilaa. Onko kapitalismia kansalle ja sosialismia finanssieliitille kompromissi?
Ei tämä reaalidemokraattinen surkeus kuitenkaan ole millään muotoa historiallinen välttämättömyys. Sen säilyttämisen eteen tehdään hartiavoimin töitä kapitalistien etujärjestöissä, puoluetoimistoissa, viestintätoimistoissa ja kaikkien edellämainittujen korruptoimissa toimituksissa. Kuinka me muuten päivästä toiseen jaksaisimme uskoa valheet tosiksi ja järjettömyydet välttämättömyyksiksi? Jälleen kerran on muistutettava, ennen kuin irrationalistit ehtivät ajatellakaan mielikuvituksetonta salaliittoteoria-repliikkiään, että korruption toteuttamiseksi ei tarvita kassakaappisopimuksia tai ruskeita kirjekuoria. Yhteisymmärrys ja yhteiset edut riittävät pitkälle. Eikä joustavasta suhtautumisesta totuuteenkaan ole haittaa.
Ei Alexander Stubb ole suinkaan syypää kaikkeen nykyiseen kurjuuteen. Hän on vain kansainvälisen finanssi- ja aseteollisen kompleksin touhukas pikkuvirkamies syrjäisessä maailmankolkassa. Mutta hän on matkalla kohti keskusta, koska on suuren läntisen ystävän silmissä luotettava apuri. Hannu Taanila tituleerasi joskus osuvasti Martti Ahtisaarta puoliamerikkalaiseksi, mutta Alexander Stubbin kohdalla pitoisuus lienee vielä korkeampi. Kunhan pöly laskeutuu hän vie Suomen NATOon rahoittamaan "humaaneja" pommituksia ja tappamaan kaukaisten maiden tavallisia ihmisiä "vapauden", öljyn, metallien tai joidenkin muiden yhtä jalojen päämäärien vuoksi.
Kehitys kehittyy ja joskus kerkeä sirkuspellekin voi päästä tirehtööriksi.
torstai 5. kesäkuuta 2014
Oikeisto äänessä - koomikko-ruhtinaat vievät narrien työpaikat?
Presidentti Barack Obama antoi taas taannoisessa puheessaan loistavan oppitunnin liberaalista maailmankuvasta todetessaan, että imperiumien aika on ohitse, eikä suurten valtioiden tule uhkailla pienempiään aseellisesti. En ole kuullut, että Yhdysvallat itse olisi sulkemassa ulkomailla sijaitsevia tukikohtiaan tai poistumassa Afganistanista, joten ilmoitus taisi olla hiukan hätiköity. Vaikka on vanhastaan jo tuttua, ettei oikeistolainen koskaan anna mitättömien pikkuseikkojen, kuten faktojen, häiritä säkenöivää argumentointia näin röyhkeä päin naamaa valehteleminen hätkähdyttää aina. Röyhkeästä valehtelusta on tullut reaalidemokratiassa niin tavallinen ilmiö, että se ansaisisi tulla tutkituksi. Mielenkiintoista olisi saada selville uskooko puhuja itse sanomaansa. Uskooko esimerkiksi Obama, joka viikottain allekirjoittaa tappokäskyjä ja panee tarvittaessa CIAn tai jonkin muista vastaavista orgaaneistaan horjuttamaan tottelemattomia hallituksia, olevansa suuri hyväntekijä.
Onneksi pääkonttorin propagandaa kritiikittömästi toistelevalle valtamedialle on myös vaihtoehtoja. Mitään poliittisesti merkittävää vaihtoehtoa nämä kriittiset kanavat eivät tarjoa, koska suuri yleisö ei niitä löydä, mutta saa niistä ainakin terapeuttista vaihtelua tavanomaisen valehtelun sijaan. Itse katselin pari päivää sitten Kultturivihkojen EU-vaalistudiota, jossa oli vieraana Leif Salmén. Hän pani merkille monia kiinnostavia seikkoja, jotka YLElle, HSlle ja muille Washingtonin papukaijoille ovat täysin käsittämättömiä. Hän mm totesi EU-vaalien äänestysprosentin jäävän joissakin itäisen keski-euroopan maissa Yhdysvaltain tasolle 20%. Lisäten edelleen osuvasti että Yhdysvallat ei olekaan demokratia vaan plutokratia. Hän myös kritisoi käsitystä EU:sta rauhan projektia huomauttaen sen jäsenien olleen aktiivisessa roolissa Jugoslavian hajoamissodan käynnistymisessä, jonka eräänä alkupisteenä oli se, kun Saksa meni kerkeästi tunnustamaan Slovenian itsenäisyyden.
Katselin siis Kulttuurivihkojen vaalistudiota vaali-illan jälkeen, mikä saattaa vaikuttaa kummalliselta, mutta valtamedian vastaavista lähetyksistä poiketen siinä puhuttiin asiaa, eikä vain arvuuteltu puolueiden kannatusprosentin kymmenysten mahdollisia muutoksia laskennan edistyessä. Salménia totta vieköön kaivattaisiin televisiossa vastapainoksi sitä, hyvin harvoja kunniallisia poikkeuksia lukuun ottamatta, nykyään hallitsevien oikeistoämyrien ja pölvästien törkytehtailulle. Pitäisi varmaankin perehtyä niihin esseekokoelmiin, joiden kirjoittamiseen Salmén on viimeisten vuosien aikana keskittynyt.
Pari muutakin kiinnostavaa juttua osui silmään viikon aikana. Toinen oli hyvin poikkeuksellisesti HS:ssa, jossa Elina Grundström kirjoitti rokotusvastaisuuden ja ylipäätään tieteelliseen tietoon kohdistuvan kasvavan epäluuloisuuden, jopa vihan merkitsevän keskiajan paluuta. Tähän liittyy myös valtioiden vallan rapautuminen mm veronkierron seurauksena ja julkisten väkivaltakoneistojen korvautuminen yksityisillä, esimerkiksi rikkaiden yksityisarmeijoilla ja jengeillä. Kiinnostava ajatus, jota sietää tuumailla. Olen kyllä pannut merkille irrationalismin nousun ja sen että valtiota ja sen omaisuutta pidetään nykyään usein vain henkilökohtaisen hyödyn tavoittelun välineenä. Valtion toimintoja yksityistetään ja ulkoistetaan niin, ettei se enää selviä tehtävistään. Ainoa toiminta, jota ei yksityistetä on kaiketi keinottelijoiden tappioiden maksaminen.
Toisen kiinnostavan pikkujutun huomasin Voiman sivuilta. Se tosin taisi olla jo vuodelta 2010, mutten aiemmin ollut huomannut sitä. Siinä oli linkki virolaisen kirjailijan Jaan Kaplinskin blogiin. Sofi Oksasen kirjaan Puhdistus viitaten Kaplinski sanoo, että elämä Neuvostoliitossa 50-luvulla ei ollut helvettiä. Valtio oli tosin epäonnistunut, mutta huonompiakin valtioita oli niin silloin kuin vielä nytkin. Siihen aikaan ilmestyi laadukastakin kirjallisuutta, mutta Oksasen kirja muistuttaa mustavalkoisuudessaan kankeimpia stalinistisia tekeleitä. Hyvikset ja pahikset ovat vain vaihtaneet paikkaa. Mutta Sofi Oksanen iski hyvään markkinarakoon. Mitä karseampaa tarinaa iskee kaikesta vasemmistolaisuudelta haiskahtavastakin sen paremmin kauppa käy.
Yhdysvalloissa on koomikko presidenttinä. Me saamme koomikon pääministeriksi, jos Alexander Stubb voittaa sekoomuksen puheenjohtajan paikan. Molempien jutut ovat kaikessa tolkuttomuudessaan tavallaan hauskojakin, mutta hauskuuteen sekoittuu myös epäuskoa. Oikeasti pellet kuuluisivat sirkukseen.
Onneksi pääkonttorin propagandaa kritiikittömästi toistelevalle valtamedialle on myös vaihtoehtoja. Mitään poliittisesti merkittävää vaihtoehtoa nämä kriittiset kanavat eivät tarjoa, koska suuri yleisö ei niitä löydä, mutta saa niistä ainakin terapeuttista vaihtelua tavanomaisen valehtelun sijaan. Itse katselin pari päivää sitten Kultturivihkojen EU-vaalistudiota, jossa oli vieraana Leif Salmén. Hän pani merkille monia kiinnostavia seikkoja, jotka YLElle, HSlle ja muille Washingtonin papukaijoille ovat täysin käsittämättömiä. Hän mm totesi EU-vaalien äänestysprosentin jäävän joissakin itäisen keski-euroopan maissa Yhdysvaltain tasolle 20%. Lisäten edelleen osuvasti että Yhdysvallat ei olekaan demokratia vaan plutokratia. Hän myös kritisoi käsitystä EU:sta rauhan projektia huomauttaen sen jäsenien olleen aktiivisessa roolissa Jugoslavian hajoamissodan käynnistymisessä, jonka eräänä alkupisteenä oli se, kun Saksa meni kerkeästi tunnustamaan Slovenian itsenäisyyden.
Katselin siis Kulttuurivihkojen vaalistudiota vaali-illan jälkeen, mikä saattaa vaikuttaa kummalliselta, mutta valtamedian vastaavista lähetyksistä poiketen siinä puhuttiin asiaa, eikä vain arvuuteltu puolueiden kannatusprosentin kymmenysten mahdollisia muutoksia laskennan edistyessä. Salménia totta vieköön kaivattaisiin televisiossa vastapainoksi sitä, hyvin harvoja kunniallisia poikkeuksia lukuun ottamatta, nykyään hallitsevien oikeistoämyrien ja pölvästien törkytehtailulle. Pitäisi varmaankin perehtyä niihin esseekokoelmiin, joiden kirjoittamiseen Salmén on viimeisten vuosien aikana keskittynyt.
Pari muutakin kiinnostavaa juttua osui silmään viikon aikana. Toinen oli hyvin poikkeuksellisesti HS:ssa, jossa Elina Grundström kirjoitti rokotusvastaisuuden ja ylipäätään tieteelliseen tietoon kohdistuvan kasvavan epäluuloisuuden, jopa vihan merkitsevän keskiajan paluuta. Tähän liittyy myös valtioiden vallan rapautuminen mm veronkierron seurauksena ja julkisten väkivaltakoneistojen korvautuminen yksityisillä, esimerkiksi rikkaiden yksityisarmeijoilla ja jengeillä. Kiinnostava ajatus, jota sietää tuumailla. Olen kyllä pannut merkille irrationalismin nousun ja sen että valtiota ja sen omaisuutta pidetään nykyään usein vain henkilökohtaisen hyödyn tavoittelun välineenä. Valtion toimintoja yksityistetään ja ulkoistetaan niin, ettei se enää selviä tehtävistään. Ainoa toiminta, jota ei yksityistetä on kaiketi keinottelijoiden tappioiden maksaminen.
Toisen kiinnostavan pikkujutun huomasin Voiman sivuilta. Se tosin taisi olla jo vuodelta 2010, mutten aiemmin ollut huomannut sitä. Siinä oli linkki virolaisen kirjailijan Jaan Kaplinskin blogiin. Sofi Oksasen kirjaan Puhdistus viitaten Kaplinski sanoo, että elämä Neuvostoliitossa 50-luvulla ei ollut helvettiä. Valtio oli tosin epäonnistunut, mutta huonompiakin valtioita oli niin silloin kuin vielä nytkin. Siihen aikaan ilmestyi laadukastakin kirjallisuutta, mutta Oksasen kirja muistuttaa mustavalkoisuudessaan kankeimpia stalinistisia tekeleitä. Hyvikset ja pahikset ovat vain vaihtaneet paikkaa. Mutta Sofi Oksanen iski hyvään markkinarakoon. Mitä karseampaa tarinaa iskee kaikesta vasemmistolaisuudelta haiskahtavastakin sen paremmin kauppa käy.
Yhdysvalloissa on koomikko presidenttinä. Me saamme koomikon pääministeriksi, jos Alexander Stubb voittaa sekoomuksen puheenjohtajan paikan. Molempien jutut ovat kaikessa tolkuttomuudessaan tavallaan hauskojakin, mutta hauskuuteen sekoittuu myös epäuskoa. Oikeasti pellet kuuluisivat sirkukseen.
perjantai 23. toukokuuta 2014
Säkenöivää argumentointia - parhaimmistomme NATO:n asialla
Kun kuuntelee Nato-jäsenyyden puolustajien argumentointia voi jäsenyyden vastustajana vain toivoa lisää samaa lajia. Viimeksi liikkeellä oli Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Kalle Michelsen. Hän perusteli kaakkois-Suomen alueuutisissa jäsenyyden siunauksellisuutta taloudellisilla näkökohdilla. Professori M:n mukaan Suomen aseman "epäselvyys" Naton ja Venäjän välissä hankaloittaa kaupankäyntiä. Jäsenyys Natossa selkiyttäisi arvon professorin mukaan Suomen asemaa ja parantaisi pitkällä tähtäimellä myös idän (kauppa)suhteita.
En tiedä mitä oppialaa professori M edustaa, mutta argumentaation vauhdikkuuden perusteella veikkaisin hänen olevan taiteilijaprofessori. Jos hänellä on takanaan myös joitakin teoreettisia opintoja, eivät ne millään muotoa pysty kahlitsemaan professori M:n hengen häkellyttävää lentoa. Professori M on henkevine argumentteineen arvovaltaisessa seurassa. Itse rauhan nobelisti Martti Ahtisaari on todennut Suomen Nato-jäsenyydestä koituvan taloudellisia etuja. Se tosin jäi epäselväksi tarkoittiko presidentti Ahtisaari Suomen valtion vai omaa talouttaan. Jos lukee Jussi Parviaisen blogia on taipuvainen asettumaan jälkimmäisen tulkintavaihtoehdon kannalle.
Kun kuuntelee edellä mainittujen kahden herran Nato-asianajoa tulee ihmetelleeksi missä luuraa meppi Liisa Jaakonsaari, joka sentään on suomalaisten demarien keskuudessa läntisen sotilasliiton tarmokkain tukija ja kotisivujensa mukaan Suomen Atlantti-seuran puheenjohtaja vuodesta 2009 lähtien. Miksei Jaakonsaari kuitenkaan tartu aktiivisemmin Ukrainan kriisin tarjoamaan tilaisuuteen edistää sydänmen asiaansa etenkin kun hän on kampanjoimassa päästäkseen jatkokaudelle EU-parlamenttiin. Ensisilmäyksellä eivät Jaakonsaaren ehdokassivutkaan millään lailla Naton olevan hänen tärkeimpiä profiloivia kysymyksiään. Joku sairaalloisen epäluuloinen ihminen voisi väittää sillä olevan jotakin tekemistä suomalaisen vaalikarjan härkäpäisen Nato-vastaisuuden kanssa.
Hiukan Jaakonsaaren blogia selailtuani havaitsen suureksi helpotuksekseni kuitenkin, ettei Liisa jää yhtään Kallea ja Marttia pahemmaksi todetessaan seuraavaa: "Brysselissä vieraillut Yhdysvaltojen presidentti Obama kertoi olevansa enemmän huolissaan ydiniskusta Manhattanille kuin siitä, mitä tapahtuu Ukrainassa. Totta tietenkin – huolen jaamme kaikki, mutta samalla Obama tuli paljastaneeksi sen tosiasian, että USA:lla on vähiten menetettävää kärjistyvässä Ukrainan ja Venäjän välisessä kriisissä. Siksi Euroopassa pitää olla nyt erityisen varovainen." Parhaimmistomme ajatuksiin perehtyminen on palkitsevampaa kuin saatamme kuvitellakaan. Ilman Jaakonsaaren blogia ainakaan minä en olisi osannut kuvitellakaan meidän kaikkien olevan huolissamme ennen kaikkea ydiniskusta Manhattanille.
En tiedä mitä oppialaa professori M edustaa, mutta argumentaation vauhdikkuuden perusteella veikkaisin hänen olevan taiteilijaprofessori. Jos hänellä on takanaan myös joitakin teoreettisia opintoja, eivät ne millään muotoa pysty kahlitsemaan professori M:n hengen häkellyttävää lentoa. Professori M on henkevine argumentteineen arvovaltaisessa seurassa. Itse rauhan nobelisti Martti Ahtisaari on todennut Suomen Nato-jäsenyydestä koituvan taloudellisia etuja. Se tosin jäi epäselväksi tarkoittiko presidentti Ahtisaari Suomen valtion vai omaa talouttaan. Jos lukee Jussi Parviaisen blogia on taipuvainen asettumaan jälkimmäisen tulkintavaihtoehdon kannalle.
Kun kuuntelee edellä mainittujen kahden herran Nato-asianajoa tulee ihmetelleeksi missä luuraa meppi Liisa Jaakonsaari, joka sentään on suomalaisten demarien keskuudessa läntisen sotilasliiton tarmokkain tukija ja kotisivujensa mukaan Suomen Atlantti-seuran puheenjohtaja vuodesta 2009 lähtien. Miksei Jaakonsaari kuitenkaan tartu aktiivisemmin Ukrainan kriisin tarjoamaan tilaisuuteen edistää sydänmen asiaansa etenkin kun hän on kampanjoimassa päästäkseen jatkokaudelle EU-parlamenttiin. Ensisilmäyksellä eivät Jaakonsaaren ehdokassivutkaan millään lailla Naton olevan hänen tärkeimpiä profiloivia kysymyksiään. Joku sairaalloisen epäluuloinen ihminen voisi väittää sillä olevan jotakin tekemistä suomalaisen vaalikarjan härkäpäisen Nato-vastaisuuden kanssa.
Hiukan Jaakonsaaren blogia selailtuani havaitsen suureksi helpotuksekseni kuitenkin, ettei Liisa jää yhtään Kallea ja Marttia pahemmaksi todetessaan seuraavaa: "Brysselissä vieraillut Yhdysvaltojen presidentti Obama kertoi olevansa enemmän huolissaan ydiniskusta Manhattanille kuin siitä, mitä tapahtuu Ukrainassa. Totta tietenkin – huolen jaamme kaikki, mutta samalla Obama tuli paljastaneeksi sen tosiasian, että USA:lla on vähiten menetettävää kärjistyvässä Ukrainan ja Venäjän välisessä kriisissä. Siksi Euroopassa pitää olla nyt erityisen varovainen." Parhaimmistomme ajatuksiin perehtyminen on palkitsevampaa kuin saatamme kuvitellakaan. Ilman Jaakonsaaren blogia ainakaan minä en olisi osannut kuvitellakaan meidän kaikkien olevan huolissamme ennen kaikkea ydiniskusta Manhattanille.
torstai 8. toukokuuta 2014
Kuinka ymmärtää porvarillista ajattelua?
Kun valkoinen armeija (suomeksi lahtarit) valloitti 1918 punaisten hallussa olleen Tampereen he jakoivat ilmoitusta, jossa sanottiin: "Antautukaa! Me emme tapa vankejamme, kuten punaiset." Allekirjoitus Valkoisen armeijan ylipäällikkö C.G.E. Mannerheim. No me, joille lahtareitten täyttämät joukkohaudat ovat tuttuja tiedämme kuinka paljon Mannerheimin lupaukseen saattoi luottaa. Aika pian se selvisi myös tamperelaisille, kun lahtarit alkoivat teloittaa tasapuolisesti molempien sukupuolien edustajia lapsiakaan unohtamatta.
Tämä on oiva esimerkki kun yrittää ymmärtää porvarillista ajattelua. Jos nyt menisi kysymään joltain liberaalilta reaalidemokraatilta pitikö marskin lupaus Tampereella 1918 antama paikkansa saisi epäilemättä myöntävän vastauksen. Tämä edustaa sitä samaa totuus- ja oikeudenmukaisuuskäsitystä, jonka mukaan Hamid Karzai on demokraattisesti valittu presidentti vaikka jo etukäteen tiedetään ettei suuri osa äänioikeutetuista voi äänestää (koska monia äänestyspaikkoja ei avata) ja uurnaan päätyy lopulta miljoonia äänestyslippuja enemmän kuin mitä kansalaisia on käynyt äänestämässä. Ja kaiken lisäksi maassa on miehitysarmeija. Yhtä moitteettoman vapaina on pidetty Irakissa länsimiehityksen aikana pidettyjä vaaleja. Vaikka Yhdysvaltain johtaman koalition joukot taistelivat vaalien aikana ne olivat siitä huolimatta ongelmattoman (reaali)demokraattiset.
Muualla maailmassa reaalidemokratian voittokulku tietää paikalliselle väestölle jatkuvaa verilöylyä ja nöyryytyksiä. Me selviämme pelkillä henkisillä vaivoilla, jotka päivittäinen hurskastelevan valehtelun kuunteleminen ja katseleminen aiheuttaa. Tältä ei nimittäin voi välttyä, jos katselee tai kuuntelee YLEä tai kaupallisia ja lukee hesaria. Kunnialliset, rehelliset poikkeukset ovat harvinaisia (luultavasti uraputki jää lyhyeksi tai sitten pää ja henkilökohtainen moraali eivät kestä jatkuvaa valehtelemista). Kaikkein kiinnostavinta on miettiä kuka uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa kekkaloivista propagandalingoista valehtelee tyhmyyttään tai tietämättömyyttään ja kuka pomon mieliksi uraansa edistääkseen. Sitten ovat tietysti myös ne jotka tekevät sen aatteellisista syistä pitääkseen pystyssä reaalidemokraattista kapitalismia.
Joidenkin oikeistopoliitikkojen ohella myös pääkirjoittajat ovat kyselleet NATO-keskustelun perään kaiketi Ukrainan kriisin innoittamina. Vaikka oikeisto tapansa mukaan kyselee kernaasti muiden moraalin perään olisi aiheellista keskustella myös NATO:n moraalista. Tasapuolinen kaukaisten maiden kaikenikäisten ihmisten tappaminen on tälle järjestölle arkipäiväisen luontevaa (lennokkien kauko-ohjaajat nimittävät tappamiaan ihmisiä rennosti termillä "bugsplat"). Tämä ei arvatenkaan hetkauta porvarillisia kunnon kansalaisia, sillä olisihan heidän kannaltaan monin verroin traagisempaa, jos nämä ihmiset lennokin tähtäimen asemesta päätyisivät omaan naapurustoon pakolaisiksi. Sehän laskisi kämpän arvoa! Mutta mitäs tuumaatte siitä, että NATOn kuljetuskoneet lennättävät heroiinia Afganistanista Belgiaan ja sieltä koko Euroopan laajuisille markkinoille? Tästäkään ei juuri ole mediassamme puhuttu. Jos puhuttaisiin, yrityshenkinen porvarimme kysyisi kaiketi, kuinka bisnekseen pääsee mukaan?
Tämä on oiva esimerkki kun yrittää ymmärtää porvarillista ajattelua. Jos nyt menisi kysymään joltain liberaalilta reaalidemokraatilta pitikö marskin lupaus Tampereella 1918 antama paikkansa saisi epäilemättä myöntävän vastauksen. Tämä edustaa sitä samaa totuus- ja oikeudenmukaisuuskäsitystä, jonka mukaan Hamid Karzai on demokraattisesti valittu presidentti vaikka jo etukäteen tiedetään ettei suuri osa äänioikeutetuista voi äänestää (koska monia äänestyspaikkoja ei avata) ja uurnaan päätyy lopulta miljoonia äänestyslippuja enemmän kuin mitä kansalaisia on käynyt äänestämässä. Ja kaiken lisäksi maassa on miehitysarmeija. Yhtä moitteettoman vapaina on pidetty Irakissa länsimiehityksen aikana pidettyjä vaaleja. Vaikka Yhdysvaltain johtaman koalition joukot taistelivat vaalien aikana ne olivat siitä huolimatta ongelmattoman (reaali)demokraattiset.
Muualla maailmassa reaalidemokratian voittokulku tietää paikalliselle väestölle jatkuvaa verilöylyä ja nöyryytyksiä. Me selviämme pelkillä henkisillä vaivoilla, jotka päivittäinen hurskastelevan valehtelun kuunteleminen ja katseleminen aiheuttaa. Tältä ei nimittäin voi välttyä, jos katselee tai kuuntelee YLEä tai kaupallisia ja lukee hesaria. Kunnialliset, rehelliset poikkeukset ovat harvinaisia (luultavasti uraputki jää lyhyeksi tai sitten pää ja henkilökohtainen moraali eivät kestä jatkuvaa valehtelemista). Kaikkein kiinnostavinta on miettiä kuka uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa kekkaloivista propagandalingoista valehtelee tyhmyyttään tai tietämättömyyttään ja kuka pomon mieliksi uraansa edistääkseen. Sitten ovat tietysti myös ne jotka tekevät sen aatteellisista syistä pitääkseen pystyssä reaalidemokraattista kapitalismia.
Joidenkin oikeistopoliitikkojen ohella myös pääkirjoittajat ovat kyselleet NATO-keskustelun perään kaiketi Ukrainan kriisin innoittamina. Vaikka oikeisto tapansa mukaan kyselee kernaasti muiden moraalin perään olisi aiheellista keskustella myös NATO:n moraalista. Tasapuolinen kaukaisten maiden kaikenikäisten ihmisten tappaminen on tälle järjestölle arkipäiväisen luontevaa (lennokkien kauko-ohjaajat nimittävät tappamiaan ihmisiä rennosti termillä "bugsplat"). Tämä ei arvatenkaan hetkauta porvarillisia kunnon kansalaisia, sillä olisihan heidän kannaltaan monin verroin traagisempaa, jos nämä ihmiset lennokin tähtäimen asemesta päätyisivät omaan naapurustoon pakolaisiksi. Sehän laskisi kämpän arvoa! Mutta mitäs tuumaatte siitä, että NATOn kuljetuskoneet lennättävät heroiinia Afganistanista Belgiaan ja sieltä koko Euroopan laajuisille markkinoille? Tästäkään ei juuri ole mediassamme puhuttu. Jos puhuttaisiin, yrityshenkinen porvarimme kysyisi kaiketi, kuinka bisnekseen pääsee mukaan?
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
Mitä Kokoomuksen puheenjohtajalta edellytetään
Kokoomuksen tulevalta puheenjohtajalta edellytetään kykyä "vaikeisiin päätöksiin". On oltava epäröimättä valmis viemään vaikka mummolta tekohampaat suusta, lapselta tuttipullo ja heittämään suurperhe irtaimistoineen pakkaseen, jotta sijoittajien tappiot ja luottoluokittajien toiveet saadaan täytettyä. On myös nikottelematta pystyttävä nostamaan osinkoveroa, palautettava varallisuusvero ja... no jaa unohdetaan nämä jälkimmäiset. Ei puheenjohtajakandidaateilta voi mahdottomia vaatia. Jämäkkä pitää olla mutta ei sentään sydämetön.
Kokoomuksen puheenjohtaja ei myöskään saa olla liian herkkähipiäinen. Kateelliset ja laiskat ihmiset keksivät mitä älyttömämpiä syytöksiä joilla piinata niitä, jotka menestyvät oman ahkeruutensa ja nerokkuutensa ansiosta. Ajatekaa nyt vaikka Paula Risikkoa. Hän ihan vaan hyvää hyvyyttään ja pelkästään työttömien parasta ajatellen ehdotti, että sosiaaliturvan vastikkeeksi pitäisi ihan pikkuisen paiskia pakkotöitä vaikka jonkun pyyteettömän hoivayrittäjän vanhusvarastolla. Ja heti kateelliset, kaunaiset ja laiskat ihmiset ovat syyttämässä häntä natsiksi. Tämä on aivan tolkutonta! Ei Risikko tai muutkaan kokoomuslaiset mitään natseja ole! Vai oletteko kateelliset nähneet jonkun pukeutuvan univormuun? No jaa... Aika monet poliisit, kapiaiset ja sairaanhoitajat kannattavat kokoomusta. Mutta kenelläkään ette varmasti ole nähneet sellaisia hassuja pieniä viiksiä, joten puhe natseista on vain tyypillistä suomalaista kateutta. Kaunaisten häviäjien panettelua!
Merkittävien ulkopoliittisten suhteiden hoitamisen kannalta kaikki kokoomuksen puheenjohtajakandidaatit ovat luotettavia. En puhu nyt Brysselissä sukkuloinnista, sillä sehän on sisäpolitiikkaa. Moskovan suunnan taas voi delegoida epävirallisen ulkoministerimme, Kimmo Sasin, kontolle. Hänhän jo taannoin kehuskeli näpäyttäneensä Venäjää Euroopan neuvoston kokouksessa. Tarkoitan tietenkin suhteita Washingtonin pääkonttorille. Sekä Stubb, Vapaavuori, että Virkkunen ymmärtävät pääkonttorin kanssa käytettävän liturgian päälle. Jos Venezuelan presidentti Maduro päättää jotain, se on ihmisoikeusrikkomus. Jos CIA kiduttaa jotain arabia se on... jaa-a mikähän se olisi? No, riittää kun tietää ettei se ole ainakaan ihmisoikeusrikkomus. Kun Kuuban presidentti Raul Castro sanoo jotain se on sekä ihmisoikeusrikkomus, että kansainvälisen oikeuden loukkaus. Kun Yhdysvallat eliminoi pakistanilaisen hääseurueen se on... jaa, olipa mikä hyvänsä, niin riittää että tietää, ettei se ole ihmisoikeusrikkomus eikä kansainvälisen oikeuden loukkaus. Korkeintaan se on virhe. Ihan pikkuinen virhe tosin. Siis jos ollaan ihan varmoja ettei kukaan hääseurueesta ollut terroristi niin silloin voidaan puhua voimavarojen kohdentamisesta hiukan väärin. Mutta mistäs sen aina tietää kuka on terroristi varsinkaan Pakistanissa ja olisi niistä lapsista joku voinut aikuisena ryhtyä terroristiksi, joten kai se voisi olla sellainen ennalta ehkäisevä isku sitten...
Kuten näemme kokoomuksen puheenjohtajalta odotetaan aivan erityisiä ominaisuuksia. Kaikkia ei tässä voi edes luetella. Edellä mainittujen lisäksi, ja ennen kaikkea, hänen täytyy pystyä puhumaan vakuuttavasti niin etteivät mitättömät sivuseikat, kuten totuus, johdonmukaisuus tai luonnonlait kahlitse jouhevaa argumentointia. Ei sitä muuten kykypuolueen puheenjohtajaksi pääsisikään.
Kokoomuksen puheenjohtaja ei myöskään saa olla liian herkkähipiäinen. Kateelliset ja laiskat ihmiset keksivät mitä älyttömämpiä syytöksiä joilla piinata niitä, jotka menestyvät oman ahkeruutensa ja nerokkuutensa ansiosta. Ajatekaa nyt vaikka Paula Risikkoa. Hän ihan vaan hyvää hyvyyttään ja pelkästään työttömien parasta ajatellen ehdotti, että sosiaaliturvan vastikkeeksi pitäisi ihan pikkuisen paiskia pakkotöitä vaikka jonkun pyyteettömän hoivayrittäjän vanhusvarastolla. Ja heti kateelliset, kaunaiset ja laiskat ihmiset ovat syyttämässä häntä natsiksi. Tämä on aivan tolkutonta! Ei Risikko tai muutkaan kokoomuslaiset mitään natseja ole! Vai oletteko kateelliset nähneet jonkun pukeutuvan univormuun? No jaa... Aika monet poliisit, kapiaiset ja sairaanhoitajat kannattavat kokoomusta. Mutta kenelläkään ette varmasti ole nähneet sellaisia hassuja pieniä viiksiä, joten puhe natseista on vain tyypillistä suomalaista kateutta. Kaunaisten häviäjien panettelua!
Merkittävien ulkopoliittisten suhteiden hoitamisen kannalta kaikki kokoomuksen puheenjohtajakandidaatit ovat luotettavia. En puhu nyt Brysselissä sukkuloinnista, sillä sehän on sisäpolitiikkaa. Moskovan suunnan taas voi delegoida epävirallisen ulkoministerimme, Kimmo Sasin, kontolle. Hänhän jo taannoin kehuskeli näpäyttäneensä Venäjää Euroopan neuvoston kokouksessa. Tarkoitan tietenkin suhteita Washingtonin pääkonttorille. Sekä Stubb, Vapaavuori, että Virkkunen ymmärtävät pääkonttorin kanssa käytettävän liturgian päälle. Jos Venezuelan presidentti Maduro päättää jotain, se on ihmisoikeusrikkomus. Jos CIA kiduttaa jotain arabia se on... jaa-a mikähän se olisi? No, riittää kun tietää ettei se ole ainakaan ihmisoikeusrikkomus. Kun Kuuban presidentti Raul Castro sanoo jotain se on sekä ihmisoikeusrikkomus, että kansainvälisen oikeuden loukkaus. Kun Yhdysvallat eliminoi pakistanilaisen hääseurueen se on... jaa, olipa mikä hyvänsä, niin riittää että tietää, ettei se ole ihmisoikeusrikkomus eikä kansainvälisen oikeuden loukkaus. Korkeintaan se on virhe. Ihan pikkuinen virhe tosin. Siis jos ollaan ihan varmoja ettei kukaan hääseurueesta ollut terroristi niin silloin voidaan puhua voimavarojen kohdentamisesta hiukan väärin. Mutta mistäs sen aina tietää kuka on terroristi varsinkaan Pakistanissa ja olisi niistä lapsista joku voinut aikuisena ryhtyä terroristiksi, joten kai se voisi olla sellainen ennalta ehkäisevä isku sitten...
Kuten näemme kokoomuksen puheenjohtajalta odotetaan aivan erityisiä ominaisuuksia. Kaikkia ei tässä voi edes luetella. Edellä mainittujen lisäksi, ja ennen kaikkea, hänen täytyy pystyä puhumaan vakuuttavasti niin etteivät mitättömät sivuseikat, kuten totuus, johdonmukaisuus tai luonnonlait kahlitse jouhevaa argumentointia. Ei sitä muuten kykypuolueen puheenjohtajaksi pääsisikään.
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Totuus Palmen murhasta. Petterssonin parjaaminen on syytä lopettaa.
Olen kirjoittanut Palmen murhasta aikaisemminkin, mutta nyt se on tehtävä, toistonkin uhalla, uudestaan. Göteborgissa asuva suomalainen kirjailija Asko Sahlberg kertoo viimeisimmän APU-lehden haastattelussa kirjoittaneensa kirjan, jossa esittää mielestään jännittävän teorian Palmen murhasta. Jännityksen säästämiseksi hän ei kerro juonesta sen tarkemmin, mutta murhan tekijäksi paljastuu kirjassa Christer Pettersson. Toivottavasti olen käsittänyt Sahlbergin projektin jotenkin väärin, sillä olisi tosi härskiä lyödä mynttiä parjaamalla syytöntä miestä.
Kyse on siis romaanista ja niin ollen fiktiosta. Pakko on kuitenkin sanoa, että jos kirjailija Sahlberg tai muut kirjoitatte jostakin todellisesta tapahtumasta niin vaivatkaa itseänne nyt edes vähän historian tutkimisella. Aineistoa löytyy Ruotsista ihan kirjastojen hyllyltä. Jälleen kerran on toistettava sama juttu: Christer Pettersson ei tappanut Olof Palmea! Tämä on jo todettu hovioikeudessa ja tunnetut faktat tukevat tätä päätöstä. Siksi olisi suotavaa, että Pettersson-vainaan parjaaminen ansaintatarkoituksessa lopetettaisiin. Mahtaisikohan sama meno jatkua yhtä sukkelasti jos kysymyksessä olisi joku ns kunnon kansalainen tai silmäätekevä.
Pettersson on tietysti mieluinen syyllinen kaikille. Moderaattien muinainen puheenjohtaja Ulf Adelssohn on kertonut Palmea sosiaalidemokraattien johtajana seuranneen Ingvar Carlssonin sanoneen hänelle, että kaikkien kannalta olisi parasta, jos tappaja olisi yksinäinen mielipuoli. Pettersson oli juuri sopiva tähän rooliin.
Tärkeimpänä todisteena Petterssonin syyllisyydelle on pidetty Lisbet Palmen tunnistusta. Tunnistustilaisuutta ei kuitenkaan millään voi pitää pätevänä todisteena. Lisbet Palmelle kerrottiin ennen tunnistustilaisuutta, että epäilty oli alkoholisti. Tunnistusrivissä Pettersson oli ainoa alkoholisti muiden ehdokkaiden enemmistön ollessa poliiseja. Katsoessaan rivistöä Lisbet Palme totesi havaitsevansa kuka joukossa on alkoholisti.
Lisbet Palme oli kyllä miehensä lähellä kun tämä ammuttiin, mutta on kyseenalaista näkikö hän ampujan vai hieman heidän takanaan tulleen todistajan. Joka tapauksessa rouva Palme kertoi samana iltana sairaalassa häntä haastatelleelle poliisille epäilevänsä teosta Ustasaa (eräs ääriliike entisen Jugoslavian alueelta).
Myöskään murhapaikan läheisyydessä olleiden silminnäkijöiden havainnot eivät tue Petterssonin syyllisyyttä. Silminnäkijät kuvaavat paikalta hölkännyttä murhaajaa urheilulliseksi. Samaa ei voisi sanoa Petterssonista, joka kaiken lisäksi ontui tunnistettavasti. Tästä ei kukaan silminnäkijöistä mainitse mitään. Ontuvaa on laitapuolen kulkijaa mahdollista matkia, mutta ontuvan alkoholistin ja narkomaanin on paljon vaikeampi matkia urheilullisen henkilön ruumiinkieltä ja juoksutyyliä. On myös hyvin kyseenalaista olisiko Pettersson jaksanut juosta Tunnelgatanin jyrkät rappuset ylös riittävän nopeasti päästäkseen karkuun.
Kenties vakuuttavin todistus, joka puhuu Petterssonin syyttömyyttä vastaan tulee todistajalta, joka näki murhaajan tämän poistumisreitin varrella olevien rakennustyömaan konttien välistä. Tämä nimenomainen todistaja tunsi Petterssonin ennestään ulkonäöltä. Hän asui samalla suunnalla kuin Pettersson ja oli tottunut kiertämään tämän yleesä äänekkään seurueen kaukaa.
On myös erittäin epätodennäköistä, että Pettersson olisi käyttänyt revolveria. Hänellä ei ollut tiettävästi minkäänlaista tottumusta ampuma-aseen käytöstä. Pettersson oli kyllä aiemin surmannut erään henkilön, mutta oli tehnyt sen pikaistuksissa pistimellä ja kaikki mitä hänestä tiedetään puhuu sitä vastaan, että hän olisi kyennyt toimimaan harkitusti, rauhallisesti tai suunnitelmallisesti.
Murhan tapahtumailtaan liittyy myös joitakin sitkeitä myyttejä. Väitetään esimerkiksi, että Olof Palme ei halunnut henkivartiota kyseisenä iltana. Tosiasia kuitenkin on ettei hän saanut vartiota tuona iltana pyynnöstään huolimatta. Tämä kumoaa myös toisen myytin, jonka mukaan kukaan ei tiennyt etukäteen, että Palme oli kaupungilla tuona iltana. Päin vastoin. Tiedossa oli, että Palme oli kaupungilla ja vielä kaiken lisäksi ilman henkivartijoita.
Edelleen väitetään, että Tukholman poliisiorganisaatio meni solmuun kuullessaan pääministerin tulleen murhatuksi. Tosiasiassa sekoilu ja viivyttely alkoi jo ennen sitä kuin uhrin henkilöllisyys oli tiedossa (ainakaan se ei voinut olla tiedossa mikäli ei kuulunut mukaan murhan takana olleeseen sisäpiiriin).
Kaikkein todennäköisin kandidaatti teon suorittajaksi on sotilaista tai poliiseista koostuva iskuryhmä. Tutkimusten yhteydessä on noussutkin esiin joukko äärioikeistolaisia Palmea vihanneita poliiseja. Muualla Euroopassa äärioikeiston terroristit toimivat yleensä Yhdysvaltain palveluksessa ja myötävaikutuksella. Samantyyppisestä asetelmasta on viitteitä myös tässä tapauksessa.
Kyse on siis romaanista ja niin ollen fiktiosta. Pakko on kuitenkin sanoa, että jos kirjailija Sahlberg tai muut kirjoitatte jostakin todellisesta tapahtumasta niin vaivatkaa itseänne nyt edes vähän historian tutkimisella. Aineistoa löytyy Ruotsista ihan kirjastojen hyllyltä. Jälleen kerran on toistettava sama juttu: Christer Pettersson ei tappanut Olof Palmea! Tämä on jo todettu hovioikeudessa ja tunnetut faktat tukevat tätä päätöstä. Siksi olisi suotavaa, että Pettersson-vainaan parjaaminen ansaintatarkoituksessa lopetettaisiin. Mahtaisikohan sama meno jatkua yhtä sukkelasti jos kysymyksessä olisi joku ns kunnon kansalainen tai silmäätekevä.
Pettersson on tietysti mieluinen syyllinen kaikille. Moderaattien muinainen puheenjohtaja Ulf Adelssohn on kertonut Palmea sosiaalidemokraattien johtajana seuranneen Ingvar Carlssonin sanoneen hänelle, että kaikkien kannalta olisi parasta, jos tappaja olisi yksinäinen mielipuoli. Pettersson oli juuri sopiva tähän rooliin.
Tärkeimpänä todisteena Petterssonin syyllisyydelle on pidetty Lisbet Palmen tunnistusta. Tunnistustilaisuutta ei kuitenkaan millään voi pitää pätevänä todisteena. Lisbet Palmelle kerrottiin ennen tunnistustilaisuutta, että epäilty oli alkoholisti. Tunnistusrivissä Pettersson oli ainoa alkoholisti muiden ehdokkaiden enemmistön ollessa poliiseja. Katsoessaan rivistöä Lisbet Palme totesi havaitsevansa kuka joukossa on alkoholisti.
Lisbet Palme oli kyllä miehensä lähellä kun tämä ammuttiin, mutta on kyseenalaista näkikö hän ampujan vai hieman heidän takanaan tulleen todistajan. Joka tapauksessa rouva Palme kertoi samana iltana sairaalassa häntä haastatelleelle poliisille epäilevänsä teosta Ustasaa (eräs ääriliike entisen Jugoslavian alueelta).
Myöskään murhapaikan läheisyydessä olleiden silminnäkijöiden havainnot eivät tue Petterssonin syyllisyyttä. Silminnäkijät kuvaavat paikalta hölkännyttä murhaajaa urheilulliseksi. Samaa ei voisi sanoa Petterssonista, joka kaiken lisäksi ontui tunnistettavasti. Tästä ei kukaan silminnäkijöistä mainitse mitään. Ontuvaa on laitapuolen kulkijaa mahdollista matkia, mutta ontuvan alkoholistin ja narkomaanin on paljon vaikeampi matkia urheilullisen henkilön ruumiinkieltä ja juoksutyyliä. On myös hyvin kyseenalaista olisiko Pettersson jaksanut juosta Tunnelgatanin jyrkät rappuset ylös riittävän nopeasti päästäkseen karkuun.
Kenties vakuuttavin todistus, joka puhuu Petterssonin syyttömyyttä vastaan tulee todistajalta, joka näki murhaajan tämän poistumisreitin varrella olevien rakennustyömaan konttien välistä. Tämä nimenomainen todistaja tunsi Petterssonin ennestään ulkonäöltä. Hän asui samalla suunnalla kuin Pettersson ja oli tottunut kiertämään tämän yleesä äänekkään seurueen kaukaa.
On myös erittäin epätodennäköistä, että Pettersson olisi käyttänyt revolveria. Hänellä ei ollut tiettävästi minkäänlaista tottumusta ampuma-aseen käytöstä. Pettersson oli kyllä aiemin surmannut erään henkilön, mutta oli tehnyt sen pikaistuksissa pistimellä ja kaikki mitä hänestä tiedetään puhuu sitä vastaan, että hän olisi kyennyt toimimaan harkitusti, rauhallisesti tai suunnitelmallisesti.
Murhan tapahtumailtaan liittyy myös joitakin sitkeitä myyttejä. Väitetään esimerkiksi, että Olof Palme ei halunnut henkivartiota kyseisenä iltana. Tosiasia kuitenkin on ettei hän saanut vartiota tuona iltana pyynnöstään huolimatta. Tämä kumoaa myös toisen myytin, jonka mukaan kukaan ei tiennyt etukäteen, että Palme oli kaupungilla tuona iltana. Päin vastoin. Tiedossa oli, että Palme oli kaupungilla ja vielä kaiken lisäksi ilman henkivartijoita.
Edelleen väitetään, että Tukholman poliisiorganisaatio meni solmuun kuullessaan pääministerin tulleen murhatuksi. Tosiasiassa sekoilu ja viivyttely alkoi jo ennen sitä kuin uhrin henkilöllisyys oli tiedossa (ainakaan se ei voinut olla tiedossa mikäli ei kuulunut mukaan murhan takana olleeseen sisäpiiriin).
Kaikkein todennäköisin kandidaatti teon suorittajaksi on sotilaista tai poliiseista koostuva iskuryhmä. Tutkimusten yhteydessä on noussutkin esiin joukko äärioikeistolaisia Palmea vihanneita poliiseja. Muualla Euroopassa äärioikeiston terroristit toimivat yleensä Yhdysvaltain palveluksessa ja myötävaikutuksella. Samantyyppisestä asetelmasta on viitteitä myös tässä tapauksessa.
tiistai 8. huhtikuuta 2014
Jyrki I matkalla maineeseen ja muuta parhaimmistoamme
Nyt se sitten tapahtui! Tästä olemme nähneet painajaisia! Kuinka mahdamme tästä selvitä ja kuka jatkaa nyt Jutan aisaparina kurmottamistamme älyvapaalla säästöpolitiikalla? Mooseksemme, toinen sitten Paavo yrmeän, on meidät jättämässä kun suuremmat tehtävät EU:ssa odottavat. Kenraalikuvernööri kutsuttiin siis takaisin Moskovaan, eikun Brysseliin. Kruunataanko Jyrki ensimmäinen Tsaariksi?
No, ei sentään. Hienoista titteleistä ja puitteista huolimatta Brysselissä on tarjolla vain suurpääoman käskynhaltijan virkoja. Kaikkein korkea-arvoisinta näistä juoksupojan tehtävistä kutsutaan komission puheenjohtajan tehtäväksi, mutta voisi lahjakkaasta Jyrki-herrasta tehdä EU:n presidentinkin. Kukaan ei epäile hänen sopivuuttaan tehtävään. Kuuliaisesti on Jyrki-herra, kaikkea järkeä vastaan, ajanut vaadittua politiikkaa. Suomi on siis ollut eräänlainen kisällinnäyte korkeimpaan mahdolliseen pääoman juoksupojan virkaan.
Olipa onni että joku kouluttaja aikoinaan älysi neuvoa nuorta Jyrkiä puhumaan matalalla äänellä (kuunnelkaapas huviksenne Vesa Keskistä, joka varmaan maksoi omasta koulutuksestaan tuplaten äänensä möreydestä päätellen). Muuten olisi joku vanhempi kokkare voinut sanoa, että "haes poika meille kahvit ja osta vaihtorahoilla itelles vaikka tikkari". Nyt kotimaassa niin rohkenisi sanoa korkeintaan Björn Wahlroos tai joku muu pääomapiirien kansainvälisen tason jumalhahmo.
Kuinka mahdamme tästä selvitä ja kuka nyt kantaa vastuuta? Vastuunkantajat ovat melkein puolen rintaman leveydeltä rynnänneet pelastusveneisiin, joista monet suuntaavat Brysseliin. Kuka tekee lumityöt, kun Merja Kyllönen on jo oppositiossa? Hänhän ministeriytensä alkuaikoina lupasi nokkelasti tarttua tarvittaessa itse lapioon. Vasemmistoliiton tavallisen vaalikarjan kannalta hyödyllisin panos jää siis tältä erää kokonaan näkemättä. Mutta ehtivät Merja ja Paavo jo osoittaa oman luotettavuutensa merkittävien tahojen silmissä, joten hallituksesta lähtö lienee anteeksiannettavaa. Olisihan se kuitenkin "vastuullisen" ja "isänmaallisen" politiikan jatkumisen kannalta edullista, jos Vasemmistoliittoa erehtyisi äänestämään edes osa niistä, jotka haluavat radikaaleja muutoksia.
Nykyiselle politiikalle kriittinen taloustutkija Lauri Holappa kommentoi HS:n NYT-liitteessä Vasureiden lähtöä hallituksesta: "On kummaa, kuinka niin merkityksettömän puolueen kuin Vasemmistoliiton lähtö hallituksesta kykenee aiheuttamaan niin hallitsematonta raivoa toimittajakunnassa. Onhan siinä kieltämättä häivähdys komiikkaa, kun monien miljardien leikkauksiin sitoutunut puolue viimein jättää hallituksen oikeudenmukaisuusperusteilla." Samalla Holappa kritisoi mediaa siitä, ettei tämä kiinnitä huomiota paljon vaarallisempaan vastuullisuus-populismiin, joka pitää budjetin tasapainottamista leikkauksin ja veronkorotuksin tärkeimpänä päämääränään.
Vastuullisuus-populistit eivät, omien sanojensa mukaan, halua jättää suurta valtion velkaa perinnöksi jälkipolville. He siis mielummin kuin ottaisivat nyt halpakorkoista lainaa, jättävät perinnöksi maan josta hyvinvointivaltion nykyiset rauniotkin on tasoiteltu, infrastruktuuri rapautettu ja valtion omaisuus myyty. Sitten kun koko sirkus on näillä konstein kurjistettu on itse kaivetusta, entistä syvemmästä montusta nouseminen aina vain vaikeampaa. Ja samaan aikaan voittoisan kapitalismin tahdittama globaali ympäristökatastrofi etenee. Paljon puhutaan rakenteellisista muutoksista, mutta ne tarkoittavat vain rahvaan tukien ja palvelujen tuhoamista, lisää kilpailua ja huonompia työehtoja. Mitään tarpeellisia rakennemuutoksia, kuten vuosittain EU:ssa verottajien ulottumattomiin, veroparatiiseihin valuvan 1000 miljardin euron nappamiseksi, pankkien ja finanssikeinottelijoiden konrolloimiseksi, puhumattakaan ympäristökatastrofin etenemisen estämisestä, ei ole edes suunnitteilla.
Joten turvassa on Suomen rahvas kuin sammakot kuumenevassa kattilassa. Niin mukavan lämpimältä tuntuu, ettei huomaa veden kohta kiehuvan. Joku muu ottaa Jyrkin paikan kauhan varressa, mutta samaa soppaa on tulossa kuin ennenkin. Jos haluatte tietää miltä Jyrki-kokin valmis soppa maistuu, etsikää tulkki ja haastatelkaa vaikka kadunkulmassa pahvimukinsa kanssa istuvaa romania. He ovat vieraita tulevaisuudestamme.
No, ei sentään. Hienoista titteleistä ja puitteista huolimatta Brysselissä on tarjolla vain suurpääoman käskynhaltijan virkoja. Kaikkein korkea-arvoisinta näistä juoksupojan tehtävistä kutsutaan komission puheenjohtajan tehtäväksi, mutta voisi lahjakkaasta Jyrki-herrasta tehdä EU:n presidentinkin. Kukaan ei epäile hänen sopivuuttaan tehtävään. Kuuliaisesti on Jyrki-herra, kaikkea järkeä vastaan, ajanut vaadittua politiikkaa. Suomi on siis ollut eräänlainen kisällinnäyte korkeimpaan mahdolliseen pääoman juoksupojan virkaan.
Olipa onni että joku kouluttaja aikoinaan älysi neuvoa nuorta Jyrkiä puhumaan matalalla äänellä (kuunnelkaapas huviksenne Vesa Keskistä, joka varmaan maksoi omasta koulutuksestaan tuplaten äänensä möreydestä päätellen). Muuten olisi joku vanhempi kokkare voinut sanoa, että "haes poika meille kahvit ja osta vaihtorahoilla itelles vaikka tikkari". Nyt kotimaassa niin rohkenisi sanoa korkeintaan Björn Wahlroos tai joku muu pääomapiirien kansainvälisen tason jumalhahmo.
Kuinka mahdamme tästä selvitä ja kuka nyt kantaa vastuuta? Vastuunkantajat ovat melkein puolen rintaman leveydeltä rynnänneet pelastusveneisiin, joista monet suuntaavat Brysseliin. Kuka tekee lumityöt, kun Merja Kyllönen on jo oppositiossa? Hänhän ministeriytensä alkuaikoina lupasi nokkelasti tarttua tarvittaessa itse lapioon. Vasemmistoliiton tavallisen vaalikarjan kannalta hyödyllisin panos jää siis tältä erää kokonaan näkemättä. Mutta ehtivät Merja ja Paavo jo osoittaa oman luotettavuutensa merkittävien tahojen silmissä, joten hallituksesta lähtö lienee anteeksiannettavaa. Olisihan se kuitenkin "vastuullisen" ja "isänmaallisen" politiikan jatkumisen kannalta edullista, jos Vasemmistoliittoa erehtyisi äänestämään edes osa niistä, jotka haluavat radikaaleja muutoksia.
Nykyiselle politiikalle kriittinen taloustutkija Lauri Holappa kommentoi HS:n NYT-liitteessä Vasureiden lähtöä hallituksesta: "On kummaa, kuinka niin merkityksettömän puolueen kuin Vasemmistoliiton lähtö hallituksesta kykenee aiheuttamaan niin hallitsematonta raivoa toimittajakunnassa. Onhan siinä kieltämättä häivähdys komiikkaa, kun monien miljardien leikkauksiin sitoutunut puolue viimein jättää hallituksen oikeudenmukaisuusperusteilla." Samalla Holappa kritisoi mediaa siitä, ettei tämä kiinnitä huomiota paljon vaarallisempaan vastuullisuus-populismiin, joka pitää budjetin tasapainottamista leikkauksin ja veronkorotuksin tärkeimpänä päämääränään.
Vastuullisuus-populistit eivät, omien sanojensa mukaan, halua jättää suurta valtion velkaa perinnöksi jälkipolville. He siis mielummin kuin ottaisivat nyt halpakorkoista lainaa, jättävät perinnöksi maan josta hyvinvointivaltion nykyiset rauniotkin on tasoiteltu, infrastruktuuri rapautettu ja valtion omaisuus myyty. Sitten kun koko sirkus on näillä konstein kurjistettu on itse kaivetusta, entistä syvemmästä montusta nouseminen aina vain vaikeampaa. Ja samaan aikaan voittoisan kapitalismin tahdittama globaali ympäristökatastrofi etenee. Paljon puhutaan rakenteellisista muutoksista, mutta ne tarkoittavat vain rahvaan tukien ja palvelujen tuhoamista, lisää kilpailua ja huonompia työehtoja. Mitään tarpeellisia rakennemuutoksia, kuten vuosittain EU:ssa verottajien ulottumattomiin, veroparatiiseihin valuvan 1000 miljardin euron nappamiseksi, pankkien ja finanssikeinottelijoiden konrolloimiseksi, puhumattakaan ympäristökatastrofin etenemisen estämisestä, ei ole edes suunnitteilla.
Joten turvassa on Suomen rahvas kuin sammakot kuumenevassa kattilassa. Niin mukavan lämpimältä tuntuu, ettei huomaa veden kohta kiehuvan. Joku muu ottaa Jyrkin paikan kauhan varressa, mutta samaa soppaa on tulossa kuin ennenkin. Jos haluatte tietää miltä Jyrki-kokin valmis soppa maistuu, etsikää tulkki ja haastatelkaa vaikka kadunkulmassa pahvimukinsa kanssa istuvaa romania. He ovat vieraita tulevaisuudestamme.
tiistai 1. huhtikuuta 2014
TTIP-sopimus jatkaa reaalidemokraattista kehitystä
-Ei kansanäänestystä kannata järjestää, jos ei ole varma voitosta.
P. L., suuri suomalainen reaalidemokraatti.
EU-komissio ajaa touhukkaasti TTIP:n nimellä tunnettua vapaakauppa- ja investointisuojasopimusta. Komission "asiantuntijoiden" mukaan sopimuksen ansiosta EU:n talous kasvaisi 0,5 % vuodessa. Vaikka laskelma vastoin kaikkea kokemusta ja tervettä järkeä pitäisikin paikkansa summa vaikuttaa varsin mitättömältä. Se mitä sopimuksen valmistelusta on kuultu viittaa siihen, ettei näin tule käymään. Komissio on lähtökohtaisesti ollut kerkeä antamaan myönnytyksiä Yhdysvalloille. Onkin todennäköistä että EU:n omat tuotteet jäävät sopimuksen seurauksena jalkoihin kotimarkkinoilla kun taas pääsy Amerikan markkinoille jämähtää johonkin oikeudelliseen ongelmaan.
Eurooppalaisten yritysten kohtalo ei kuitenkaan ole vakavin TTIP-sopimuksesta seuraava seikka. Pahempaa on luvassa erilaisten ympäristönormien ja ruoan turvallisuuden polkemisen myötä. Kauppaa käydään matalimpien standardien mukaan, sillä tiukempia määräyksiä pidetään kaupan esteinä. Sopimuksen ansiosta yhdysvaltalaiset tuottajat saavat esimerkiksi kuskata Eurooppan markkinoille hormoonien ja antibioottien käytön avulla kasvatettujen nautojen lihaa.
Sopimuksen ansiosta sijoittajat voivat haastaa hallituksia oikeuteen, jos näiden toiminnan voidaan katsoa aiheuttaneen heille tappioita tai mahdollinen voitto on jäänyt saamatta. Edes varsinaisesta oikeudenkäynnistä ei tällöin voida puhua, sillä kiistat ratkaistaan välimiesmenettelyillä. Ratkaisijoina toimivat siis yksityiset tahot, joille tämä toiminta on hyvä bisnes. Mitä enemmän kiistoja on ratkaistavana, sitä suuremmat tilit ja mitä "paremmat" ratkaisut, sitä enemmän toimeksiantoja.
Reaalidemokratia se vaan kehittyy kehittymistään. Aivan kuin syöpä. Tärkeitä päätöksiä halutaan taas siirtää mitään ymmärtämättömän rahvaan ulottumattomiin. Jokaisen on parasta pysyä sellaisten asioiden parissa joita ymmärtää. Parhaimmisto voi käsitellä talouden, oikeudenkäytön, turvallisuuspolitiikan ja ympäristön ongelmia, mutta vaalikarjan ratkaistavaksi ei parane antaa kuin korkeintaan Putouksen ja Idolien jatkoon menijät.
Aina niin terävä mutta huolestunut pääministerimme Jyrki Katainenkin on puhunut toiveikkain sanakääntein nykyisen globaalin maailman taloudellisesta keskinäisriippuvuudesta. Totta se onkin. Osa johtavista ilmaston tutkijoista on sitä mieltä, että kapitalistinen järjestelmä johtaa globaaliin ympäristökatastrofiin. Nyt tätä palloamme johtavan juntan käskynhaltijat ovat ottamassa taas yhden askeleen katastrofin suuntaan tekemällä lisää tilaa hallitsemattomalle spekulaatiolle ja rohmuamiselle jo ennestään mitättömän kansanvallan kustannuksella.
Meitä hallitsee kansainvälinen finanssieliitti jonka palveluksessa johtavat virkamiehet, poliitikot ja median edustajat ovat. Kyse ei ole mistään salaliitosta vaan kaikki tapahtuu aivan avoimesti. Tämän huomaa päivittäin lukemalla lehtiä ja katsomalla televisiota. Presidentti Obama saa opettaa meille kansainvälisen oikeuden kunnioittamisesta, vaikka sopii tehtävään yhtä hyvin kuin Jammu-setä lapsiasiamieheksi. Uutisissa kerrotaan kuinka tärkeää on miellyttää luottoluokituslaitoksia, vaikka nämä olivat avainpelaajia finanssikriisin aikaansaamisessa, tekivät miljardiluokan virheitä ja jakelivat vastoin parempaa tietoaan kolmen A:n todistuksia roskapapereille. Veronmaksajat saavat taas maksaa viulut ja vastalahjaksi tarjotaan samoja aineksia, joilla tämäkin soppa keitettiin: lisää kilpailua ja pääoman vapautta, mutta vähemmän ja huonompia julkisia palveluja. Kaikki tämä kusetus tehdään aivan avoimesti ja tietoisesti valtavirran median hyvällä yhteistyöllä. Media sitten vielä kaupan päälle panettelee ja valehtelee niistä, jotka rohkenevat olla eri mieltä.
Davosin talousfoorumi ja Bilderbergin kultapossu-kerhon kokoukset eivät ole avoimia tilaisuuksia, mutta jokainen käsittää mitä siellä tapahtuu. Finanssimaailman mahtajat kertovat poliitikoille mitä näiltä haluavat ja poliitikot ymmärtävät hyötyvänsä kun toteuttavat toiveet kiltisti. Mitään pakottamista tai lahjontaa ei tarvita, sillä osallistujien kesken vallitsee yhteisymmärrys, etten sanoisi yhteenkuuluvaisuuden tunne. Luotettavuutensa osoittaneet poliitkot varmistavat näin vaalirahoitustaan (Obama lienee ollut erityisen palvelualtis päätellen ennätysellisestä vaalikassastaan) ja pääsynsä mielenkiintoiseen, kannustavasti palkattuun tehtävään aktiiviuransa jälkeen. Kokouksissa ei siis tapahdu mitään hämärää ne vain pidetään suljettujen ovien takana huomaavaisuudesta yksinkertaista kansaa kohtaan. Yrittäessään käsittää tilaisuuden pohjimmiltaan hyvin (reaali)demokraattista luonnetta heidän järkensä vain suotta hämmentyisi.
P. L., suuri suomalainen reaalidemokraatti.
EU-komissio ajaa touhukkaasti TTIP:n nimellä tunnettua vapaakauppa- ja investointisuojasopimusta. Komission "asiantuntijoiden" mukaan sopimuksen ansiosta EU:n talous kasvaisi 0,5 % vuodessa. Vaikka laskelma vastoin kaikkea kokemusta ja tervettä järkeä pitäisikin paikkansa summa vaikuttaa varsin mitättömältä. Se mitä sopimuksen valmistelusta on kuultu viittaa siihen, ettei näin tule käymään. Komissio on lähtökohtaisesti ollut kerkeä antamaan myönnytyksiä Yhdysvalloille. Onkin todennäköistä että EU:n omat tuotteet jäävät sopimuksen seurauksena jalkoihin kotimarkkinoilla kun taas pääsy Amerikan markkinoille jämähtää johonkin oikeudelliseen ongelmaan.
Eurooppalaisten yritysten kohtalo ei kuitenkaan ole vakavin TTIP-sopimuksesta seuraava seikka. Pahempaa on luvassa erilaisten ympäristönormien ja ruoan turvallisuuden polkemisen myötä. Kauppaa käydään matalimpien standardien mukaan, sillä tiukempia määräyksiä pidetään kaupan esteinä. Sopimuksen ansiosta yhdysvaltalaiset tuottajat saavat esimerkiksi kuskata Eurooppan markkinoille hormoonien ja antibioottien käytön avulla kasvatettujen nautojen lihaa.
Sopimuksen ansiosta sijoittajat voivat haastaa hallituksia oikeuteen, jos näiden toiminnan voidaan katsoa aiheuttaneen heille tappioita tai mahdollinen voitto on jäänyt saamatta. Edes varsinaisesta oikeudenkäynnistä ei tällöin voida puhua, sillä kiistat ratkaistaan välimiesmenettelyillä. Ratkaisijoina toimivat siis yksityiset tahot, joille tämä toiminta on hyvä bisnes. Mitä enemmän kiistoja on ratkaistavana, sitä suuremmat tilit ja mitä "paremmat" ratkaisut, sitä enemmän toimeksiantoja.
Reaalidemokratia se vaan kehittyy kehittymistään. Aivan kuin syöpä. Tärkeitä päätöksiä halutaan taas siirtää mitään ymmärtämättömän rahvaan ulottumattomiin. Jokaisen on parasta pysyä sellaisten asioiden parissa joita ymmärtää. Parhaimmisto voi käsitellä talouden, oikeudenkäytön, turvallisuuspolitiikan ja ympäristön ongelmia, mutta vaalikarjan ratkaistavaksi ei parane antaa kuin korkeintaan Putouksen ja Idolien jatkoon menijät.
Aina niin terävä mutta huolestunut pääministerimme Jyrki Katainenkin on puhunut toiveikkain sanakääntein nykyisen globaalin maailman taloudellisesta keskinäisriippuvuudesta. Totta se onkin. Osa johtavista ilmaston tutkijoista on sitä mieltä, että kapitalistinen järjestelmä johtaa globaaliin ympäristökatastrofiin. Nyt tätä palloamme johtavan juntan käskynhaltijat ovat ottamassa taas yhden askeleen katastrofin suuntaan tekemällä lisää tilaa hallitsemattomalle spekulaatiolle ja rohmuamiselle jo ennestään mitättömän kansanvallan kustannuksella.
Meitä hallitsee kansainvälinen finanssieliitti jonka palveluksessa johtavat virkamiehet, poliitikot ja median edustajat ovat. Kyse ei ole mistään salaliitosta vaan kaikki tapahtuu aivan avoimesti. Tämän huomaa päivittäin lukemalla lehtiä ja katsomalla televisiota. Presidentti Obama saa opettaa meille kansainvälisen oikeuden kunnioittamisesta, vaikka sopii tehtävään yhtä hyvin kuin Jammu-setä lapsiasiamieheksi. Uutisissa kerrotaan kuinka tärkeää on miellyttää luottoluokituslaitoksia, vaikka nämä olivat avainpelaajia finanssikriisin aikaansaamisessa, tekivät miljardiluokan virheitä ja jakelivat vastoin parempaa tietoaan kolmen A:n todistuksia roskapapereille. Veronmaksajat saavat taas maksaa viulut ja vastalahjaksi tarjotaan samoja aineksia, joilla tämäkin soppa keitettiin: lisää kilpailua ja pääoman vapautta, mutta vähemmän ja huonompia julkisia palveluja. Kaikki tämä kusetus tehdään aivan avoimesti ja tietoisesti valtavirran median hyvällä yhteistyöllä. Media sitten vielä kaupan päälle panettelee ja valehtelee niistä, jotka rohkenevat olla eri mieltä.
Davosin talousfoorumi ja Bilderbergin kultapossu-kerhon kokoukset eivät ole avoimia tilaisuuksia, mutta jokainen käsittää mitä siellä tapahtuu. Finanssimaailman mahtajat kertovat poliitikoille mitä näiltä haluavat ja poliitikot ymmärtävät hyötyvänsä kun toteuttavat toiveet kiltisti. Mitään pakottamista tai lahjontaa ei tarvita, sillä osallistujien kesken vallitsee yhteisymmärrys, etten sanoisi yhteenkuuluvaisuuden tunne. Luotettavuutensa osoittaneet poliitkot varmistavat näin vaalirahoitustaan (Obama lienee ollut erityisen palvelualtis päätellen ennätysellisestä vaalikassastaan) ja pääsynsä mielenkiintoiseen, kannustavasti palkattuun tehtävään aktiiviuransa jälkeen. Kokouksissa ei siis tapahdu mitään hämärää ne vain pidetään suljettujen ovien takana huomaavaisuudesta yksinkertaista kansaa kohtaan. Yrittäessään käsittää tilaisuuden pohjimmiltaan hyvin (reaali)demokraattista luonnetta heidän järkensä vain suotta hämmentyisi.
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Kepun perusinsinööri on aito lahtari
Juha Sipilän kuningasidea valtion velan maksussa on köyhälistön tukien kiristämisen ohella valtion omaisuuden myyminen vähintään 8 miljardin edestä. Suomalaiselle kapitalistisen ideologian läpäisemälle poliitikolle ominaiseen tapaan Sipiläkään ei laskeskele ollenkaan niitä osinkoja, joita valtion kassasta katoaa kun yhtiöt myydään. Tuhoa ovat toki jo useat aikaisemmat hallitukset ennen Sipilän suunnittelemaa hävitysoperaatiota tehneet useiden miljardien edestä.
Kepun "politiikan ulkopuolelta" tulevan perusinsinöörin pirtaan yhteisen omaisuuden hävittäminen sopii mainiosti henkilökohtaisestikin, kun omaan sukanvarteenkin on kertynyt joutilasta mammonaa jolla sitten on kivaa ostaa entiset valtionyhtiöt pois kuleksimasta. Myynnin tuotot voidaan sitten lahjoittaa tukina Sipilälle ja muille yrittäjille. Aika hieno kuvio tästä järjestelystä syntyykin. Kyllä huomaa, että on ammattimies asialla.
Työn tuottavuus on kasvanut koko ajan, mutta edes 80-luvun palvelujen tasoon "ei enää ole varaa". Tätä asiaa on "autettu" mitättömillä palaknkorotuksilla ja vuosikausien avokätisillä veronalennuksilla erityisesti pääoman haltijoille. Siksi he voivatkin pistää nämä edustajiemme lahjoittamat pelimerkit finanssikasinoon, joiden tappiot maksetaan sitten verorahoista. Nyt on perustettu jo oikein eurooppalainen rahasto, josta tappiot voidaan sitten maksaa. Spekulantit ovat luonnollisesti järkevinä ihmisinä jo ottaneet tämän huomioon ja pitävät rahaston varoja jo ominaan. Luokituslaitoksilta voi sitten tilata tarvittavan paperin, jossa vakuutetaan ettei rahoja ole hupeloitu kevytmielisissä liiketoimissa. Tämä vakuutus on tietysti vain muodollisuus siltä varalta vaalikarja vastoin tapojaan heittäytyy uteliaaksi.
Kaikesta päätellen pohatoilla on liikaa rahaa, koska he voivat pelata koko järjestelmää uhkaavia pelejä ja vielä lainata rahaa valtioille. Tähän ongelmaan olisi yksinkertainen ratkaisu nostaa pääoman verotusta. EU ja koko reaalidemokraattinen järjestelmä olisi voinut pistää kansainvälisen rahoitusjärjestelmän uusiksi ihan vain vetoamalla poikkeuksellisiin olosuhteisiin. Samalla perusteellahan maksettiin yksityiskapitalistien tappiot valtioiden kassasta, vaikka julkisen vallan ei hallitsevan ideologian pitäisi sotkeutuakaan markkinoiden toimintaan.
Mihinkään radikaaleihin toimenpiteisiin finanssikriisin toistumisen estämiseksi ei tietenkään olla ryhdytty, koska meillä ja muualla EU:ssa ovat vallassa sipilät, soinit, räsäset, kataiset, arhinmäet ja urpilaiset (niinistöjä pyörii jaloissa useamman värisiä, mutta samaa lajia). Kaikki päinvastaiset lupaukset olivat vain heittoja, jotka oli suunnattu tunnetusti huonomuistiselle medialle. Onkin markkinoiden kannalta rauhoittavaa todeta, että eurooppaa hallitsevat "luotettavat", "realistiset" ja "vastuulliset" poliitikot, jotka ymmärtävät ennen kaikkea finanssipiirien huolia.
Juha Sipilä muistuttaa Kepun edellistä "suurmiestä" Matti Vanhasta. Heidän arkinen eleettömyytensä kätkee alleen pikimustan lahtarin. Molemmat puhelevat puhtaasti "asialinjalla", että tässä on ihan välttämätöntä suistaa vaalikarjan huonosaattoisin osa syvemälle kurjuuteen, että yritteliäät "kunnon ihmiset" saavat pitää "ansaitsemansa" rahat verokarhun ulottumattomissa. Kuinkas muuten sitä kannustuisi öin ja päivin rohmuamaan lisää mammonaa "kaikkien yhteiseksi hyväksi".
Hauskimmillaan hillityn asiallisesti esiintyvä Sipilä on perustellessaan yhteiskunnan perustaa murentavia säästöjä ja yhteisen omaisuuden hävittämistä tulevien sukupolvien edulla. Tulevat suomalaiset varmaan arvostavat Sipilän ja muiden suuren rahan juoksupoikien ja -tyttöjen ponnistuksia hyvinvointivaltion raunioiden lopulliseksi tasoittamiseksi ja ihmettelevät kertomuksia asioista joita kuka tahansa joskus muinoin sai ihan ilmaiseksi.
Kepun "politiikan ulkopuolelta" tulevan perusinsinöörin pirtaan yhteisen omaisuuden hävittäminen sopii mainiosti henkilökohtaisestikin, kun omaan sukanvarteenkin on kertynyt joutilasta mammonaa jolla sitten on kivaa ostaa entiset valtionyhtiöt pois kuleksimasta. Myynnin tuotot voidaan sitten lahjoittaa tukina Sipilälle ja muille yrittäjille. Aika hieno kuvio tästä järjestelystä syntyykin. Kyllä huomaa, että on ammattimies asialla.
Työn tuottavuus on kasvanut koko ajan, mutta edes 80-luvun palvelujen tasoon "ei enää ole varaa". Tätä asiaa on "autettu" mitättömillä palaknkorotuksilla ja vuosikausien avokätisillä veronalennuksilla erityisesti pääoman haltijoille. Siksi he voivatkin pistää nämä edustajiemme lahjoittamat pelimerkit finanssikasinoon, joiden tappiot maksetaan sitten verorahoista. Nyt on perustettu jo oikein eurooppalainen rahasto, josta tappiot voidaan sitten maksaa. Spekulantit ovat luonnollisesti järkevinä ihmisinä jo ottaneet tämän huomioon ja pitävät rahaston varoja jo ominaan. Luokituslaitoksilta voi sitten tilata tarvittavan paperin, jossa vakuutetaan ettei rahoja ole hupeloitu kevytmielisissä liiketoimissa. Tämä vakuutus on tietysti vain muodollisuus siltä varalta vaalikarja vastoin tapojaan heittäytyy uteliaaksi.
Kaikesta päätellen pohatoilla on liikaa rahaa, koska he voivat pelata koko järjestelmää uhkaavia pelejä ja vielä lainata rahaa valtioille. Tähän ongelmaan olisi yksinkertainen ratkaisu nostaa pääoman verotusta. EU ja koko reaalidemokraattinen järjestelmä olisi voinut pistää kansainvälisen rahoitusjärjestelmän uusiksi ihan vain vetoamalla poikkeuksellisiin olosuhteisiin. Samalla perusteellahan maksettiin yksityiskapitalistien tappiot valtioiden kassasta, vaikka julkisen vallan ei hallitsevan ideologian pitäisi sotkeutuakaan markkinoiden toimintaan.
Mihinkään radikaaleihin toimenpiteisiin finanssikriisin toistumisen estämiseksi ei tietenkään olla ryhdytty, koska meillä ja muualla EU:ssa ovat vallassa sipilät, soinit, räsäset, kataiset, arhinmäet ja urpilaiset (niinistöjä pyörii jaloissa useamman värisiä, mutta samaa lajia). Kaikki päinvastaiset lupaukset olivat vain heittoja, jotka oli suunnattu tunnetusti huonomuistiselle medialle. Onkin markkinoiden kannalta rauhoittavaa todeta, että eurooppaa hallitsevat "luotettavat", "realistiset" ja "vastuulliset" poliitikot, jotka ymmärtävät ennen kaikkea finanssipiirien huolia.
Juha Sipilä muistuttaa Kepun edellistä "suurmiestä" Matti Vanhasta. Heidän arkinen eleettömyytensä kätkee alleen pikimustan lahtarin. Molemmat puhelevat puhtaasti "asialinjalla", että tässä on ihan välttämätöntä suistaa vaalikarjan huonosaattoisin osa syvemälle kurjuuteen, että yritteliäät "kunnon ihmiset" saavat pitää "ansaitsemansa" rahat verokarhun ulottumattomissa. Kuinkas muuten sitä kannustuisi öin ja päivin rohmuamaan lisää mammonaa "kaikkien yhteiseksi hyväksi".
Hauskimmillaan hillityn asiallisesti esiintyvä Sipilä on perustellessaan yhteiskunnan perustaa murentavia säästöjä ja yhteisen omaisuuden hävittämistä tulevien sukupolvien edulla. Tulevat suomalaiset varmaan arvostavat Sipilän ja muiden suuren rahan juoksupoikien ja -tyttöjen ponnistuksia hyvinvointivaltion raunioiden lopulliseksi tasoittamiseksi ja ihmettelevät kertomuksia asioista joita kuka tahansa joskus muinoin sai ihan ilmaiseksi.
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Imperialistien strategia takeltelee Venäjän suhteen
Venäjä on Yhdysvalloille sikäli erikoinen ongelma, ettei kyse ole minkäänlaisesta ideologisesta vastakkain asettelusta. Molempien maiden hallinnot kannattavat kovaa kapitalismia. Venezuelan ja Kuuban kimpussa Yhdysvallat apureineen on siksi, että ne näyttävät huonoa esimerkkiä "törsäämällä" varojaan köyhän kansan hyvinvointiin. Suomessa CIA:n pikkuapulaiset mm YLE:llä ja UPI:ssa ovat viime aikoina olleet erityisesti Venezuelan kimpussa. Näiden pikkuapulaisten ajattelussa ihmisoikeuksiin ei sisälly ravintoa, koulutusta tai terveydenhoitoa kaikille. Esimerkiksi YLE:n Mika Mäkeläisen ja Auli Leskisen mieleen ovat enemmän sellaiset latinalaisen Amerikan maat, joissa sosiaalisiin ongelmiin vastataan kuolemanpartioilla.
Kaikki oli Washingtonin pääkonttorin kannalta hyvin vielä silloin kun Venäjän kaoottisen kleptokratian johdossa tahtipuikkoa (välillä ihan kirjaimellisestikin) heilutti pohjattoman janoinen Boris Jeltsin. Hän sai rauhassa pommittaa parlamenttia, jota meikäläisessä mediassa nimitettiin "niskuroivaksi". Siksi läntiset "ystävät" tyrkyttivätkin Venäjälle presidenttivaltaisen perustuslain, jossa parlamentille oli varattu lähinnä kumileimasimen asema. Näin länsimaat olivat itse mukana rakentamassa Putinin itsevaltaista asemaa.
Venäjän tiedotusvälineet esittivät Jeltsinin kaudellakin vain istuvan presidentin propagandaa, mutta se ei lännessä liikuttanut ketään. Ei liioin Jeltsinin nousu gallupien jumbosijalta presidentin vaalien voittajaksi herättänyt täkäläisissäkään tiedotusvälineissä tavanmuksisia nokkeluuksia ja vihjailuja vaalien rehellisyydestä. Tiedotusvälineistä puheenollen yleensä suomalaisten väitetystä kateudesta ulisevat iltapäivälehdet tekivät itsensä (jälleen) naurunalaisiksi julkaisemalla kuvia Janukovitshin ylellisestä kylpyhuoneesta ja moralisoimalla sillä. Länsimaisiin henkilöihin kohdistettuna samat lehdet pilkkaisivat tällaista vessanpytty-journalismia populistiseksi.
Tilanne Venjällä on suuren orkesterinjohtajan (ei pidä unohtaa myöskään Jeltsinin ilmiömäisiä taitoja rock-tanssijana) päivien jälkeen muuttunut merkittävästi, mutta ei siinä suhteessa kuin meille väitetään. Jeltsin ei ollut sen kiinnostuneempi demokratiasta ja kansainvälisistä periaatteista kuin Putinkaan, mutta tyytyi rooliinsa lännen käskynhaltijana kun hänen taskunsa ja lasinsa vain täytettiin. Ennen estradilta poistumistaan lännen luottomies Boris Jeltsin sai vielä seuraajaltaan Vladimir Putinilta lupauksen rikosoikeudellisesta immuniteetista itselleen ja lähipiirilleen.
Kansainväliseen oikeuteen ja ihmisoikeuksiin vetoaminen ovat lännen puolelta silkkaa tekopyhyyttä. Obaman hallinto, jonka meikäläisessäkin mediassa annetaan luennoida ihmisoikeuksista ja kansainvälisen oikeuden kunnioituksesta on molempien rikkomisessa kruunamaton, mutta ylivoimainen maailmanmestari. He eivät myöskään tunnusta Haagin kansainvälisen tuomioistuimen tuomiovaltaa omiin kansalaisiinsa nähden. Eikä Haagissa ole oltu halukkaita käsittelemäänkään Yhdysvalloille epämieluisia tapauksia. Suomessa tätä seikkaa ei ole juuri välitetty käsitellä, vaikka aikoinaan pidettiinlin suurta meteliä siitä ettei Slobodan Milosevic tunnustanut Haagin tuomioistuinta (hän olikin tuomiolla vain siksi, ettei ollut Yhdysvaltain kansalainen tai suojatti).
Vladimir Putinilla ja hänen taustajoukoillaan on asenneongelma. He eivät kunnioita riittävästi Obamaa ja tämän isäntiä Washingtonissa ja Wall Streetillä. Kenties se johtuu siitä, että Putin kumppaneineen ei pelkää asemansa puolesta. Jos he pelkäisivät Neuvostoliiton paluuta jossain muodossa asenne Washingtonin ja Brysselin suuntaan olisi paljon nöyrempi. Toisaalta kaikki venäläiset eivät välttämättä halua tyytyä kehitysmaan asukkaan asemaan. Koska Putin ei ole halukas uudelleen kansallistamaan Neuvostoliiton jälkeen rosvottua omaisuutta ja kehittämään maansa infrastruktuuria, tiedettä ja teknologiaa (sosiaalisten ongelmien ratkaisemisesta puhumattakaan) hän operoi mielummin ulkopolitiikassa.
Vaikka meikäläisestä näkökulmasta sitä onkin lähes mehdotonta havaita, Venäjän aggressiivinen ulkopolitiikka on ollut Yhdysvaltoihin verrattuna naurettavan kesyä. Georgian sotakin, josta niin paljon on touhuttu tämän Krimin selkkauksen yhteydessä, alkoi georgialaisten hyökkäyksellä. Nämä aggressiot ovat olleet kovin vaatimattomia verrattuna Yhdysvaltain ja Naton Irakin ja Afganistanin sotaretkiin. Venäjä on jopa yhdessä Kiinan kanssa säästäneet paljon ihmishenkiä panemalla hanttiin kun amerikkalaiset ovat hakeneet YK:n mandaattia pommituksilleen. Meikäläinen media yleensä valittelee tällaisessa tilanteessa Kiinan ja Venäjän "halvauttavan" turvallisuusneuvoston toiminnan veto-oikeudellaan. Läntisistä pommituksista tuntuu valtamedian ja poliittisen eliittimme ajattelussa tulleen jonkinlainen yleislääke kansainvälisten kriisien ratkaisemisessa.
No, meikäläiset asiantuntijat eivät välitä muistella Afganistanin sotaa, Irakia, Abu Graihbia tai Guantanamoa puhuessaan kansainvälisestä oikeudesta (puhumattakaan, että mainitsisivat siitä, että Yhdysvallat on antanut turvapaikan Luis Carriles Posadalle, joka on kuubalaisen matkustajakoneen räjäyttämisen ja lukuisien muiden Kuubaa vastaan tehtyjen terrori-iskujen takana). Näitä asioita eivät liioin käsittele ne, jotka kiirehtivät NATO-jäsenyyttämme. Kaikki suomalaiset eivät kuitenkaan halua olla mukana lyömässä tahtia ja kantamassa vastuuta kidutuksista ja pidäkkeettömästä siviilien murhaamisesta, joka on NATO-maiden avustamalle Yhdysvalloille arkipäivää. Sen sijaan Kimmo Sasille tämä lahtaaminen tietää vain hyvää tiliä jos hän on pitänyt kiinni aseteknologiayhtiö Raytheonin osakkeistaan.
Kaikki oli Washingtonin pääkonttorin kannalta hyvin vielä silloin kun Venäjän kaoottisen kleptokratian johdossa tahtipuikkoa (välillä ihan kirjaimellisestikin) heilutti pohjattoman janoinen Boris Jeltsin. Hän sai rauhassa pommittaa parlamenttia, jota meikäläisessä mediassa nimitettiin "niskuroivaksi". Siksi läntiset "ystävät" tyrkyttivätkin Venäjälle presidenttivaltaisen perustuslain, jossa parlamentille oli varattu lähinnä kumileimasimen asema. Näin länsimaat olivat itse mukana rakentamassa Putinin itsevaltaista asemaa.
Venäjän tiedotusvälineet esittivät Jeltsinin kaudellakin vain istuvan presidentin propagandaa, mutta se ei lännessä liikuttanut ketään. Ei liioin Jeltsinin nousu gallupien jumbosijalta presidentin vaalien voittajaksi herättänyt täkäläisissäkään tiedotusvälineissä tavanmuksisia nokkeluuksia ja vihjailuja vaalien rehellisyydestä. Tiedotusvälineistä puheenollen yleensä suomalaisten väitetystä kateudesta ulisevat iltapäivälehdet tekivät itsensä (jälleen) naurunalaisiksi julkaisemalla kuvia Janukovitshin ylellisestä kylpyhuoneesta ja moralisoimalla sillä. Länsimaisiin henkilöihin kohdistettuna samat lehdet pilkkaisivat tällaista vessanpytty-journalismia populistiseksi.
Tilanne Venjällä on suuren orkesterinjohtajan (ei pidä unohtaa myöskään Jeltsinin ilmiömäisiä taitoja rock-tanssijana) päivien jälkeen muuttunut merkittävästi, mutta ei siinä suhteessa kuin meille väitetään. Jeltsin ei ollut sen kiinnostuneempi demokratiasta ja kansainvälisistä periaatteista kuin Putinkaan, mutta tyytyi rooliinsa lännen käskynhaltijana kun hänen taskunsa ja lasinsa vain täytettiin. Ennen estradilta poistumistaan lännen luottomies Boris Jeltsin sai vielä seuraajaltaan Vladimir Putinilta lupauksen rikosoikeudellisesta immuniteetista itselleen ja lähipiirilleen.
Kansainväliseen oikeuteen ja ihmisoikeuksiin vetoaminen ovat lännen puolelta silkkaa tekopyhyyttä. Obaman hallinto, jonka meikäläisessäkin mediassa annetaan luennoida ihmisoikeuksista ja kansainvälisen oikeuden kunnioituksesta on molempien rikkomisessa kruunamaton, mutta ylivoimainen maailmanmestari. He eivät myöskään tunnusta Haagin kansainvälisen tuomioistuimen tuomiovaltaa omiin kansalaisiinsa nähden. Eikä Haagissa ole oltu halukkaita käsittelemäänkään Yhdysvalloille epämieluisia tapauksia. Suomessa tätä seikkaa ei ole juuri välitetty käsitellä, vaikka aikoinaan pidettiinlin suurta meteliä siitä ettei Slobodan Milosevic tunnustanut Haagin tuomioistuinta (hän olikin tuomiolla vain siksi, ettei ollut Yhdysvaltain kansalainen tai suojatti).
Vladimir Putinilla ja hänen taustajoukoillaan on asenneongelma. He eivät kunnioita riittävästi Obamaa ja tämän isäntiä Washingtonissa ja Wall Streetillä. Kenties se johtuu siitä, että Putin kumppaneineen ei pelkää asemansa puolesta. Jos he pelkäisivät Neuvostoliiton paluuta jossain muodossa asenne Washingtonin ja Brysselin suuntaan olisi paljon nöyrempi. Toisaalta kaikki venäläiset eivät välttämättä halua tyytyä kehitysmaan asukkaan asemaan. Koska Putin ei ole halukas uudelleen kansallistamaan Neuvostoliiton jälkeen rosvottua omaisuutta ja kehittämään maansa infrastruktuuria, tiedettä ja teknologiaa (sosiaalisten ongelmien ratkaisemisesta puhumattakaan) hän operoi mielummin ulkopolitiikassa.
Vaikka meikäläisestä näkökulmasta sitä onkin lähes mehdotonta havaita, Venäjän aggressiivinen ulkopolitiikka on ollut Yhdysvaltoihin verrattuna naurettavan kesyä. Georgian sotakin, josta niin paljon on touhuttu tämän Krimin selkkauksen yhteydessä, alkoi georgialaisten hyökkäyksellä. Nämä aggressiot ovat olleet kovin vaatimattomia verrattuna Yhdysvaltain ja Naton Irakin ja Afganistanin sotaretkiin. Venäjä on jopa yhdessä Kiinan kanssa säästäneet paljon ihmishenkiä panemalla hanttiin kun amerikkalaiset ovat hakeneet YK:n mandaattia pommituksilleen. Meikäläinen media yleensä valittelee tällaisessa tilanteessa Kiinan ja Venäjän "halvauttavan" turvallisuusneuvoston toiminnan veto-oikeudellaan. Läntisistä pommituksista tuntuu valtamedian ja poliittisen eliittimme ajattelussa tulleen jonkinlainen yleislääke kansainvälisten kriisien ratkaisemisessa.
No, meikäläiset asiantuntijat eivät välitä muistella Afganistanin sotaa, Irakia, Abu Graihbia tai Guantanamoa puhuessaan kansainvälisestä oikeudesta (puhumattakaan, että mainitsisivat siitä, että Yhdysvallat on antanut turvapaikan Luis Carriles Posadalle, joka on kuubalaisen matkustajakoneen räjäyttämisen ja lukuisien muiden Kuubaa vastaan tehtyjen terrori-iskujen takana). Näitä asioita eivät liioin käsittele ne, jotka kiirehtivät NATO-jäsenyyttämme. Kaikki suomalaiset eivät kuitenkaan halua olla mukana lyömässä tahtia ja kantamassa vastuuta kidutuksista ja pidäkkeettömästä siviilien murhaamisesta, joka on NATO-maiden avustamalle Yhdysvalloille arkipäivää. Sen sijaan Kimmo Sasille tämä lahtaaminen tietää vain hyvää tiliä jos hän on pitänyt kiinni aseteknologiayhtiö Raytheonin osakkeistaan.
maanantai 17. maaliskuuta 2014
Laista viis eli Kytän ja kapiaisen koulu-uudistus
Persu-poliisi Tom Packalen ja ex-kapiainen ja sotatieteen tohtori Jarno Limnell ovat STT:n mukaan pohtineet oikein SITRA:n kustannuksella kyberturvallisuutta. Herrat ovat tulleet siihen tulokseen, että pitäisi saada oikein sellainen aine peruskouluihin kuin kyberturvallisuus. Kun muistaa, että Limnell ei ole enää kapiainen vaan hommissa tietotekniikka-alalla yksityisellä sektorilla ovat herrojen silmissä tainneet vilkkua melkoiset bisnesideat dollarinkuvineen. Ajatelkaa, minkälainen diili olisi saada kurssittaa valtavat joukot opettajia ja kaupustella laitteistoa ja ohjelmistoa joka niemen nokkaan. Eikä tässä vielä kaikki: herrojen mukaan olisi perustettava erityinen kyberajokortti, joka sitten voisi toimia edellytyksenä pääsylle esimerkiksi tehtäviin julkishallinnossa. Packalen voisi sitten lobata kontakteillaan rahoitusta, vaikka tipahtaisikin eduskunnasta (ainakaan tätä kyttää ei ole valittu eduskuntaan rosvojen äänillä).
Herrojen Limnell ja Packalen idea koulu-uudistukseksi on kuin suoraan Nilsiän öljysheikin ajatushautomosta, mutta se ei ole tässä konkurssissa vielä vakavin ongelma. Hälyyttävintä on herrojen ilmeisen täydellinen kunnioituksen puute esitutkintaa säätelevää lainsäädäntöä kohtaan. Persu-poliisi Packalen toteaa STT:n jutussa seuraavaa: "Tietenkään niillä ei voi estää miljardien budjetilla toimivan tiedusteluorganisaation vakoilua, jos se haluaa vakoilla juuri sinua. Ja jos joku suomalainen suunnittelisi vaikkapa terrori-iskua, en pitäisi vakoilua kovin pahana." Tällaisia vieraan vallan juoksupoikia meillä sitten on poliiseina. Kaikkein surkuhupaisinta on että kyseessä on vielä persujen edustaja, jonka luulisi jäsenkirjansa eteen edes teeskentelevän isänmaallista. Limnellhän on jo aiemmin pahoitellut Snowdenin ja Manningin tietovuotoja, joiden ansiosta saimme tietää NSA:n kyyläyksestä.
Packalen kuvittelee olevansa fiksu kun liittää vakoilun terroriteon suunnitteluun. Ikään kuin kyylääminen alkaisi vasta silloin kun kuviteltu terrori-isku olisi suunnitteilla, kohdistuisi vain sen tekijöihin ja saatua aineistoa käytettäisiin vain terroritekojen ehkäisemiseen. Aineistoa kertyisi ja kertyy koko ajan tietysti valtavia määriä, jotka varastoidaan ja joista voidaan tehdä hakuja tarkoituksiin joita vain mielikuvitus rajoittaa. On hyvin mahdollista, että niillä tehtäisiin bisnestä kauppaamalla raportteja kenestä tahansa kenelle tahansa maksukykyiselle henkilölle.
On myös hyvin mahdollista, että NSA:n kyyläämisen tuottamaa aineistoa voisi päätyä myös terroristeille aivan tarkoituksella. Ne, joilla on parempi muisti, tai jotka eivät suhtaudu totuuteen yhtä joustavasti kuin herrat Limnell ja Packalen muistavat, että esimerkiksi Osama bin-Laden oli Yhdysvaltain tärkeä liittolainen Afganistanissa ennenkuin häntä alettiin nimittää terroristiksi. Yhdysvallat luonnollisesti tarjosi tälle liittolaiselleen taloudellisen avun, aseiden ja koulutuksen ohella myös tiedustelutietoja. Näitä tietoja voi siis päätyä minne tahansa käytettäväksi missä tahansa tarkoituksessa, jos Yhdysvaltain hetkellinen, todellinen tai kuviteltu, etu sitä vaatii. Voi olla, ettei Packalen käsitä tätä, mutta Limnellille pitäisi jo koulutuksensa perusteella olla selvää, että yksittäisen suomalaisen edut tallautuvat hyvin helposti supervallan globaaleissa valtapeleissä. Oli miten oli: näiden herrojen kanssa ei kannata ryhtyä edes autokaupoille.
Herrojen Limnell ja Packalen idea koulu-uudistukseksi on kuin suoraan Nilsiän öljysheikin ajatushautomosta, mutta se ei ole tässä konkurssissa vielä vakavin ongelma. Hälyyttävintä on herrojen ilmeisen täydellinen kunnioituksen puute esitutkintaa säätelevää lainsäädäntöä kohtaan. Persu-poliisi Packalen toteaa STT:n jutussa seuraavaa: "Tietenkään niillä ei voi estää miljardien budjetilla toimivan tiedusteluorganisaation vakoilua, jos se haluaa vakoilla juuri sinua. Ja jos joku suomalainen suunnittelisi vaikkapa terrori-iskua, en pitäisi vakoilua kovin pahana." Tällaisia vieraan vallan juoksupoikia meillä sitten on poliiseina. Kaikkein surkuhupaisinta on että kyseessä on vielä persujen edustaja, jonka luulisi jäsenkirjansa eteen edes teeskentelevän isänmaallista. Limnellhän on jo aiemmin pahoitellut Snowdenin ja Manningin tietovuotoja, joiden ansiosta saimme tietää NSA:n kyyläyksestä.
Packalen kuvittelee olevansa fiksu kun liittää vakoilun terroriteon suunnitteluun. Ikään kuin kyylääminen alkaisi vasta silloin kun kuviteltu terrori-isku olisi suunnitteilla, kohdistuisi vain sen tekijöihin ja saatua aineistoa käytettäisiin vain terroritekojen ehkäisemiseen. Aineistoa kertyisi ja kertyy koko ajan tietysti valtavia määriä, jotka varastoidaan ja joista voidaan tehdä hakuja tarkoituksiin joita vain mielikuvitus rajoittaa. On hyvin mahdollista, että niillä tehtäisiin bisnestä kauppaamalla raportteja kenestä tahansa kenelle tahansa maksukykyiselle henkilölle.
On myös hyvin mahdollista, että NSA:n kyyläämisen tuottamaa aineistoa voisi päätyä myös terroristeille aivan tarkoituksella. Ne, joilla on parempi muisti, tai jotka eivät suhtaudu totuuteen yhtä joustavasti kuin herrat Limnell ja Packalen muistavat, että esimerkiksi Osama bin-Laden oli Yhdysvaltain tärkeä liittolainen Afganistanissa ennenkuin häntä alettiin nimittää terroristiksi. Yhdysvallat luonnollisesti tarjosi tälle liittolaiselleen taloudellisen avun, aseiden ja koulutuksen ohella myös tiedustelutietoja. Näitä tietoja voi siis päätyä minne tahansa käytettäväksi missä tahansa tarkoituksessa, jos Yhdysvaltain hetkellinen, todellinen tai kuviteltu, etu sitä vaatii. Voi olla, ettei Packalen käsitä tätä, mutta Limnellille pitäisi jo koulutuksensa perusteella olla selvää, että yksittäisen suomalaisen edut tallautuvat hyvin helposti supervallan globaaleissa valtapeleissä. Oli miten oli: näiden herrojen kanssa ei kannata ryhtyä edes autokaupoille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)