Muistan vielä kuinka muinaisella 80-luvulla päiviteltiin erään maakuntalehden palstoilla sitä kuinka itä-Berliinissä on talojen katoilla kameroita, joiden avulla tarkkaillan ihmisiä. Moinen meininki ei luonnollisesti ollut kuviteltavissakaan täällä läntisen vapauden auvossa. Nyt kun kameroita on kaikilla ja kaikkialla on ääni mediankin kellossa muuttunut: Mitä meillä voisi olla valvontaa vastaan, jos meillä ei ole salattavaakaan?
Nyt Yhdysvalloista kuuluu uutisia, joiden mukaan sikäläiset tiedustelupalvelut voivat halutessaan tarkkailla kenen tahansa yhteyksiä verkossa haluamallaan tavalla. Oikeastaan tämä ei ole mikään uutinen kenellekään, joka vaivautuu vähääkään seuraamaan asioita. Se hyvä puoli uutisessa oli, että se tuli suoraan pääkonttorilta, sillä muutenhan se olisi leimattu salaliittoteoriaksi.
Nyt tietysti toistellaan taas vanhaa "viisautta": "koska minulla ei ole mitään salattavaa..." Tai: "mitä kiinnostavaa minun asioissani muka olisi, että joku viitsisi niitä tarkkailla?" Vaikka pointti ei olekaan tässä, sillä jokaisella on oikeus yksityisyyteen, on kerätyille tiedoille aina helppo keksiä käyttöä. Tiedoilla voidaan tehdä bisnestä kauppaamalla niitä halukkaille. Kiinnostuneita kyllä löytyy esimerkiksi työnantajien piiristä, jotka ovat jo antaneet potkuja facebookissa ohi suunsa puhuneille. Nyt tarjolla olisivat myös yksityiset sähköpostit.
Se ettei urkinta meitä juuri hetkauta johtuu rasismistamme. Ajattelemme ettei ketään meistä valkoisista suomalaisista muiluteta salaiseen tyrmään kidutettavaksi sähköpostiemme vuoksi. Ajattelemme sen koskevan vain arabeja ja yleensä muslimeja. Voidaksemme kutsua itseämme sivistyneeksi tai edes kunnolliseksi kansaksi on meidän kamppailtava kaikkien oikeuksien puolesta.
Urkinta uutisen vastaanotto oli sikäli mielenkiintoista ettei kukaan ollut vaatimassa, että asia pitäisi ottaa puheeksi Obaman kanssa mistään protesteista puhumattakaan. Tilanne on sama kuin kidutusten, laittomien vangitsemisten ja lennokeilla murhaamisen kanssa. Asiat esitetään mediamme ja poliitikkojemme toimesta ikään kuin luonnon tapahtumina, jotka eivät ole kenenkään aikaan saannosta tai syytä. Jos esim. Venezuelan Maduro menettelisi vastaavalla tavalla olisi mediamme ja johtavat poliitikkomme innosta pihisten kuskaamassa häntä kansainväliseen oikeuteen (olen vuosien varrella yhä paremmin alkanut ymmärtää miksi Mauno Koivisto nimitti lehdistöä sopuleiksi).
Nyt joitain Yhdysvaltain toimenpiteitä voidaan muodon vuoksi valtamedioissakin moittia kuitenkin tarkasti varoen syyttämästä ketään tärkeää henkilöä. Kritiikkikään ei tuomitse yleensä tekoja vääryyksinä tai rikoksina, korkeintaan Yhdysvaltain tavoitteiden kannalta vahingollisina. Kriittisyyttä ei tietenkään voi odottaakaan eliitiltä, joka kaihoaa NATO-jäsenyyttä.
Tuomari Jorma
