Pitää olla pitkä lusikka, jos aikoo syödä pirun pöydässä. Näin sanoo sananlasku. Nyt lusikkansa vartta ovat mittauttamassa kuubalaiset Raul Castron johdolla. Tietysti uudesta tilanteesta on kiistattomia hyötyjä kun kauppasaarto helpottaa. Se on vaikeuttanut esimerkiksi joidenkin lääketeollisuuden tarvitsemien raaka-aineiden ja elintarvikkeiden hankkimista. Saarto ei estä pelkästään kaupankäyntiä yhdysvaltalaisten kanssa vaan vaikeuttaa sitä myös muiden tahojen kanssa.
Kuuban ja Yhdysvaltojen suhteiden muutos tuli täytenä yllätyksenä. En osannut arvata tällaista käännettä, vaikka ihmetystä herättikin jo jokin aika takaperin Yhdysvaltain ulkoministerin, John Kerryn antama tunnustus Kuuban merkittävästä panoksesta Ebolan torjunnassa. Erityisen hämmästyttävää tämä oli siitä syystä, että suomalaisessakaan julkisuudessa Kuuban panosta johtavana valtiona maailman kriisien ja katastrofien lievittämisessä ei mainita lainkaan.
Kuubalaiset ovat nimenomaan erikoistuneet tarjoamaan lääketieteellistä apua välittömästi katastrofien jälkeen vallitsevissa vaikeissa olosuhteissa. Ebola-katastrofin ohella myös Haitin maanjäristys oli hyvä esimerkki Kuuban työstä. He ovat ensimmäisenä paikalla ja lähtevät viimeisenä ja toiminta on niin hyvin organisoitua etteivät he päädy itse auttajista autettaviksi joidenkin kokemattomampien kollegoiden tapaan.
Kuuba tarjosi apuaan jopa Yhdysvalloille Katrina katastrofin jälkeen. Presidentti Bush kuitenkin kieltäytyi avusta, joka olisi paikallista valmiutta parempana epäilemättä pelastanut ihmishenkiä New Orleansissa. Bush kuitenkin piti asukkaiden pelastamista tärkeämpänä lähettää kansalliskaarti ampumaan niitä, jotka vievät kaupoista elintarvikkeita nälkäänsä. Onhan yksityinen omistusoikeus toki moninverroin ihmishenkeä arvokkaampi.
Ensimmäinen konkreettinen seuraus maiden välisten suhteiden muutoksessa on ollut ns. Miamin viitosten vapauttaminen. Neljää näistä viidestä kuubalaisesta on pidetty vakoilusta syytettyinä vankilassa 16 vuotta (yksi heistä vapautettiin 2011). Heidät lähetettiin aikanaan soluttautumaan Miamiin paikallisiin terroristiryhmiin. Nämä terroristiryhmät ovat vastuussa esimerkiksi kuubalaisen matkustajakoneen räjäyttämisestä (78 uhria) ja sarjasta pommi-iskuja kuubalaisiin hotelleihin.
Suhteiden lämpiämisen yllättävyyttä lisää myös se, että Yhdysvallat on viime aikoihin asti pyrkinyt, huonolla menestyksellä, horjuttamaan Kuuban hallintoa. Se on esimerkiksi värvännyt nuorisoa latinalaisessa Amerikassa laittamaan pystyyn jonkinlaista värivallankumousta tai kevättä. Tällainen toiminta on kuitenkin vaikeampaa kuin muualla, koska kuubalaiset ovat erittäin hyvin koulutettuja, eivätkä niele yhtä kömpelöä propagandaa kuin muualla. Toisaalta monet ovat myös ylpeitä oman maansa poikkeuksellisista saavutuksista: rikkaiden maiden tasolla oleva terveydenhuolto (lapsikuolleisuus matalampi kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa) ja koulutus.
Monet Yhdysvaltain kampanjoista ovatkin saaneet nolon lopun. Heidän toisinajattelijoina esiintyviä agenttejaan ovat kuubalaiset poliisit saaneet suojella kansalaisten vihalta näiden mielenosoituksissa. Sitten kun nämä "toisinajattelijat" ovat kovan metelin myötä päässeet matkustamaan Espanjaan on kapitalistinen todellisuus osoittautunut joillekin niin kovaksi, että he ovat halunneet palata Kuubaan. Kenties kaikkein hupaisin propaganda pelleily on Bushin lupaus, että kuubalaiset saavat rokotuksia, jos kaatavat nykyisen hallintonsa. Bush-parka ei tiennyt, että Kuubassa oli jo tarjolla kattavampi rokotusohjelma kuin mitä hän oli tarjoamassa. Tämä herätti ymmärrettävästi hilpeyttä.
Kaikkein eniten kysymyksiä herättää Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen rooli tulevaisuudessa. He ovat täydessä vauhdissa ympäri maailmaa, kuten esimerkiksi Venezuelassa, joka on Kuuban läheinen liittolainen. Entä mitä tapahtuu jos Obaman avaukseen erittäin kriittisesti suhtautuvat republikaanit pääsevät valtaan? Loppuvatko likaiset temput? Kuinka käy Kuuban saavutuksille koulutuksessa ja terveydenhuollossa?
