"Norjalainen joukkosurmaaja Breivik ja suomalainen pankkiiri Wahlroos sanovat lähestulkoon samoin sanoin demokratiasta. Breivikille demokratia on enemmistön diktatuuria, Wahlroosille demokratia on enemmistön diktatuuria." Näin kirjoittaa pastori Kai Sadinmaa Kirkonkellari nimisessä verkkojulkaisussa. Tämän havainnon innoittamana analysoin seuraavassa tarkemmin mikä yhdistää Björn Wahlroosin ajattelua Anders Behring Breivikin ja muiden äärioikeistolaisten ajatteluun.
Äärioikeistolaisuus ei edellytä välttämättä perustakseen rasistista ajattelua. Esimerkkinä tällaisesta äärioikeistolaisuudesta voidaan mainita ainakin alkuvaiheissaan italialaisen fasismi, jonka päävihollinen oli vasemmistolainen työväenliike.
Norjalaisen valtiotieteilijä Harald Ofstedtin mukaan Hitlerin saksalainen natsismi on osa laajempaa aatteellista kokonaisuutta, jota hän nimittää yleiseksi natsismiksi. Ofstedt toteaa hakaristin ja ruskeiden paitojen olevan vain yksi ulkoasu tälle aatteelle. Yleisen natsismin ydin on ajatus, jonka mukaan vahvan tulee hallita heikkoa. Häviäjän oikeutettuna kohtalona on halveksunta kun taas hänet lyönyttä voittajaa ihaillaan. Ofstedtin yleiseksi natsismiksi luonnehtima aate elää ja voi hyvin myös meidän aikanamme.
Hitlerin Saksassa rasistisen vihan kohteena olivat ensisijaisesti juutalaiset. Miljoonien juutalaisten ohella tuhoamisleireillä murhattiin myös esimerkiksi romaneja ja kommunisteja. Kommunisteja surmattiin strategisista syistä vaarallisimman vastustajan eliminoimiseksi ja rikkaiden teollisuuspiirien miellyttämiseksi. Anders Behring Breivik murhasi sosiaalidemokraattien nuorisojärjestön kesäleirille kokoontuneita nuoria myös strategisista syistä, sillä hän katsoi heidän olevan hänen rasistisen yhteiskunnallisen visionsa toteutumisen esteenä.
Björn Wahlroosin ihanneyhteiskunnan toteutumisen esteenä on demokratia (tai pikemminkin se mitä demokratiasta kumoon lobattuna, turvoksiin lahjottuna ja kapitalistien tappiot sosialisoineena on jäljellä). Siinä missä saksalaisen natsismin ja Behringin natsismin aatteellisena ytimenä oli rasismi, Wahlroosia elähdyttää luokkaviha. Hän halveksii rahvasta joka demokratian välityksellä estää eliitin täyden kukoistuksen. Tässä mielessä hänen ajatteluaan yhdistää muiden äärioikeistolaisten ajatteluun Ofstedtin mainitsema käsitys, että vahvojen tulee hallita heikkoja.
Demokratian jäänteiden eliminointi ei edellytä kenenkään tappamista strategisista syistä. On vain vakuutettava oikeat ihmiset. Paljon on jo tapahtunutkin kehitystä Wahlroosin toivomaan suuntaan reilut 30 vuotta jatkuneella uusliberaalin hegemonian kaudella. Saman suuntauksen jatkuminen johtaa entistä suuremmat joukot elämään orjuuden kaltaisissa olosuhteissa. Tänään tällaisiin olosuhteisiin voi käydä tutustumassa lähinnä globaalin kapitalismin periferiassa: hikipajoissa, slummeissa ja jätevuorilla.
Luokkavihaan nojautuva yleisen natsismin muoto pysyy imagoltaan hygienisenä koska se ei aktiivisesti eikä henkilökohtaisesti tapa ketään. Tämä näennäinen aggressiivisuuden puuttuminen on myös sen menestyksen salaisuus. Se vain antaa globaalin kapitalismin teräksen kovan kilpailun seuloa esiin "elinkelpoisimmat" yksilöt. "Elinkelvottomat häviäjät" jätetään kuolemaan nälkään ja tauteihin. Aivan kuin kyse olisi olemassa olon taistelusta luonnossa. Kaikenlainen luonnollisuus-puhe vetoaakin moniin myös taloudellisen eliitin ja heidän apureidensa piirin ulkopuolella. Tällaisen linkin kautta luokkavihaan nojautuva yleinen natsismi puhuttelee myös, jonkun mielestä ehkä hieman yllättäen, Pentti Linkolan edustaman syväekologisen fasismin kannattajia.
Kun jo näin pikainen tarkastelu paljastaa saman ajatuskuvion toistuvan monissa nykyisissä aatevirtauksissa ei liene yllätys, että äärioikeistolaisuus näyttää yhä uudelleen palaavan takaisin.
Tuomari Jorma
