Veronkierrosta kärähtäminen oli erityisen noloa Heidi Hautalalle, sillä juuri vihreät ovat korostaneet henkilökohtaisten valintojen merkitystä. Maailma ja erityisesti luonto on vihreiden näkökulmasta pelastettavissa ostamalla ekologista tavaraa. Sen sijaan omaa lentomatkailua tai yksityisautoilua, vaikka kaupunkimaasturilla, ei tarvitse rajoittaa. Eikä kuluttamatta jättäminen ole vaihtoehto, sillä ilman kulutusta ei ole markkinoita. Tähän asti näiden "vihreiden valintojen" ristiriidat ovat hukkuneet markkinauskovaisuuden yleisen ristiriitaisuuden varjoon.
Markkinauskovaisuuden kiinnostavin ristiriita liittyy kapitalistiseen vapausretoriikkaan. Annetusta mielikuvasta huolimatta vapaus ei kapitalismissa koske kaikkia ihmisiä. Tämän havaitsemme jo siitä, että kaikenlainen maahanmuutto on erittäin säädeltyä. Jos kapitalistit ottaisivat vakavasti oman vapauspuheensa olisi ihmisten liikkuminen yli rajojen täysin vapaata. Nythän suuri osa maailman väestöstä on suljettu kehitysmaiden gulageihin, joissa he saavat raataa käytännössä orjan asemassa tuottamassa meille halpaa tavaraa vailla toivoa paremmasta.
Jos perusteellisen pohdinnan ja itseopiskelun asemesta tyytyy valtamedioiden uutisvirtaan saattaa erehtyä luulemaan, että me tarvitsemme kapitalismia. Tosiasiassa suhde on päinvastainen. Kapitalismi tarvitsee aina prolen pelastamaan sen markkinahäiriöistä. Se tarvitsee päinvastaisesta mielikuvasta huolimatta myös kovasti pilkkaamaansa holhoojavaltiota ylläpitämään oikeuslaitosta, poliisia ja puolustusvoimia. Tietysti kapitalistit voisivat yrittää korvata ne yksityisillä ratkaisuilla, mutta homma hoituu valtion välityksellä edullisemmin, kun työläiset maksavat suurimman osan veroista. Valtiovälitteinen ratkaisu myös vähentää kilpailevien kapitalistien välisiä väkivaltaisia taisteluita, ja valtio voi keskittyä esimerkiksi työläisten järjestäytymisen väkivaltaiseen murskaamiseen.
Kapitalismi on avuttomuudessaan tarvinnut myös vihollistaan pelastamaan itsensä kahteen kertaan. Kuten brittiläinen historioitsija Eric Hobsbawm on todennut Puna-armeija pelasti eurooppalaisen liberaalin kapitalismin toisessa maailmansodassa natsien voitolta. Toki kapitalismi olisi jatkunut myös natsien voiton jälkeen, mutta voittajat olisivat epäilemättä jakaneet pelimerkit uudelleen. Toisen kerran liberaalin kapitalismin pelasti työväenliike, joka taisteli hyvinvointivaltion puolesta. Hyvinvointivaltion nousu johti kapitalistisella puolella maailmaa ennen näkemättömään nousukauteen toisen maailmansodan jälkeen. Se patosi työväen radikalisoitumista ja elvytti taloutta tukemalla entistä suuremman väestönosan ostovoiman kasvua.
Neuvostoliitto oli, varmasti tahtomattaan, se vipu jonka avulla reformistinen työväenliike sai taisteltua sosiaalietuuksia ennennäkemättömän laajoille kansalaispiireille. Nyt kun Neuvostoliitto on kadonnut poissa on myös vallankumouksen pelote ja sen olemme saaneet kokea hyvinvointivaltiollisten ratkaisujen murenemisena. Jäljellä on vain kulissi, jonka huteruuden havaitsee jo siitä, että kokoomuslainenkin pääministeri voi väsymykseen asti toistella olevansa pelastamassa sitä.
Heikki Patomäki on mielestäni osunut asian ytimeen korostaessaan suomalaisen hyvinvointivaltion vakiintumattomuutta ja väliaikaista luonnetta. Se ei ole mikään johdonmukainen jäsennetty malli, jota jotkut intoilijat ovat markkinoimassa ulkomaille. Se ei missään vaiheessa yltänyt sille tasolle jonka hyvinvointivaltio saavutti Ruotsissa ennen 80-luvun lopun murrosta.
Nyt markkinauskovaiset ovat uskottelemassa meille, että hyvinvointipalvelut tulevat parhaiten hoidetuiksi kapitalistien käsissä. Miksi jokin organisaatio tulisi tehokkaammaksi jos sitä rasitettaisiin tuottamattomalla, voittoa hamuavalla omistajalla? Ei se tulekaan. Ei loinen yleensäkään edistä isäntänsä hyvinvointia tehokkuudesta puhumattakaan. Se minkä omistaja ottaa on pois itse toiminnasta. Ainoa järkevä tapa, julkisten toimijoiden ohella, tuottaa hyvinvointipalveluita ovat asialleen omistautuneiden henkilöiden perustamat voittoatavoittelemattomat yleishyödylliset yhdistykset. Tällöin henkilöiden omistautuminen asialleen voi tuoda jotain erityistä toimintaan. Jotain joka ei ole rahassa mitattavissa.
Mutta ketkä sitten ovat markkinauskovaisia? Ehkä hieman yllättäen on todettava, että lähinnä reformistista vasemmistoa edustavat poliitikot, sillä he kuvittelevat markkinamekanismin palvelevan tehokkaasti jotain ulkoista päämäärää. Vihreistä en ole aivan varma. Muut oikeistolaiset eivät ole markkinauskovaisia. He ymmärtävät, että markkinoiden tarkoituksena on vain rikastuttaa rikkaita ja kaikki muu on myyntipuhetta. Jos markkinat tuntuvat tuottavan jotakin muille kuin kapitalisteille kyse on heidän näkökulmastaan tehottomuudesta: joko tuotoksen alihinnoittelusta tai työpanoksen ylihinnoittelusta.
Tuomari Jorma
