Olin tipahtaa jakkaralta kun luin STT:n Pekka Pohjolaisen juttua taannoiselta demariristeilyltä. Pohjolainen kirjoittaa seuraavasti: "Kun [puheenjohtaja Jutta] Urpilainen peräsi eettisempää markkinataloutta, jossa talouskasvu ja kehitys on taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää, [presidentti Tarja] Halonen puuttui asiaan: Eettinen markkinatalous on vähän kuin dynaaminen konservatismi, minulle tulee aina yli-ikäinen säilyke mieleen."
Halonen pääsi tosiaan yllättämään, sillä harvoin saa lukea demarilta sellaista replakkaa, josta voi olla täysin samaa mieltä. Voi olla että toteamuksen radikaalisuus meni risteilyväeltäkin ohi vaikkei kännitila olisi vielä saavuttanutkaan patologisia lukemia. Urpilainen taas jatkoi viimevuosikymmeninä demareiden oman ideologian korvikkeeksi muodostuneen toiveajattelun linjoilla, jonka terävin ase on spanielinkatseinen vetoaminen kapitalistien hyvään tahtoon. Kyse on myös sukupolvien välisestä kuilusta. Halonen muistaa vielä ajat jolloin kapitalistista järjestelmää ei vielä nähty ainoana mahdollisuutena puhumattakaan siitä, että siihen olisi ripustauduttu kuin hukkuva jumalaan kuten Urpilainen tekee.
Halosen toteamus kiteyttää myös demarien nykyisen tragedian. Heidän harhainen takertumisensa kapitalismiin on välttämättä tuomittu epäonnistumaan. Siellä missä kapitalismi kukoistaa ei ole tilaa ekologiselle tai sosiaalisille näkökohdille, jos hetkeksi olisikin se merkitsisi vain sitä etteivät bisnespiirit vielä toistaiseksi ole pystyneet hyödyntämään systeemiä tarpeeksi tehokkaasti. Markkinaohjautuva järjestelmä, joka sallii muiden asioiden huomioon ottamisen on kuin epäpuhdas polttoprosessi. Silloin sen koko potentiaalia ei ole vielä otettu vielä pääomien kasaamisen käyttöön se näyttäytyy väistämättä tehottomana ja taantumuksellisena kapitalisen maailmankuvan perspektiivistä. Samasta syystä demarien arat vetoomukset näyttäytyvät väistämättä taantumuksellisina. Päästöoikeus-kauppa on esimerkki markkinaohjautuvasta prosessista, josta bisnespiirit ovat onnistuneet poistamaan epäpuhtaudet: se ei enää edistä mitään ekologisia tavoitteita vaan jauhaa täysillä rahaa keinottelijoiden (tai yrittäjien) taskuihin.
Ei tämä kaikki tarkoita sitä, että Jutta Urpilainen olisi jotenkin huonompi puheenjohtaja kuin joku muu tarjolla olevista vaihtoehdoista. Ongelmat ovat syvemmällä. Reaalisosialismin kadottua kuvasta sosialidemokratia on menettänyt houkuttelevuutensa "pienempänä pahana" oikeistovoimien piirissä eivätkä ne enää ole halukkaita kompromisseihin. Nykyinen sosialidemokratia tai sen apupuolue näennäisvasemmistoliitto eivät enää edes tavoittele kompromisseja. Ne panostavat esteettiseen houkuttelevuuteen, vakuuttelevat omaa vaarattomuuttaan ja toivovat että joku punaisesta väristä tykkäävä äänestäisi heitä. Tai pitäisi heidän mainostoimistonsa iskulauseita nokkelimpina.
Ei Halosen toteamuksesta mitään pitkälle meneviä johtopäätöksiä pidä tehdä. Hän on demari kuten ennenkin. Hän kuitenkin edustaa sitä sitä demari-sukupolvea jolle radikaalimpi ajattelu oli edes teoriassa mahdollista. Toisaalta toimiminen YK:ssa on saattanut avata hänen silmiään kapitalismin "saavutuksille" erityisesti kehitysmaissa. Eikä kysymys tietenkään muutenkaan ole vain sukupolvien välisestä kuilusta. Hyvä esimerkki tästä on sosialidemokraattien oma äärioikeistolainen Liisa "natoon!" Jaakonsaari.
