Yhdysvaltain senaatin raportti kidutuksesta julkaistiin kovalla tohinalla, vaikka siinä ei kerrotakaan mitään, mitä emme jo ennestään tietäisi. Päin vastoin. Mainitsemiensa tekojen karmeudesta huolimatta raportti on varsin säästäväinen totuuden suhteen. Kaikki viittaa siihen, että kyse on klassisesta yrityksestä minimoida vahingot. Raportin julkaisun yhteydessä on väitetty, että Obaman hallinto olisi lopettanut kidutuksen. Tämäkään väite ei pidä paikkaansa.
Mihinkään toimenpiteisiin kiduttajien laittamiseksi syytteeseen Yhdysvaltojen oikeusministeriö ei aio ryhtyä, vaikka esimerkiksi ihmisoikeusjärjestöt ovat tätä vaatineet. Yksi syy lienee siinä, että maan johto haluaa pitää kiinni raportin väitteestä, jonka mukaan kuulusteluissa käytettiin kovempia otteita, kuin mihin Oikeusministeriö, Valkoinen talo ja CIA:n johto oli antanut luvan. Jos kiduttajat joutuisivat vastaamaan teoistaan oikeudessa olisi luultavaa, että heidän puolustuksensa nostaisi esiin seikkoja, jotka kyseenalaistaisivat tämän väitteen. On niin ikään mahdollista, että kidutus paljastuisi raportissa mainittua laajamittaisemmaksi, tuhoisammaksi (joissakin lähteissä on esitetty tietoja että vähintää reilut 20 vankia olisi kidutettu hengiltä) ja edelleen jatkuvaksi.
Joidenkin mielestä hyvä argumentti kidutuksen käyttämistä vastaan on siinä, että sen tuottama informaatio on epäluotettavaa. Mielestäni tämän argumentin käyttö ohjaa keskustelua väärään suuntaan ainakin mikäli sen käyttäjän tosiasiallisena tarkoituksena on vastustaa kidutuksen käyttöä. On eettisesti hyvin kyseenalaista esittää tällainen rikos virheenä. Se arkipäiväistää teon ja vie huomion sen pahuudesta, mikä kuitenkin on asiassa olennaista.
Ei myöskään ole luultavaa, että kidutuksen tavoitteena on ollut saada pätevää informaatiota. On hyvinkin mahdollista, että on haluttu saada kuulusteltavat sanomaan sellaista, mitä kuulustelija haluaa kuulla. Esimerkiksi kuulusteltavan vakuutus, että Saddamin hallussa on joukkotuhoaseita olisi antanut lisämateriaalia Colin Powellin valheille YK:ssa ennen Irakin sotaa. Vastaavanlaisen sotatoimia oikeuttavan informaation tarve on jatkuva. Niiden totuusarvo on yhdentekevä, sillä jälkikäteen virheellisellä informaatiolla toimintaansa perusteleva voi aina sanoa toimineensa hyvässä uskossa.
On myös harhaanjohtavaa väittää, että kidutuksen ainoana tarkoituksena on informaation saaminen. Kyse voi olla rankaisemisesta ja pelottelusta, pyrkimyksestä murtaa joko kuulusteltavan moraalinen selkäranka tai pelotella muita kidutettavaksi joutumisella. Osama bin Ladenin kohtelu on hyvä esimerkki siitä etteivät amerikkalaiset tosiasiassa ole kovinkaan kiinnostuneita tiedon hankkimisesta. Kun he oman versionsa mukaan löysivät Osaman lopulta, kovan tiedustelu-urakan jälkeen, he eivät olleet lainkaan kiinnostuneita kuulustelemaan häntä.
Virallisen version mukaan Osama oli tapettava heti, ettei hänen vangitsemisensa olisi aiheuttanut kaappauksia hänen vapauttamisekseen. Selitys ei kuulosta lainkaan uskottavalta. Yhtä hyvin olisi voinut väittää, että hänen tappamisensa olisi omiaan provosoimaan kostotoimenpiteitä. Ja aivan yleisesti tuntuu erittäin hämmästyttävältä, että Yhdysvallat, joka kaikissa käänteissä jaksaa muistuttaa ettei anna terroristien pelotella itseään poikkeaisi linjastaan tässä yhdessä ainoassa tapauksessa.
Kaikki viittaa siihen, että senaatin kidutusraportti jää vain suuren luokan PR-sirkukseksi. Kuinka muuten voisikaan olla, sillä Obama ei halua asettaa esimerkiksi George W. Bushia, Dick Chaneya tai Donald Rumsfeldtiä syytteeseen. Vaikka maailman valtamediat tekisivätkin kaikkensa Obaman auttamiseksi muuttuisi kidutuksen rehellinen ja perusteellinen selvittäminen helposti farssiksi, kun syytettyjen penkille marssitettaisiin vain kuulustelijoita vaikka käskyn antajat ovat kaikkien tiedossa.
Kaikkien tiedossa on ollut vuosikaudet, että esimerkiksi Donald Rumsfeldt on kirjallisesti hyväksynyt asian.
Obama ei välitä sanoa asioita liian suoraan liittolaisilleen ja näiden kansalaisille. Yhdysvallat kiduttaa hänen kaudellaan aivan entiseen malliin, he aikovat tehdä sitä jatkossakin aina halutessaan, eikä kenelläkään ole siihen nokan koputtamista. Kenties globaalin suurvallan rikoksille ei ole paljoa tehtävissä, mutta mikään ei estäisi asettamasta syytteeseen heidän johtajiaankaan. Vaikka näitä ei ikinä oikeuteen saataisikaan olisi asialle edes yritetty tehdä jotain. Ja on täysin selvää ettei kukaan kidutuksen aidosti tuomitseva poliitikko voi olla viemässä Suomea läheisempään yhteistyöhön Naton kanssa. Täysjäsenyydestä puhumattakaan.
