Kesällä 1944 ylin sodanjohto antoi käskyn kovien otteiden käyttämiseen kasvaneen rintamakarkuruuden lopettamiseksi, kertoi Yle-uutiset eilen. Tämä merkitsi monien rintamamiesten pikateloituksia oman esimiehen tai tämän käskystä joidenkin muiden sotilaiden toimesta. Tätä tietysti perustellaan sillä, että se oli välttämätöntä Puna-armeijan hyökkäyksen torjunnan kannalta. Sotaonnen kääntymisen kannalta parempi vaihtoehto olisi ollut pikateloittaa vähintäänkin ylipäällikkö, joka epäpätevyytensä, päättämättömyytensä ja omahyväisyytensä vuoksi oli katastrofaalisen asetelman pääarkkitehti. Vähintään voisi edellyttää että toisia omasta virheestään kuolemalla rankaiseva tekisi saman johtopäätöksen myös omalla kohdallaan.
Matti Kassilan viimeviikolla esitetty elokuva Päämaja kertoi Mannerheimin toilailuista jatkosodan aikaisessa Mikkelissä. Kuvaus ei tietenkään ollut realistinen, mutta Marskille tuntuivat ratsastus sekä hyvän ruoan, juomien ja sikareiden nautiskelu ollut tärkeämpää kuin itse sotatoimien johtaminen. Ratkaisujen tekeminen oli delegoitu päämajoitusmestari, kenraali A.F. Airolle. Tilanne edellytti nopeita siirtoja, mutta Marski ei aristokraattina katsonut arvolleen sopivaksi kiirehtiä, vaikka Airon olisi pitänyt hyväksyttää ratkaisunsa hänellä. On kuitenkin syytä korostaa, että myös ratkaisun tekemisestä pidättäytyminen on ratkaisu. Toimettomuudellakin on seurauksensa. Maailma ei pysähdy odottamaan ratkaisuaan pohtivaa sotapäällikkoä. Ei vaikka tällä olisi jotain tärkeämpää työn alla. Hyvä sikari esimerkiksi.
Tämä nokkela nautiskelija ja ratsastaja sai sittemmin patsaan paraatipaikalle ja erityisen paikan Suomen kansan sydämessä. 1918 hän oli tekemässä selvää työväenliikkeen parhaista voimista, 1944 hän asetti armeijansa mahdottomaan tilanteeseen, josta seurasi karkuruutta ja taistelutraumoja joita "hoideltiin" tappamalla. Moni teloitettu lepää YLE mukaan sankarihaudassa kotipaikkakunnallaan kaatuneeksi kirjattuna. Näin sanotaan tehdyn myötätunnosta "kaatuneen" sukulaisia kohtaan. Kenties asia on niinkin, mutta pelastettiin siinä myös jatkosotaan Natsien rinnalla vieneen koplan asemaa. Sittemmin tämä kopla muuttui marttyyrijoukoksi tultuaan tuomituksi sotaan syyllisinä. Neuvokas aristokraattimme tosin välttyi tältäkin epämukavuudelta ja matkusti Sveitsiin hoitelemaan terveyttään.
Jatkosota jälkimaininkeineen tarjoaa hyvän oppitunnin ihmisten erilaisista arvoista. Mannerheimin kunnia on paljon arvokkaampi kuin tuhansien sotilaiden henki. Kuinkahan olisi käynyt jos kotirintamalla olisi saatu tietää, että parhaat vuotensa sodassa tärvänneet nuoret miehet kohtasivat loppunsa ylipäällikön käskystä omien ampumana? Natsi-Saksan liittolaisiksi Suomen ohjanneiden poliitikkojen kunnia on niin suuressa arvossa, että Lasse Lehtinen ja Hannu Rautkallio antoivat heistä kertovan kirjansa nimeksi "Kansakunnan sijaiskärsijät". Miksi pidän nimeä mauttomana tarvitsee tuskin yllä sanotun jälkeen enää erikseen perustella.
