Syvällä rintaäänellä on kauhisteltu sitä jokseenkin vaatimatonta kahinaa, joka Tampereella itsenäisyyspäivänä järjestettiin. Eikö vastarinnan vaatimaton mittakaava kerrokin siitä, että eliittimme voi onnitella itseään? Kansaa kuritetaan leikkauksilla, että saataisiin vähän ohennettua sitä avointa piikkiä, johon finanssikeinottelijat lyövät laskujaan. Ja tässä on tulos. Kourallinen niistä, jotka parhaiten ovat perillä poliittisen ja taloudellisen eliittimme tavalliselle rahvaalle myrkyllisestä, intiimistä yhteiselosta päästelevät vähän höyryjä. Tämä on vielä terapeuttista liikuntaa eikä mitään todellista vastarintaa. Se voisi olla terveellistä monelle muullekin nykykomennon raskauttamalle mielelle.
Yhteiskunnan tukipilarit neuvovat sormi piipassa näitä "kunnottomia" kunnioittamaan demokratiaa ja "rettelöinnin" sijasta äänestämään. Teoriassa se on tietysti aivan oikein. Aivan oikein, kuten on sekin "pykälä", jossa kehotetaan kunnioittamaan vanhempia. Joku viisas korjasi sen mielestäni alkuperäistä parempaan muotoon sanomalla: "kunniota vanhempiasi, jos he ovat kunnioituksesi arvoisia". Tällä kyseinen viisas tarkoitti sanoa, että esimerkiksi päihteitä lapsiaan enemmän rakastavia tai väkivaltaisia vanhempia ei tarvitse kunnioittaa. Hiukan samanmoisen vaivan äärellä olemme mielestäni nyt.
Kunnollisille lähimmäisillemme liberaali demokratia on fetissi. Prosessi on kaikki, päämäärä ei mitään. Tulos on siis "oikea" vaikka se tarkoittaisikin enemmistölle kurjuutta ja vähemmistölle yltäkylläisyyttä. Ja millainen prosessi? Sitä on voitava manipuloida vaalirahoituksen ynnä mediapropagandan avulla. Ihmisiä pelotellaan uudella pula-ajalla, jos "uskottavuus markkinoilla" menetetään. Pääoman ehdokkaita nostetaan ja kriitikoita parjataan.
Mediapropagandan toteuttamisessa auttavat jopa valtiollisen YLE:nkin politiikan toimitukseen pesiytyneet pääoman asiamiehet, jotka aina ennen vaaleja lajittelevat ihmiset ja puolueet pääehdokkaisiin (vaikka demokratiassa kaikkien pitäisi ennen vaaleja lähteä samalta viivalta). Näin vihjataan katsojille keitä voi pitää riittävän "uskottavina" ehdokkaina. Keinot ovat usein hienovaraisia, suurpääoman kantaa asioihin ei väännetä rautalangasta (kaikki eivät toimi kuten Auli Leskinen ja Pertti Pesonen, joiden raportit Venezuelasta voisivat yhtä hyvin olla referaattia CIA:n propagandasta). Hienovaraisuus perustuu useimmiten siihen ettei toimittaja itse koe olevansa erityisesti kenenkään asialla, tämä on "hänen ajatteluaan". Ja niin se onkin, sillä hänen maailmankuvansa on yhteensopiva kapitalismin kanssa.
YLE on puolustellut menettelyään, sillä että kaikkia ei voi ottaa mukaan samaan lähetykseen, koska osallistujia tulisi liikaa vähänkään syvällisempiin keskusteluihin. Tai sitten halutaan draamaa "pääpuolueiden" tai "pääministeriehdokkaiden" välille. Jos YLE:n politiikan toimitusta johtaisivat aidot demokratian ystävät tai edes hieman vähemmän kuin läpeensä korruptoituneet tahot he edes arpoisivat ne ehdokkaat, joiden osalle lankeaa suurin mediajulkisuus. Vielä reilumpaa olisi antaa aikaa enemmän niille joita yksityinen pääoma ei rahoita.
