Uusia avauksia transatlanttiseen turvallisuusyhteistyöhön tarvitaan pikaisesti

YLE:n Aamu-TV onnistui menneellä viikolla yllättämään positiivisesti käsitellessään Fergusonin rotumellakoita. Studioon oli pyydetty tavanomaisen UPI:n Mika Aaltolan asemesta Helsingin yliopiston Outi Hakola. Oli aika yllättävää kuunnella Pohjois-Amerikan tutkimuksen asiantuntijaa, joka kertoi tilanteesta rauhallisen toteavasti eikä pyrkinyt selittelemään Yhdysvaltain poliisin ja hallinnon toimia parhain päin. Em. Aaltolalta ja muilta UPI:n ns. tutkijoilta moinen temppu tuskin onnistuisi.

Hakola kertoi rasismin siirtyneen instituutioihin sen jälkeen kun orjuus poistettiin, esimerkiksi siten että afrikkalaisperäisiä henkilöitä tuomitaan muita kovempiin rangaistuksiin. Hän kertoi niin ikään myös omista kokemuksistaan amerikkalaisesta arkipäivän rasismista, jonka huomaa siinä että esimerkiksi valkoihoinen eurooppalainen saa parempaa palvelua ja ylipäätään ystävällisempää kohtelua kuin värilliset henkilöt. Arkipäivän rasismia esiintyy tietysti myös Suomessa, mutta Yhdysvaltain osalta siitä kertominen ei yleensä kuulu Aaltolan sen paremmin kuin muidenkaan Washingtonin mikki-hiirikerholaisten asialistalle. He tekevät parhaansa vaaliakseen imelää ja kulunutta myyttiä "kansojen sulatusuunista", jossa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet tavoitella "amerikkalaista unelmaa".

Ovatkohan valtiontalouden säästöjä etsineet tulleet ajatelleeksi, että UPI:n rahoituksen voisi ulkoistaa. Amerikkalaiset ystävämme ovat heidän toimintaansa epäilemättä tyytyväisiä ja lisäisihän se avoimuuttakin jos UPIssa alettaisiin myös syödä sen leipää jonka lauluja nytkin lauleskellaan. Voisin kuvitella, että esimerkiksi NED tai jokin muu tiedustelupalvelujen rahoitusinstituutioiden infrastruktuuriin kuuluva toimija voisi heittää muutaman taalan. Ja koska yksityisen- ja julkisen sektorin yhteistyö on tätä nykyä kuuminta hottia osallistuisivat amerikkalainen aseteollisuus ja turvallisuussektori varmaan mielellään kuluihin. Etenkin kun UPI:n saarnaama NATO-evankeliumi poikisi niille lisää tilauksia.

Vaikka en olekaan transatlanttisen turvallisuusyhteistyön lämpimimpiä kannattajia niin mielessäni on eräs yhteistyöprojekti, jonka voisi toteuttaa valtionjohtomme valmiuksien kohottamiseksi. Puolustusministeri Carl Haglundille tulisi ehdottomasti tarjota mahdollisuus tutustua jonkin sotatoimialueen arkeen esimerkiksi amerikkalaisen turvallisuuspalveluyritys Academin (ex-Blackwater, ex-Xe Services) riveissä. Tästä olisi sekin etu, että hän nauttisi tällöin oikeudellisesta immuniteetista (mikäli intoutuisi muiden yrityksen työntekijöiden mukana tekemään sotarikoksia) myös muodollisesti toisin kuin armeijan sotilaat (jotka hekin ovat esimerkiksi Irakissa vain oman armeijansa varsin satunnaisen oikeudenkäytön alaisia). Haglund janoaa toimintaa ja sitä tuossa itä-rajalla ei vielä toistaiseksi ole tarjolla vaikka asian korjaamiseksi kovasti tullaan ponnistelemaan.

Ja ehkä sisäministeri Päivi Räsänenkin innostuisi ajatuksesta sillä yhtiön johtaja Eric Prince on tiettävästi harras kristitty hetero. Sisäministerille voisi laittaa vielä poliisijohtaja Paateron matkaseuraksi oppimaan tehokkaita kuulustelumenetelmiä. Kyllä siinä kioskimurrot, pyörävarkaudet ja muut korkean profiilin rikokset selviäisivät kun maijan takakontissa annettaisiin hiukan sähköshokkeja. Myös halukkuus mielenosoittamiseen, lakkoiluun ja muuhun terrorismiin vähenisi kun poliisi saisi kunnon keinot epäsosiaalisen aineksen taltuttamiseen. Joukkojen hallintaan panostaminen on tärkeä painopistealue myös EU:ssa, jolla ilmeisesti ennakoidaan enemmistön yhä heikkenevien elinolosuhteiden aiheuttamia levottomuuksia.

Matti Vanhanen on tekemässä paluuta päivän politiikkaan ja em. yhteistyöllä olisi epäilemättä jotakin annettavaa myös hänelle. Kuten edellisessä Kulttuurivihkojen numerossa kerrottiin Vanhanen kävi pääministerinä ollessaan pyytämässä Yhdysvaltain suurlähetystöstä apua CIA:n salaisia vankilentoja koskevan kansalaiskeskustelun hillitsemiseen ja lupasi hallituksensa olevan asiasta hiljakseen. Hän voisi päivittää turvallisuusosaamistaan osallistumalla tällaiselle vankilennolle matkustajana. Vanhanen luovutettaisiin naamioituneille miehille, jotka veisivät hänet lentokoneeseen, leikkaisivat hänen vaatteensa, panisivat hänelle vaipat, pukisivat haalarin, laittaisivat pussin päähän ja antaisivat annoksen rahoittavaa lääkettä. Sitten alkaisi matka luotetun liittolaisen kyydissä kohti tuntematonta määränpäätä, jossa ohjelmassa olisi tehokkaiden, mutta ehdottoman humaanien kuulustelumenetelmien kohdehenkilönä toimimista (jotkut Amerikkaa vihaavat propagandistit vääristelevät asioita ja puhuvat kidutuksesta).

Kuten näemme transatlanttisella turvallisuusyhteistyöllä olisi paljon annettavaa valtionjohtomme osaamisen päivittämisessä. Kokemus tällaisesta yhteistyöstä olisi epäilemättä niin Haglundille, Räsäselle kuin Vanhasellekin valtti vaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa.  

Samaa kuraa luvassa vaalien jälkeen. Keskusta jatkaa kokoomuksen latua

Kokoomuksen gallup-suosion kutistumisesta huolimatta porvari voi kääntää kylkeään. Valta on edelleen varmoissa ja harvoissa käsissä jos Kepu voittaa vaalit. Perusinsinööri Sipilä toimii puheistaan päätellen pääministerinä kuin suursijoittaja (mitä hän siviilissä onkin) eikä niin kuin valtionpäämies. Hän haluaa tehdä selvää valtion omaisuudesta myymällä yhtiöt ja jakamalla saadut rahat yksityisyrittäjille. Nämä voivat sitten sanoa tupa illassa, että "tattista vaan" ja suursijoittaja Sipilä voi kavereineen ostaa halvalla entiset valtion yritykset pois kuleksimasta.

Hyvästi siis nekin osingot, voi todeta valtion kirstunvartija, kun Sipilä tyhjentää Solidiumin sijoitussalkun. Myydyt yhtiöt voivat sitten pistää duunareita kilometritehtaalle, eikä kukaan häiritse enää omistajaohjausministeriä, sikäli kuin sellaista enää edes tarvitaan. Kun voittorahat on jaettu yrityksille ne voivat puolestaan jakaa potin eteenpäin omistajilleen ylimääräisinä osinkoina. Sitten pääministeri Sipilä voi hurskaasti esittää toivomuksen, että yritykset työllistäisivät nyt edes jonkun. Tai ei ehkä sittenkään. Ensin on vähän heikennettävä työehtoja.

Sama peli kuin kokoomuksen aikana jatkuu. Ero on vain siinä että osingot eivät enää paikkaa valtion budjettia. Jos Sipilä olisi hitusenkin kiinnostunut valtion finansseista hän ei pienentäisi niitä vaan pikemminkin lisäisi vaikka velkarahalla, kun korko on käytännössä nollassa. Samasta syystä kaikenlaiset infrastruktuuri-, terveydenhuolto- ja sosiaaliset hankkeet olisivat ajankohtaisia. Valtion hallinannan laajentuesssa taloudessa olisi mahdollista pyrkiä korvaamaan riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja muutenkin ajaa sisään ekologisempia käytäntöjä (esim. kierrätys, energiansäästö).

Valtio voisi myös siirtää tuotantoaan entistä enemmän pois pörssiyhtiöistä. Tällöin tuotannollinen toiminta ei enää olisi riippuvainen pakosta tuottaa voittoa vaan voisi toimia ikään kuin suhdannetta vastaan ja toimia jonkin aikaa tappiolla auttaen yhteiskunnan muita sektoreita tai vain tuottaa hyödyllisiä asioita kansalaisille. Myös itse tuotannon sisällä voitaisiin lisätä työläisten vaikutusvaltaa yritysen asioihin ja eritoten tehtävänkuvaansa. On tutkittu tosiasia, mitä vähemmän työtekijällä on valtaa omaan työtehtäväänsä nähden sitä enemmän hän sairastaa ja kuolee nuorempana. Kaikkein tuhoisinta on kuitenkin työttömyys, jota voitaisiin tällöin hoitaa tarjoamalla oikeita töitä nykyisen työttömien simputtamisen asemesta.

Kapitalismin puitteissa ongelmat eivät tietenkään ole ratkaistavissa pysyvästi kestävällä tavalla. Paljon olisi kuitenkin tehtävissä. Perusinsinööri Sipilä jatkaa vakaasti kohti turmiota kokoomuksen tekemällä ladulla. Ainoa jännitys koskee tulevan katastrofin luonnetta.