sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Uusia avauksia transatlanttiseen turvallisuusyhteistyöhön tarvitaan pikaisesti

YLE:n Aamu-TV onnistui menneellä viikolla yllättämään positiivisesti käsitellessään Fergusonin rotumellakoita. Studioon oli pyydetty tavanomaisen UPI:n Mika Aaltolan asemesta Helsingin yliopiston Outi Hakola. Oli aika yllättävää kuunnella Pohjois-Amerikan tutkimuksen asiantuntijaa, joka kertoi tilanteesta rauhallisen toteavasti eikä pyrkinyt selittelemään Yhdysvaltain poliisin ja hallinnon toimia parhain päin. Em. Aaltolalta ja muilta UPI:n ns. tutkijoilta moinen temppu tuskin onnistuisi.

Hakola kertoi rasismin siirtyneen instituutioihin sen jälkeen kun orjuus poistettiin, esimerkiksi siten että afrikkalaisperäisiä henkilöitä tuomitaan muita kovempiin rangaistuksiin. Hän kertoi niin ikään myös omista kokemuksistaan amerikkalaisesta arkipäivän rasismista, jonka huomaa siinä että esimerkiksi valkoihoinen eurooppalainen saa parempaa palvelua ja ylipäätään ystävällisempää kohtelua kuin värilliset henkilöt. Arkipäivän rasismia esiintyy tietysti myös Suomessa, mutta Yhdysvaltain osalta siitä kertominen ei yleensä kuulu Aaltolan sen paremmin kuin muidenkaan Washingtonin mikki-hiirikerholaisten asialistalle. He tekevät parhaansa vaaliakseen imelää ja kulunutta myyttiä "kansojen sulatusuunista", jossa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet tavoitella "amerikkalaista unelmaa".

Ovatkohan valtiontalouden säästöjä etsineet tulleet ajatelleeksi, että UPI:n rahoituksen voisi ulkoistaa. Amerikkalaiset ystävämme ovat heidän toimintaansa epäilemättä tyytyväisiä ja lisäisihän se avoimuuttakin jos UPIssa alettaisiin myös syödä sen leipää jonka lauluja nytkin lauleskellaan. Voisin kuvitella, että esimerkiksi NED tai jokin muu tiedustelupalvelujen rahoitusinstituutioiden infrastruktuuriin kuuluva toimija voisi heittää muutaman taalan. Ja koska yksityisen- ja julkisen sektorin yhteistyö on tätä nykyä kuuminta hottia osallistuisivat amerikkalainen aseteollisuus ja turvallisuussektori varmaan mielellään kuluihin. Etenkin kun UPI:n saarnaama NATO-evankeliumi poikisi niille lisää tilauksia.

Vaikka en olekaan transatlanttisen turvallisuusyhteistyön lämpimimpiä kannattajia niin mielessäni on eräs yhteistyöprojekti, jonka voisi toteuttaa valtionjohtomme valmiuksien kohottamiseksi. Puolustusministeri Carl Haglundille tulisi ehdottomasti tarjota mahdollisuus tutustua jonkin sotatoimialueen arkeen esimerkiksi amerikkalaisen turvallisuuspalveluyritys Academin (ex-Blackwater, ex-Xe Services) riveissä. Tästä olisi sekin etu, että hän nauttisi tällöin oikeudellisesta immuniteetista (mikäli intoutuisi muiden yrityksen työntekijöiden mukana tekemään sotarikoksia) myös muodollisesti toisin kuin armeijan sotilaat (jotka hekin ovat esimerkiksi Irakissa vain oman armeijansa varsin satunnaisen oikeudenkäytön alaisia). Haglund janoaa toimintaa ja sitä tuossa itä-rajalla ei vielä toistaiseksi ole tarjolla vaikka asian korjaamiseksi kovasti tullaan ponnistelemaan.

Ja ehkä sisäministeri Päivi Räsänenkin innostuisi ajatuksesta sillä yhtiön johtaja Eric Prince on tiettävästi harras kristitty hetero. Sisäministerille voisi laittaa vielä poliisijohtaja Paateron matkaseuraksi oppimaan tehokkaita kuulustelumenetelmiä. Kyllä siinä kioskimurrot, pyörävarkaudet ja muut korkean profiilin rikokset selviäisivät kun maijan takakontissa annettaisiin hiukan sähköshokkeja. Myös halukkuus mielenosoittamiseen, lakkoiluun ja muuhun terrorismiin vähenisi kun poliisi saisi kunnon keinot epäsosiaalisen aineksen taltuttamiseen. Joukkojen hallintaan panostaminen on tärkeä painopistealue myös EU:ssa, jolla ilmeisesti ennakoidaan enemmistön yhä heikkenevien elinolosuhteiden aiheuttamia levottomuuksia.

Matti Vanhanen on tekemässä paluuta päivän politiikkaan ja em. yhteistyöllä olisi epäilemättä jotakin annettavaa myös hänelle. Kuten edellisessä Kulttuurivihkojen numerossa kerrottiin Vanhanen kävi pääministerinä ollessaan pyytämässä Yhdysvaltain suurlähetystöstä apua CIA:n salaisia vankilentoja koskevan kansalaiskeskustelun hillitsemiseen ja lupasi hallituksensa olevan asiasta hiljakseen. Hän voisi päivittää turvallisuusosaamistaan osallistumalla tällaiselle vankilennolle matkustajana. Vanhanen luovutettaisiin naamioituneille miehille, jotka veisivät hänet lentokoneeseen, leikkaisivat hänen vaatteensa, panisivat hänelle vaipat, pukisivat haalarin, laittaisivat pussin päähän ja antaisivat annoksen rahoittavaa lääkettä. Sitten alkaisi matka luotetun liittolaisen kyydissä kohti tuntematonta määränpäätä, jossa ohjelmassa olisi tehokkaiden, mutta ehdottoman humaanien kuulustelumenetelmien kohdehenkilönä toimimista (jotkut Amerikkaa vihaavat propagandistit vääristelevät asioita ja puhuvat kidutuksesta).

Kuten näemme transatlanttisella turvallisuusyhteistyöllä olisi paljon annettavaa valtionjohtomme osaamisen päivittämisessä. Kokemus tällaisesta yhteistyöstä olisi epäilemättä niin Haglundille, Räsäselle kuin Vanhasellekin valtti vaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa.