Tiedotusvälineet viestittävät meille maailman jakautuvan kahtia merkittäviin ihmisiin ja ei-merkittäviin ihmisiin. Tiedotusvälineet tekevät tämän usein paradoksaalisesti väittämällä meidän olevan tasa-arvoisia. Paradoksi on kuitenkin näennäinen, sillä toimittajien ajatuksissa tasa-arvo on sitä että kaikki saavat ansionsa mukaan. Merkittävät ihmiset saavat mahdollisimman paljon, joka kuitenkin aina on liian vähän ja ei-merkittävät ihmiset eivät arvottomuutensa perusteella ansaitse mitään, joten heidän edellytetään olevan kiitollisia jokaisesta hiukkasesta, joka on enemmän kuin ei mitään.
Eivät tiedotusvälineet ja toimitukset tietenkään itse keksi tai määrää mitään. Ne vain toimivat niillä tavoilla, joita niiltä odotetaan. Kyse ei useimmiten ole edes tietoisesta valinnasta, sillä keskivertotoimittaja jakaa hegemonisessa asemassa nykyisin olevan kapitalistis-liberaalin maailmankuvan. Hän ei tiedosta ajattelevansa sen käsittein, hänelle nämä käsitteen muodostavat kokonaisuuden jota hän pitää objektiivisena todellisuutena.
Arvokkaan ja arvottoman raja tulee usein varsin hienovaraisesti esiin keskusteluohjelmissa. Ajatellaanpa esimerkiksi VATT:in pääjohtajan, Juhana Vartiaisen esiintymistä taannoin (luullakseni) A-studiossa. Vartiainen saarnasi ensin palkkamalttia rahvaalle ja vastasi sitten kysymykseen omasta palkastaan (kutakuinkin seuraavasti) ärähtäen: "en käy palkkaneuvottelujani suorassa lähetyksessä!" Hän siis halusi tehdä kysyjälle tiettäväksi ettei hänen, merkittävän ihmisen, tarvitse alistua keskustelemaan palkastaan julkisesti vain siksi että hän kertoo mihin hänen mielestään ei¨merkittävien ihmisten tulee tyytyä. Eikä tämä ole Vartiaisen yksityisajattelua. Hän vain piti yllä hegemonisessa asemassa olevan maailmankuvan erästä tärkeää erottelua. Erottelua merkittävien ja ei-merkittävien ihmisten välillä.
Hegemonisen maailmankuvan vastaista ajattelua pidetään epähienona tai junttimaisena. Sillä ei ole mitään tekemistä ajattelun rehellisyyden kanssa. Taannoin A-studiossa eräässä haastattelussa toimittaja kysyi Björn Wahlroosilta Yhdysvalloissa olevista vartioiduista, rikkaille tarkoitetuista asuinalueista (gated communities). Wahlroos totesi ettei tällaisia alueita ole olemassa. Tietysti niitä on olemassa (kun jopa YLE:n toimittaja sen tietää) ja Wahlrooskin tietää sen, mutta hän on sellaisessa asemassa että voi vastaväitteittä puhua televisiossa vastoin parempaa tietoaan. Muun muassa näin hänen osoitetaan kuuluvan merkittäviin ihmisiin.
Ihmisten erottelu tulee tietysti esiin paljon karkeammillakin tavoilla kuin replikointina haastatteluissa. Kotimaassa näemme sen tavallisen rahvaan palveluihin tehtävien leikkausten helppoutena ja toisaalta samanaikaisena kerkeytenä kuitata rikkaiden keinottelijoiden laskut. Jos näiltä rikkailta, merkittäviltä ihmisiltä yritetään ottaa jotain lisää vastassa on nopeasti erilaisia lakeja joiden kunnioittamista pidetään pyhänä. Heitä ei tule siis häiritä edes heidän oman tappionsa korvaamiseksi.
Vielä koruttomammaksi jako tulee kun siirrytään ulkomaille. Kaukaisten maiden kansat ovat kapitalismin keskuksista katsottuna pääsääntöisesti arvottomia, paitsi silloin kun heidän ihmisoikeuksiaan voidaan käyttää tekosyynä sodankäyntiin. Silloinkin kyse on enemmän näiden ihmisten ihmisoikeuksista, kuin itse ihmisistä. Tämä käy ilmi esimerkiksi siinä että heidän oikeuksiaan voidaan edistään heitä tappamalla. Irakin tapauksessa tämä hoitui kahdella tavalla. Ensin vähintää puoli miljoonaa lasta tapettiin pakotteiden avulla (minkä ulkoministeri Madeleine Albright totesi eräässä haastattelussa olevan aivan kohtuullista) ja sitten ehkä miljoona ihmistä vielä hyökkäyssodassa ja tuhoamalla infrastruktuurin. Eivätkä sodan vaikutukset ole ohi vieläkään.
Natsien toteuttaman juutalaisten kansanmurhan edellytyksenä on sanottu olleen uhrien epäinhimillistämisen. Sama toiminto kuuluu kapitalistis-liberaalin maailmankuvan ytimeen. Jotkut ennustavat eräänlaista natsismin paluuta finanssikriisin vanavedessä, mutta kaikki tarvittava ajattelu on jo täällä. Koti- ja ulkomaisten köyhien ajatellaan olevan epäihmisiä, joista ei tarvitse pitää lukua yksilöinä. Ulkomaalaisia köyhiä tapetaan jo nyt omien poliitikkojemme hyväksynnällä. Mitä taas tulee äärioikeiston nousuun, heidän kohtalonsa riippuu siitä kuinka tarpeelliseksi pääomapiirit heidän apunsa kokevat. 30-luvun Saksassa heitä tarvittiin kommunismin kukistamiseen. Samassa tarkoituksessa heitä on käytetty myöhemminkin.
