HS:n mielestä Euroopan parlamentti on Edward Snowdenin puolella, hyväksyessään päätöslauselman jossa suositellaan jäsenmaita tarjoamaan hänelle turvapaikkaa ja olemaan luovuttamatta Yhdysvaltoihin. Voi asian tietysti noinkin muotoilla, mutta tulos 285-281 päätöslauselman hyväksymisen puolesta (72 äänesti tyhjää, 113 pidättäytyi äänestämästä) tarkkaan ottaen tarkoittaa vähemmistön kannattavan sitä.
Eikö olisi ollut oikeutettua odottaa lähes sadan prosentin kannatusta päätöslauselman puolesta kun vielä jokin aika takaperin Euroopan poliittinen eliitti tungeksi kameran eteen Je suis Charlie -tunnukseen sonnustautuneena. Pilakuvia passaa siis näiden sananvapauden esitaistelijoiden mielestä piirustella (mieluiten tietysti arabeista, venäläisistä ja muista ulkomaalaisista), mutta suuren läntisen ystävän puuhat on jätettävä käsittelemättä olivatpa ne kuinka rikollisia tahansa. Emme halua kuulla niistä vaikka kohteena olisimme me itse! "Vastuulliset tahot" haluaisivat ampua sanansaattajan.
Olihan se tietysti hiukan noloa, kun selvisi kuinka vähän Washingtonissa kunnioitetaan Euroopan unionia. Angela Merkelin puhelimen kuuntelusta jäätiin kiinni, mutta So What! Kansalaisille juuri jupakan jälkinäytös oli tietysti terveellinen oppitunti demokratiasta ja sananvapaudesta. Suuria sanoja, jotka eivät merkitse mitään.
Joku voisi tämän jupakan perusteella tulkita poliittisen eliittimme olevan pahasti rähmällään Washingtonin suuntaan. Asiat eivät taida olla edes näin hyvin. Eivät he ole rähmällään vaan eräänlaisessa palvelussuhteessa Valkoiseen taloon tehtävänään pitää meidät kurissa. Tosin Obamakin on vain toimitusjohtaja, joka on raportoi globaaleille finanssipiireille. Jos eliittimme onnistuu pitämään meidät kurissa propagandan ja valehtelun keinoin niin hyvä, mutta kovatkin otteet tulevat tarvittaessa kysymykseen. Normaalin poliisiväkivallan ohella soveltaa operaatio Gladiosta tuttua jännitteen strategiaa, jossa valtion ohjailemat terroristit iskevät kansalaisten kimppuun ja syy laitetaan sen joukon piikkiin joka on tarkoitus nujertaa.
Eliittimme hakkaa mielellään epämiellyttäviksi kokemiaan hallituksia (esim. Kuuba, Venezuela, Venäjä) päähän sananvapaudella. Itse se kuitenkin pidättää oikeuden määritellä mitä sananvapauden piiriin kuuluu. Mutta onko tällöin kyse enää mistään todellisesta vapaudesta jos sen kohteet ovat ennalta rajattuja? Vaikuttaa siltä, että kaikesta paitsi oikeasti tärkeästi asioista saa puhua. Onko silloin kyse enää perustavanlaatuisesta oikeudesta joka tulee asettaa kaikkien muiden oikeuksien edelle?
Kuinka suuresta ilmaisun vapaudesta lopulta nautimme Suomessa? Jos kirjoittaa kirjan omasta elämästään ja kertoo siinä pääministerin pitävän uuniperunoista saa sakot. Tämä ei kuulosta vielä kovin pahalta, mutta on olemassa viitteitä siitä että olosuhteiden kiristyessä tilanne voi äkkiä muuttua.
Poikkeusoloissa epäluotettava aines pannaan keskitysleiriin ja maanpetturit ammutaan.
Sotatieteen tohtori Saara Jantunen keulakuvanaan nykyajan infosoturit ovat leimaamassa maanpettureiksi kaikki, jotka ajattelevat heidän mielestään väärin. Pahimmanlaatuista väärin ajattelua on Jantusen ja kumppaneiden kirjoitusten kriittinen arviointi. Erityisen raskauttavaa on epäillä mitään heidän Venäjää koskevia väitteitään olivatpa nämä miten absurdeja hyvänsä.
Em. nfosoturit ovat turvallistamassa keskustelua Suomen ulkopolitiikasta. Tällöin ei tarvitse eikä pidä noudattaa normaaleja sääntöjä tai lakeja, koska kyse on kansallisesta olemassaolosta. Tilanne ei tietenkään ole niin vakava kuin he haluvat meille uskotella. Hysteriaa lietsotaan vastahakoisen kansan käännyttämiseksi Nato-jäsenyyden kannalle. Keskustelu halutaan turvallistaa siksi ettei Nato-jäsenyyden kriitikoiden kanssa tarvitsisi vaivautua keskustelemaan, pelkkä leimaaminen Putinin agentiksi riittäisi.
