maanantai 16. joulukuuta 2013

Hajamietteitä urkinnasta ja "syvästä politiikasta"

Erittäin arvostettujen tutkivien journalistien työryhmä Joachim Dyfvermark, Fredrik Laurin ja Sven Bergström paljastivat viime viikolla SVT Uppdrag Granskning- ohjelmassa Edward Snowdenilta saatujen asiakirjojen avulla Ruotsin signaalitiedustelun FRA:n läheisen yhteistyön amerikkalaisen NSA:n kanssa. Asiakirjojen mukaan yhteistyö on tuottanut NSA:lle informaatiota, jota se ei itse olisi pystynyt hankkimaan.

Dyfvermark, Laurin ja Bergström ei ole ensimmäistä kertaa liikkeellä näin tulenaroissa asioissa. Samojen toimittajien muodostama työryhmä paljasti aikanaan CIA:n suorittaman muilutuksen, jossa kaksi egyptiläistä kuljetettiin Ruotsista Egyptiin kidutettaviksi. Viime vuonna he käsittelivät TeliaSoneran hämäriä Uzbekistanin afäärejä. Molemmista ohjelmista heidät palkittiin.

Paljastus on merkittävä, mutta niille jotka ovat lukeneet Mikael Holmströmin kirjan Den Dolda Alliansen havaitsevat kyseessä olevan johdonmukainen jatko kylmän sodan aikaiselle läheiselle yhteistyölle Ruotsin ja Naton välillä. Kirjassa kerrotaan mm suunnitelmista, joissa Ruotsin puolustusvoimien kakkosmies lennätetään kriisitilanteessa joko Britanniaan tai Yhdysvaltoihin turvaan, jotta hän voisi johtaa puolustusta mikäli paikan päälle jäänyt komentaja ja esikunta onnistutaan eliminoimaan. Kriisiajan salaisessa, maan alle sijoitetussa komentokeskuksessa on niin ikään valmiina paikka Naton yhteysupseerille. Nämä ovat tietysti vain pieniä, mutta omalla tavallaan valaisevia yksityiskohtia. Tiedossa on myös sopimus Naton oikeudesta käyttää Ruotsin ilmatilaa.

Suoraan tiedustelun alalle liittyvästä yhteistyöstä Holmström kertoo Stay Behind -joukoista, joiden tarkoituksena oli muodostaa puolustusvoimista irrallinen salainen armeija, joka Ruotsin joutuessa vihollisen (Neuvostoliiton) valtaamaksi jatkaa vastarintaa alueella. Näiden joukkojen tehtävänä on hankkia tiedustelutietoa ja harjoittaa sabotaasia.

Sveitsissä vaikuttava tutkija Daniele Ganser on perehtynyt näiden Stay Behind -armeijoiden toimintaan muualla euroopassa kylmän sodan aikana. Esimerkiksi Italiassa nämä joukot suorittivat terrori-iskuja (ehkä kuuluisin tapaus Bolognan rautatieaseman räjäyttäminen), jotka sitten pantiin vasemmistolaisten nimiin. Kyse oli niin sanotusta jännitteen strategiasta. Italian vahvan vasemmiston kannatusta pyrittiin näin murentamaan ja legitimoimaan valtion sortotoimenpiteitä.

Samanlaisia epäilyjä on esitettty Ruotsista. Esimerkiksi ruotsalaisten Stay Behind -joukkojen roolista Palmen murhassa on esitetty perusteltuja epäilyjä. Ryhmä tunnettuja kansalaisia, joukossaan esimerkiksi entinen YK:n sisäisen tarkastuksen johtaja, vaatii tämän asian selvittämistä.

On selvää, ettei Palmea murhannut Christer Petterssonin kaltainen laitapuolen kulkija vaan kylmähermoinen ammattilainen (tätä olen käsitellyt eräässä aikaisemmassa blogi-kirjoituksessani). Mutta tämä ei ole ainoa peruste. Olof Palme uhmasi liennytykseen Yhdysvaltain strategiaa, joka tähtäsi suurvaltojen suhteen viilenemiseen tavoitteenaan omien rivien tiivistäminen ja asevarustelun kiihdyttäminen. Yhdysvallat lisäsi painetta lähettämällä sukellusveneitään Ruotsin rannikolle "testaamaan" sikäläistä puolustusvalmiutta. Julkisuudessa asia esitettiin siten, että kyseessä olivat Neuvostoliiton sukellusveneet. Näin ei kuitenkaan yleensä ollut asianlaita. Tämän on osoittanut Professori Ola Tunander on osoittanut teoksessaan Spelet Under Ytan.

Esipuheessaan mainittuun Tunanderin teokseen kertoo silloinen (lokakuu 1982) Hårsfjärdin alueen rannikkotykistön paikallinen komentaja eversti Hansson, että hän pitää kirjassa esitettyä kuvausta uskottavana. Eversti Hansson kertoo, että he olisivat pystyneet Hårsfjärdin sulkevan miinoituslinjansa avulla tuhoamaan vieraan sukellusveneen, mutta eivät saaneet laukaisulupaa ennen kuin kaksi tuntia sen jälkeen kun vahingoittunut sukellusvene oli päässyt ulos ansasta.

Kaiken tämän perusteella herää kysymys kenen kontrollissa asevoimat ja tiedustelupalvelut ovat ja kenen asialistaa ne pyrkivät toteuttamaan? Onko kyse vaalikaudet ylittävästä, viranomaisten muodostamasta pysyvämmästä hallintajärjestelmästä (seuraavassa PHJ), jonka toimintaa kutsutaan "syväksi politiikaksi" (deep politics). PHJ viime kädessä vastaa siitä, että asiat jatkavat totuttua rataansa. Tämä ei merkitse sitä että vallassa olevat poliitikot olisivat eri mieltä PHJ:n kanssa. Normaalisti ne toimivat yhteisiä tavoitteita edistäen. PHJ on "vakavasti otettaville" poliitkoille pikemminkin voimavara kuin uhka.

Siinä missä Palmen tapaus on epäselvä tunnettuja historiallisia esimerkkejä syvästä politiikasta ovat Chilen sotilasjuntan vallankaappaus syyskuussa 1973 ("menestyksellinen" esimerkki) ja Venezuelan vallankaappaus huhtikuussa 2002 ("epäonnistunut" esimerkki). Jälkimmäinen tapaus osoitti, että muulle maailmalle mieluusti demokratiaa opettavat ja tarvittaessa sitä asein vievät Yhdysvallat ja Euroopan unioni ottivat avosylin vastaan liikemies Pedro Carmonan johtaman juntan joka syrjäytti pariksi päiväksi demokraattisilla vaaleilla valitun presidentin, Hugo Chavezin. "Väärin äänestävän" kansan virheitä korjaavasta syvästä politiikasta "tykkäävät" myös monet suomalaiset ihmisoikeusaktivistit, kuten esimerkiksi Heidi Hautala ja Jukka Koskelainen.

Syvä politiikka tähtää siis demokratiaan liittyvien epävarmuustekijöiden ehkäisemiseen. Suomessa meidän ei juuri tarvitse olla tällaisesta huolissamme, sillä nykyisestä eduskunnastamme ei löydy yhtään puoluetta joiden toiminta edes teoriassa voisi tehdä PHJ:n operaatiot ajankohtaisiksi. Eivätkä FRA:n ja NSA:n yhteinen urkintakaan ainakaan paljastuneilta osin tähdänneet minkään akuutin uhkan eliminointiin. NSA on ollut kiinnostunut EU:ta vakoillessaan tulevaan vapaakauppasopimukseen liittyvistä neuvottelutavoitteista. Tätäkään ei tulle pitää vihamielisenä tekona, sillä urkinnalla pyritään vain varmistamaan kaikkien EU:n edustajien "luotettavuus", mikä on tietysti kummankin etu. Kyse on siis eräänlaisesta poliitikoille tehtävästä turvallisuusselvityksestä. Tavoitteet ovat neuvottelujen osapuolilla yhteiset ja ratkaistavaksi jää vain millaisella mediastrategialla käsitellään kansalaisliikkeiden kritiikkiä.

Näin siis meitä "suojellaan" omalta "ymmärtämättömyydeltämme".